Hannu Toivosen taistelu ei riittänyt - Tomi Kallio niittasi TPS:n voittomaalin viime minuuteilla

LIIGA / Raportti
Kapteeni Tomi Kallio sai tuulettaa voitto-osumaa aivan ottelun loppuhetkillä. Maali oli miehelle kauden kymmenes.
Kuva © Timo Savela
Parempi joukkue vei lopulta voiton Turkuhallissa. Ilves-vahti Hannu Toivosen 36 torjuntaa eivät auttaneet joukkuetta voittoon, koska kenttäpelaajat saivat tehtyä vain yhden maalin.

Maalivahti Hannu Toivonen piti Turun lauantai-illassa Ilvestä pystyssä parhaansa mukaan. Toivosen upea taistelu mureni vasta aivan päätösminuuteilla. Reilut kaksi minuuttia ennen loppua Tomi Kallio kiskaisi suoraan Patrik Virran aloitusvoitosta kiekon Ilves-verkkoon. TPS nappasi kolme sarjapistettä 2−1-lukemin. Ilvekseltä ratkaisevan aloituksen Virralle hävisi Tapio Laakso.

− Tyly loppu ottelulle, varsinkin kun Laakso voitti ottelussa melkein 80 prosenttia aloituksistaan, mikä on todella harvinaista Liigassa, Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi harmitteli.

TPS:n ylivoima takkusi, Ilves iski avausmaalin

Ottelun alku oli tasaista vääntöä, eikä kumpikaan joukkueista saanut yliotetta. Turkulaiset pääsivät yrittämään maalintekoa ylivoimalla, kun Matias Sointu otti rangaistuksen kiekon sulkemisesta. Paras paikka siunaantui Ilkka Pikkaraiselle, mutta voimahyökkääjän laukaus kopsahti kuitenkin päätypleksiin.

TPS ei pystynyt hyödyntämään myöskään erän toista ylivoimaansa. Kun TPS ei ylivoimatilaisuuksiaan käyttänyt, iski Ilves. Tupsukorvien kapteeni Laakso osoitti johtajan elkeitä ja teki tahdon voimalla vahvan nousun maalille. Laakson ensimmäisen maalintekoyrityksen TPS-vahti Oskari Setänen vielä torjui, mutta lopulta Ilves-kapteeni pääsi sijoittamaan oman laukauksensa paluukiekon maaliin.

− Ensimmäinen erä oli ihan ok, muttei kuitenkaan riittävän ok. Ilveksen maali oli intohimoinen maalinedustamaali. He ansaitsivat johdon, analysoi TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin.

Ilveksen peliä avauserässä sekoittivat jäähyt, ja Laakson maaliin johtanut tilanne oli oikeastaan ainoa vaarallinen tilanne TPS-maalilla. Setäselle kirjattiin kuusi torjuntaa, kun vastakkaisessa päädyssä Toivonen sai venyä kiekon tielle 11 kertaa.

Pohjois-Amerikan tuhlaajapojille ei maalinteko maistunut

Heti toisen erän ensiminuuteilla TPS oli äärimmäisen lähellä tasoittaa pelin. Kiekko pyöri vieraiden maaliviilalla, mutta Toivonen ja Ilves-puolustus onnistuivat selvittämään tilanteen. Pian tämän jälkeen Ilves pääsi pelaamaan ylivoimaa Elias Karvosen kampitettua itsensä jäähylle. Katsomossa hyvin ääntä pitäneen Ilveksen kannattajajoukon harmiksi maalia ei nähty.

Joukkueiden pohjoisamerikkalaisvahvistukset, Ilveksen Brett Bulmer ja TPS:n Dave Spina ovat tuskailleet maalinteon kanssa kauden aikana − ja tahmeata oli tänäänkin. Bulmer pääsi yrittämään toisessa erässä kauden toista maaliaan puolittaisesta läpiajosta.

Spina puolestaan ei onnistunut hyödyntämään Jerry Ahtolan miehelle maalin eteen pelaamaa tuhannen taalan paikkaa, eikä myöskään omaa läpiajoaan. Toisen erän viimeisellä minuutilla Spina hassasi vielä kolmannen avopaikan, jonka Erik Thorell oli loistavasti alustanut. Pientä lohtua Spinan iltaan toi syöttöpiste 1−1-maaliin.

Ilvekseltä mystinen maalivahdin vaihto

Ilves vaihtoi toisen erän puolivälin jälkeen hetkeksi maalivahtia. Antti Lehtonen pelasi vieraiden maalin suulla minuutin ajan torjuen yhden laukauksen. Vaihto herätti katsojissa kysymyksiä: oliko Toivosella varusteiden kanssa ongelmia vai kävikö hän kenties vessassa?

− Minultakin meni aluksi ohi, että mitä siinä Toivoselle tapahtui. Toivoselta tippui piilolinssi ja hän tarvitsi peiliä sen laittamiseen takaisin. En muista aikaisemmin maalivahdille sattuneen tällaista, Kivi kertoi.

Thorell tykitti tasoituksen ja johtaa nyt maalipörssiä

TPS:n tasoituksen iski toisen erän loppupuolella hurjassa maalivireessä oleva Thorell. Tasoitusmaali oli jälleen osoitus Thorellin maalivainusta, mies oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja veto lähti nopeasti takayläkulmaan. Osuma oli ruotsalaishyökkääjälle maali numero 17 kuluvalla kaudella. Sillä hän siirtyi yksin sarjan maalipörssin kärkeen.

Toisessa erässä TPS painoi täydellä höyryllä päälle. Toivonen sai Ilves-maalilla venyä kiekon tielle erän aikana 15 kertaa.

− Toisessa erässä saatiin uusi vaihde päälle, ja se oli vahva erä meiltä. Saimme äärimmäisen tärkeän tasoituksen, Selin sanoi.

TPS-miehistö luotti siihen, että jossain vaiheessa kova työ palkitaan.

− Peli oli tasainen, ja Ilves oli mielestäni hemmetin hyvä joukkue tänään. Meidän joukkueesta huokuu maltti ja kärsivällisyys, näki Selin.

Toivonen oli Kiven intuitiivinen valinta

Jääkiekkojargoniin kuuluu sanonta, jonka mukaan voittavaa maalivahtia tai joukkuetta ei vaideta. Ilveksen maalivahti Lehtonen pelasi joukkueen edellisessä ottelussa huippuvireistä KalPaa vastaan nollapelin, muttei saanut aloittaa peliä Turussa.

− Luotin siihen, että Toivonen pelaa tänään niin hyvin kuin lopulta pelasi. Tuntui etukäteen siltä, ja intuition mukaan mentiin. Ei minulle ole ikinä tullut sellaista oloa, että pitäisi "arpoa" aloittavaa maalivahtia, Kivi taustoitti.

Myös Selin antoi erityiskiitokset omalle maalivahdilleen.

− Oskari oli mies paikallaan silloin kun piti olla.

"Jotain erityistä on tulossa"

TPS pelaa seuraavan kerran keskiviikkona Porissa Ässiä vastaan.

Ilvekselle ensi viikko on hyvin erityinen. Luvassa on ulkoilmaottelut Tapparaa ja HIFK:ta vastaan.

− Ensi viikolla on varmaan samanlainen tilanne kuin silloin kun Liiga alkaa. Kun viikko alkaa, tajuaa, että jotain erityistä on tulossa. En ole koskaan ollut itse mukana ulkoilmaottelussa päävalmentajana, päätti Kivi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo