Teemu Väyrynen toi Kallion ja Perrinin ketjuun uutta eloa.

Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

TPS piti pisteet kotonaan vanhan koulukunnan palaverin siivittämänä

TPS ja Ässät mittelivät tuplaviikonloppunsa jälkimmäisen näytöksen Turussa lauantai-iltana. TPS:n illan voiton arkkitehteinä toimivat kahden maalin Patrik Virta ja maalillaan jämäkästi esiiintynyt Rasmus Tirronen.

Ässät tuli ottelun alkuun täynnä virtaa eilisestä voitosta energiaa ammentaneena. Kova karvaus loi TPS-puolustukselle ongelmia, joskin erityisen hyviä paikkoja porilaiset eivät onnistuneet luomaan Rasmus Tirrosen vartioimalle TPS-maalille. Ässien kovasta alusta selvittyään TPS pääsi peliin mukaan paremmin.

− Ekaan erään olen todella tyytyväinen. Kaasua ei kuitenkaan pystytty lisäämään enää, kun tarve oli ja Ässät laittoi hanakasti vastaan, huomautti TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen.

Ässien pääkäskijä Mikael Kotkaniemi koki, ettei Ässät saapunut tänään edes pelipaikalle.

− Eilisistä raikkaista otteista ei enää tänään ollut tietoakaan. Kuvittelin, että ollaan saatu jotain pysyvää aikaiseksi, mutta täytyy taas palata muutama askel taaksepäin, Kotkaniemi tuskaili.

TPS pääsee peliin mukaan avausmaalinsa myötä

Ottelun avausmaalin iski Patrik Virta. Petrus Palmu levitti vastahyökkäyksen päätteeksi Virralle, jonka rannelaukaus painui Ässien maalin ylänurkkaan. TPS pääsi kokeilemaan erässä kertaalleen myös ylivoimansa toimivuutta, mutta mainittavat tilanteet loistivat poissaolollaan.

TPS onnistui erässä vielä toistamiseen. Teemu Väyrynen tarjoili tyhjän maalin Hannu Kurulle, jolla oli helppo työ viimeistellä Liigauransa toinen maali ohi Andreas Bernardin.

Ottelun keskimmäisen erän alku oli kopio avauserästä. Ässät paineisti kovalla karvauksellaan ja onnistui luomaan muutamia tekopaikkoja. Ässillä oli erän aikana välillä edessään enää tyhjä maali, mutta osin tuurillakin TPS selvisi takaiskuitta.

Toista erää leimasivat rangaistukset. Rikkonaisessa erässä tuomittiin kaikkiaan viisi rangaistusta. TPS sai pelata 39 sekuntia jopa kahden miehen ylivoimaa onnistumatta maalinteossa. Myös Ässille siunaantui erässä omat ylivoimatilaisuutensa, mutta Tirronen oli maalillaan ohittamaton.

Ässät oli läpi erän hienoisesti niskan päällä, mutta tehottomuus vaivasi porilaisia. Kotijoukkueen hyökkäyspeli yski toisessa erässä ja vierailut Ässien puolustusalueella ylivoimia lukuunottamatta olivat harvassa.

Kaskinen kaipaili toisen erän alkuun kotijoukkueen maalia jolla peli olisi saatu lopullisesti haltuun.

− Toinen erä oli vähän fifty-fifty. Maalilla pelin momentun oltaisiin napattu kunnolla, mutta sitä ei saatu.

Kolmannessa erässä maaleja ja kyseenalainen ulosajo

Kolmanteen erään odotuksena oli Ässien kiri kohti tärkeitä pisteitä. Porilaiset eivät kuitenkaan saaneet ennen erän puoliväliä mitään merkittävää aikaiseksi. 

Ässien toiveet pisteistä kokivat kovan kolauksen, kun Jarno Kärki tienasi ulosajon päähän kohdistuneesta taklauksesta. Seuranneen viiden minuutin rangaistuksen aikana kumpikin joukkue onnistui maalinteossa kertaalleen. Ensin Virta ohjasi illan toisellaan lukemiksi 3−0, mutta muutamaa minuuttia myöhemmin Simon Suoranta toi Ässät vielä pistetaisteluun ylivoimahyökkäyksen päätteeksi.

Ässävalmentaja Kotkaniemi ei ollut tyytyväinen tuomarityöskentelyyn.

− Koko toiminta rikkoi tätä peliä. Ei oikein missään vaiheessa päästy pelaamaan kunnolla. Tosi rikkonaista ja hajanaista kaikkiaan.

TPS:n Kaskinen kiitteli joukkueensa henkeä lauantaina.

− Otettiin vähän vanhan koulukunnan mallia käyttöön ja pidettiin palaveri vasta Turussa eilen puoliltaöin. Siinä nousi vähän tunnettakin.

Ässät sai myös oman mahdollisuutensa kahden miehen ylivoimalla muutama minuutti ennen loppua. TPS kesti kuitenkin kahden miehen alivoiman ja jäähyaitiosta läpiajoon karannut Teemu Väyrynen napautti ratkaisevan tuntuiset lukemat 4-1 yhden miehen alivoimalla. 

Kumpikin joukkue onnistui ottelussa vielä kertaalleen, mutta pisteiden kohtalo ei ollut enää epäselvä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit