Hurrikaanimyrsky pyyhälsi Turun yllä - liigauran avausosuma sekä kypärätemppu

LIIGA / Raportti
Turussa nähtiin perjantai-illassa varsinainen Joonas Nättinen -show.
Kuva © Timo Savela
Perjantain Liiga-kierroksella TPS sai vieraaksen JYPin. Alusta alkaen oli selvää, että kaukalossa oli ainoastaan yksi joukkue, joka hallitsi ottelutapahtumia. Lopulta vierailijat veivät ottelun nimiinsä suvereenisti luvuin 7-1.

Koko ottelun ehdoton valopilkku oli vierailijoiden nelosketju, joka oli illan ottelussa koostumuksessa Janne Kolehmainen-Anton Stråka-Micke Saari. Pirteästi esiintynyt duunarikenttä sai useasti toimitettua turkulaisjoukkueen kenttäpäätyyn ja täten aiheutti useita vaarallisia maalitekotilanteita. 

Ensimmäisessä erässä TPS:n kotihallin kaukalossa vallitsi hurrikaanimyrsky ja illan vierasjoukkue hallitsi mielin määrin ottelun pelillisiä tapahtumia. Kotijoukkueella ei ollut juurikaan mahdollisuuksia, kun JYP vyörytti monelta eri suunnalta koti turkulaisten maalia. 

Kotijoukkueen osalta ottelu ei alkanut oikein toivotunlaisesti, sillä se joutui jo ensimmäisillä minuuteilla kahden minuutin istunnolle. Rangaistusta lähti kärsimään Teemu Väyrynen. Jyväskyläläiset saivat varsin nopeasti ylivoimakuvionsa pyörimään kotijoukkueen kenttäpäädyssä.

Ylivoimaa ei kerennytkään kulua kuin vajaa minuutin verran ennen maalia. Tilanteessa JYP pääsi nopeaan vastahyökkäykseen, minkä seurauksena Jani Tuppurainen toi kiekon varsin varmasti turkulaisten alueelle ja jätti kiekon takaa nousseelle Juuso Puustiselle, jonka rannelaukaus upposi ohi Oskari Setäsen

JYP sai avausmaalistaan varsinaisen pyörityksen aikaiseksi ja otti isännän lailla kaukalossa pelitapahtumien hallitsimisen. Avausviitosella JYP lisäsi johtoaan 2−0:aan, kun aiemmin mainittu duunarikentällinen pyöritti kaukalossa. Kaksikko Stråka-Saari pääsi varsin helposti puolittaiseen läpiajoon. Stråkalla oli mahdollisuus syöttää kiekko toisella laidalla luistelevalle Saarelle, mutta nuorukainen päätti itse ratkaista.

Stråkan laukaus upposi varsin helposti, ja jyväskyläläisten toinen maali voidaankin laittaa täysin Setäsen piikkiin, vaikka nuori maalivahti ei saanutkaan oman joukkueen puolustukselta hirveästi apua. Stråkalle maali oli Liiga-uran ensimmäinen.

Ottelun kapellimestarina toimi jyväskyläläishyökkääjä Joonas Nättinen

Erän puolivälin tienoilla vierasjoukkue pääsi pyörittämään oman mielen mukaan ja iski kaksi nopeaa salamamaalia, joiden välissä oli aikaa vain vajaa minuutin verran. JYPin kolmannesta maalista vastasi jyväskyläläishyökkääjä Joonas Nättinen ja erän viimeisestä maalista puolestaan Kolehmainen. Maalissaan Nättinen karvasi kiekon pois turkulaispelurilta kulmasta ja iski kiekon reppuun yksilösuorituksen päätteeksi.

Toisessa erässä vierailijat jatkoivat murskajaisiaan. Vain 50 sekuntia oli toista erää kerennyt vanheta, kun hurrikaaniryhmä iski ottelun viidennen maalinsa. Viidennestä maalista vastasi jo illan toisella osumallaan Nättinen. JYP rakensi turkulaisalueella hienon syöttökuvion ja aivan maalin eteen unohtunut Nättinen sai iskeä kiekon tyhjään rysään, sillä Rasmus Tirronen oli tilanteessa ajautunut poikittaisliikkeeseen. Tirronen oli luistellut Setäsen tilalle maalin suulle enimmäisessä erässä.

Tämän jälkeen kotijoukkue sai aivan hetkellisen suonenvedon ja pääsi kaventamaan ottelun 1−5:een Otto Niemisen osumalla. TPS pääsi vastahyökkäykseen ja lopulta kaksikko Nieminen-Lauri Pajuniemi pääsi ylivoimahyökkäykseen. Niemisen tulinen laukaus upposi varsin helposti Eetu Laurikaisen selän taakse. Turkulaisten avausmaali oli lähes vastaavanlainen JYPin maalin kanssa.

Kotijoukkueen kannattajien juhlaa ei kerinnyt kulua kuin pari minuuttia, sillä omissa soi jälleen ja pahasti. JYP onnistui kuittaamaan aiemmin syntyneen TPS:n kavennusmaalin lisäämällä johtoaan 6−1:een. Hurrikaaniryhmän kultakypärä Antti Suomela pääsi yksin läpi, eikä nuorukainen tälläkään kertaa erehtynyt, sillä turkulaisvahti Tirroselle jätetty mahdollisuuksia suorittaa torjuntatyötään. Näistä lukemista siirryttiin toiselle erätauolle.

Kolmas erä oli koko ottelun tasaisin, vaikka sekin kului pitkälti hurrikaanipaitojen hallinnassa. Kotijoukkueella ei ollut erän aikana juurikaan maalintekopaikkoja, mutta myöskään vierailijat eivät mässäilleet niillä niin kuin kahdessa ensimmäisessä erässä.

Kolmannessa erässä nähtiin yksi maali ja samalla myöskin kypärätemppu. 7−1-lukemat kaunisteli illan kolmannellaan Nättinen, ja maalissa Mikko Mäenpää kirjautti ottelun kolmannen syöttöpisteensä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo