Tunnelma palasi Turkuhalliin - "Fantastinen" Setänen torjui TPS:n viiden ottelun voittoputkeen

LIIGA / Raportti
Oskari Setänen ei päästänyt ainuttakaan laukausta selkänsä taakse.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
TPS voitti Lukon hyvätunnelmaisessa ottelussa 2−0. Palloseura myös ilmoitti jäädyttävänsä Reijo Leppäsen pelinumeron tammikuussa.

Turussa 6264 katsojaa saivat nauttia vähämaalisesta mutta viihdyttävästä ottelusta. Tiukan kamppailun vei nimiinsä TPS, kun maalivahti Oskari Setänen piti nollapelin 31 torjunnallaan. Ari-Pekka Selin hehkuttikin 22-vuotiasta torjujaa lehdistötilaisuudessa.

− Setänen oli fantastinen ja takuumies voitollemme. Äärimmäisen kova peli, mitään emme saaneet emmekä antaneet ilmaiseksi. Lukko oli pirun hyvä, ja se, että saimme vuorokauden sisään kaksi voittoa; Tapparasta Tampereella ja täällä Lukosta, totta kai miellyttää kaikkia kopissa.

Setänen torjui muutaman vaarallisen maalintekotilanteen. Lukko ei saanut kiekkoa maaliin, vaikka läheltä piti -paikkoja oli useita. Tehottomuus kuitenkin vaivasi kauden heikosti aloittaneita raumalaisia. Lukon päävalmentaja Juha Vuori näki ottelussa silti paljon hyvää.

− Meillä oli vaikea lähtökohta, kun pelasimme huonon kotipelin Pelicansia vastaan. Henkisesti ja pelillisesti kasasimme itsemme tähän otteluun, ja pelissä oli nähtävissä hyviä palasia. Tänään oli yritystä ja oikeaa tekemistä, mutta emme vain saaneet tulosta.

− Maalipaikkoja tänään oli varmasti tarpeeksi, että olisimme voineet voittaa, jatkoi Vuori.

Dave Spina oli taas huippuvireessä

Palloseura aloitti ottelun räväkästi, ja avauserä menikin sekä pelillisesti että tuloksellisesti mustavalkoisille. Turkulaisten ruotsalaisosasto vastasi avausmaalista jo neljän minuutin kohdalla: Erik Thorell vei TPS:n johtoon ylivoimalla, kun Henrik Tallinderin laukaus viivalta kimposi päätylaidasta Thorellille.

Thorellin ohella erityisesti Dave Spina erottui jälleen edukseen. Hyökkääjä hankki Lukolle Thorellin ylivoimamaalia edeltäneen jäähyn lisäksi toisenkin rangaistuksen, ja syötti Ilkka Pikkaraisen minuutti ennen ottelun loppua läpi. Pikkarainen viimeisteli loppunumerot 2−0 tyhjään maaliin, kun Lukko haki tasoitusta ilman maalivahti Kaapo Kähköstä.

TPS kuulutti ottelun avauserässä, että seura jäädyttää tammikuussa Reijo Leppäsen pelinumeron 15. Vaikka suurin osa turkulaisyleisöstä ei Leppästä seisten huomannutkaan kunnioittaa, oli tunnelma silti kautta ottelun loistava, kun TPS-kannattajat ja Lukon vierasfanit loivat tapahtumaan ääntä.

Pelissä ei ollut pudotuspeliottelun tuntua pelkästään tunnelman puolesta. Kamppailu oli pelillisesti tasokas, ja erityisesti TPS:n alkukaudella toiminut avauspeli loisti jälleen. Pelin hyvä rakenne mahdollisti myös yksilöiden onnistumiset. Lukko pääsi otteluun paremmin mukaan toisessa erässä, mutta Setänen ja Lukon tehottomuus ratkaisivat voiton Palloseuralle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo