TPS punnersi tasaisen taiston voittajaksi Tampereella

LIIGA / Raportti
Teemu Lassilalla riitti torjuntatöitä debyytissään.
Kuva © Jarno Hietanen
Hakametsässä nähtiin perjantai-iltana tasaväkinen taisto, kun sarjan piikkipaikalta otteluun lähtenyt Tappara isännöi TPS:ää. Kotiyleisön suurin mielenkiinto ottelussa kohdistui entistä seuraansa vastaan ensimmäisen liiga-ottelunsa Tapparan paidassa pelanneeseen Teemu Lassilaan.

Tapparan ja TPS:n välisessä kamppailussa ei maaleilla mässäilty, mutta rikkeitä ja tehotonta ylivoimaa nähtiin sitäkin enemmän. Organisoidut hyökkäykset ja orastavat syöttökuviot tyssäsivät kerta toisensa jälkeen tarkkaan puolustuspeliin, jota molemmat joukkueet jäällä tänään esittivät.

Vauhdikkaan ja rikkonaisen avauserän parhaimmat maalipaikat siunaantuivat puolittaiseen läpiajoon karanneelle TPS:n Jonne Virtaselle ja Tapparan Otso Rantakarille. Rantakari ei vielä ensimmäisestä tilanteestaan onnistunut, mutta toisella kertaa viivasta lähtenyt rannelaukaus löysi tiensä Aleksandar Georgievin vartioimaan maaliin.

Maali oli 22-vuotiaalle puolustajalle uran ensimmäinen Tapparan paidassa. Lähellä oli, että osuma olisi muodustunut myös ottelun voittomaaliksi.

Vaan toisin kävi.

- Rehellinen tosiasia on se, että tänään emme pystyneet parhaimpaamme. Tappio harmittaa. Paljon hyvää alivoimapeliä ja huippupeli Lassilalta toivat meille kuitenkin pisteen. Hannu Henriksson (otteluvalvoja) sanoi, että kaikki meni oikein ja kaksi jäähyä jäi vain viheltämättä meille. Itse näin asiat kyllä eri tavalla, tuomaritoimintaan silminnähden pettynyt Tappara-valmentaja Jussi Tapola totesi.

TPS rinnalle ja ohi

Vaisuksi jääneen toisen erän jälkeen ottelun päätöserään jäi kosolti jännitettävää. Ottelun lopputuloksen lisäksi Hakametsä yleisö jännitti etenkin Tappara-debyyttinsä tehneen Teemu Lassilan otteita. Varsinkin ottelun alussa Lassilan otteet vaikuttivat vielä epävarmoilta, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä paremmin kokenut torjuja alkoi saada juonesta kiinni.

Lassilan haaveet nollapelistä debyyttiottelussa karisivat kuitenkin noin 50 minuutin pelin jälkeen. Juuri täysilukuiseksi ennättänyt Tappara-puolustus nukahti lähes täydellisesti ja väkkärämäinen Erik Thorell pääsi suorastaan kävelemään Lassilan vartioiman maalin eteen. Thorell ei tilanteessa epäröinyt, vaan siirsi kiekon tarkasti ohi 40 torjuntaa esittäneen Lassilan.

- Tasoitusmaali jäi vähän painamaan. Tiedettiin, että kyseessä on maalin peli. Ei ihan parhaillamme oltu tänään, ehkä me ansaitsimmekin vain yhden pisteen, arvioi Lassila.

Tasoitusmaali jätti Tapparalle jossiteltavaa, sillä vain hetkeä aiemmin kotijoukkueen Jani Lajunen oli lähellä karata maalintekoon alivoimalla. Viimeistely kuitenkin ontui pahemman kerran.

Tasalukemissa 1-1 siirryttiin lopulta jatkoajalle, josta Tapparan on kiittäminen aivan varsinaisen peliajan lopussa huipputorjuntaan venynyttä Lassilaa. Niin Lassila kuin Georgiev pitivät maalinsa puhtaana myös jatkoajalla, joten edessä oli voittomaalikilpailu.

Ottelun voittajasta ei lopulta jäänyt epäselvyyttä, kun Tapparan Valtteri Kemiläisen ja Jukka Peltolan ponnettomien yritysten vastapainoksi sekä TPS:n Patrik Virta että Ilkka Heikkinen onnistuivat maalinteossa.

- Tänään oli mittari parhaasta päästä. Pystyttiin puolustamaan Tapparaa vastaan hyvin. Ylivoima oli tänään kuitenkin onnetonta, siihen on löydyttävä huomiseksi jotain paukkuja. Erityisesti hakupeli ja vauhdit olivat heikkoja, analysoi TPS-valmentaja Ari-Pekka Selin.

Ottelussa nähtiin myös yksi varsin valitettava tapahtuma, kun toisessa erässä kaukalosta katsomon puolelle lentänyt kiekko osui epäonniseen katsojaan. Tilanteesta selvittiin onneksi lähinnä säikähdyksellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle