Lukolle balsamia haavoihin - "Karvas pettymys"

LIIGA / Raportti
Lukko onnistui rikkomaan TPS:n kotitaian.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Ensimmäistä kertaa tämän kauden TPS:n ja Lukon kohtaamisissa vierasjoukkue onnistui nappaamaan pisteet kotiintuomisikseen. Ottelu oli viihdearvoltaan hyvä kummankin joukkueen painaessa peliä vauhdikkasti päästä toiseen.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. TPS oli ensimmäisten minuuttien aikana liikkeellä hieman hitaalla jalalla. Lukon kiekollinen oli ensiminuuteilla hyvällä tasolla. Raumalaisviisikko pysyi hyvin kasassa, eikä roiskaisuja tai muita huonoja kiekollisia ratkaisuja nähty juurikaan.

Mitä pidemmälle erä eteni, sitä paremmin TPS pääsi peliin mukaan. Kun erää oli pelattu noin viisi minuuttia, turkulaisjoukkue alkoi vyöryä totuttuun tapaan vastustajan hyökkäysalueelle. Mitä enemmän Palloseura sai jalkojaan liikkeelle, sitä enemmän raumalaiset sortuivat huonoihin kiekollisiin ratkaisuihin.

Erän loppua kohti mentäessä raumalaiset alkoivat onnekseen löytää keinoja oman pelinsä toteutukseen.

Avausmaalin iski ensimmäisen erän 11 minuutilla Patrik Virta. Tomi Kallio toi kiekon Lukon puolustusalueelle ja jäi liukumaan siniviivan tuntumaan. Samanaikaisesti Virta liukui Lukko-maalille kolmen raumalaispelaajan välistä ja ohjasi kiekon taidokkaasti maalin perukoille.

Kummallakin joukkueella oli avauserässä monta loistavaa maalintekotilaisuutta, mutta Kaapo Kähkönen ja Oskari Setänen pitivät lukemat maltillisina.

Lukko saa pelin juonesta kiinni

Toinen erä oli ikään kuin peilikuva ensimmäisestä. TPS aloitti erän vahvemmin, mutta muutaman minuutin kuluttua alkoi Lukko hallita ottelutapahtumia.

Lukko tuli ottelussa tasoihin Toni Suurosen osumalla. Keaton Ellerby ajoi ansiokkaasti TPS-maalin kulmalle, josta hän tarjoili kiekon Suuroselle. Osumassa oli myös onnella osansa, sillä kiekko tulin Suurosen lapaan TPS-pelaajasta saadun kimmokkeen myötä.

Lukko sai osumasta silminnähden kosolti itseluottamusta ja tämän seurauksena toisessa erässä pelattiin monen minuutin pätkä lähes yhtä maalia Lukon painaessa ahnaasti kohti TPS-maalia. Palloseura pääsi Lukon vauhtiin mukaan vasta erän puolivälin jälkeisen mainoskatkon jälkeen.

Kummankin joukkueen viisikko oli tiivis, mutta toinen erä tarjosi silti kosolti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Spina jälleen tapahtumien keskipisteenä

Kolmannessa erässä jatkettiin toisen erän tapaan tasaisissa merkeissä. Viihdearvo oli kohdillaan joukkueiden viedessä peliä kaukalon päästä toiseen.

Lukko siirtyi ottelussa johtoon, kun Dave Spinan väkkäröinti ja kikkailu kostautuivat Palloseuralle. Yhdysvaltalaishyökkääjä pyöri pitkän tovin Lukko-siniviivan tuntumassa, sillä seurauksella, että Sami Lähteenmäki riisti pelivälineen häneltä pois.

Tästä seurannutta ylivoimahyökkäystä Lukko ei jättänyt hyödyntämättä. Kolme vastaan yksi -hyökkäys päättyi Lukon johtomaaliin Lähteenmäen lyödessä Keaton Ellerbyn laukauksesta seuranneen irtokiekon TPS-maaliin.

Huomionarvoinen asia on myös se, että tilanteen jälkeen Spina ei pelannut ottelussa enää minuuttiakaan. Edes voittolaukauskilpailussa ei Spinalle laukaisuvuoroa herunut.

TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin oli Spinaa koskevan kommentoinnin osalta hyvinkin mustavalkoisella linjalla. Penkitys tapahtui Selinin sanoin "esityksen mukaan".

Lukon siirryttyä johtoasemaan alkoi pelin painopiste hiljalleen siirtyä raumalaispäätyyn. TPS sai painostuksen johdosta palkintonsa Tomi Kallion laukoessa Erik Thorellin syötöstä ottelun tasoihin.

Kallion onnistuminen ei tullut TPS:n otteita seuraaville yllätyksenä, sillä 300. Liiga-ottelua täyteen saanut TPS-kapteeni on totutusti ollut suuressa roolissa ottelun ratkaisuhetkillä.

− On ilo, että meillä tuon tasoinen kapteeni (Kallio), joka ottaa vastuun, kehui Selin.

Joukkueet eivät saaneet ratkaistua voittajaa 60 minuutissa, joten paremmuutta lähdettiin hakemaan jatkoajalta ja lopulta myös voittolaukauskilpailusta. Siinä entinen TPS-kapteeni Ville Vahalahti ratkaisi voiton Lukolle.

Kummallakin joukkuella takana kaksijakoinen viikko

Pisteet olivat Lukolle elintärkeät. Aiemmin viikolla hävityt kaksi kotiottelua eivät tunnu enää niin raskailta, kun ero pudotuspeliviivaan ei päässyt kasvamaan liian suureksi.

− Hyvä peli molemmin puolin. Me paransimme ottelun vanhetessa pelaamistamme. Meillä on ollut vähän surullinen viikko, sillä olemme pelanneet aika ailahtelevasti. Hyvä, että saimme täältä jotakin mukaamme, ettemme jääneet nollakerhoon, totesi Lukon päävalmentaja Kari Heikkilä.

TPS.lle kuluva viikko oli myös raskas, sillä kaikissa viikon kolmessa ottelussa ratkaisua päädyttiin hakemaan varsinaisen peliajan ulkopuolelta.

− Taas oli maalin peli niin kuin meillä on tapana ollut viime aikoina. Kovaa jouduttiin töitä tekemään, että peli tasoitettua saatiin, kiteytti Selin.

TPS:llä oli lukuisia laadukkaita maalipaikkoja ja mahdollisuuksia ottelun ratkaisuun. Esimerkiksi jatkoajan Jerry Ahtolan kaksi läpiajoa jäivät varmasti kalvamaan turkulaisjoukkueen mieltä.

− Pelaamisessamme on kyllä kysymysmerkkejä varsinkin maalinteon suhteen. Karvas pettymys, kuten kaksi päivää sitten Kuopiossakin, päätti Selin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo