Tappara palasi voittokantaan Hakametsän maali-iloittelussa

LIIGA / Raportti
Jani Lajunen viimeisteli illan voittomaalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Tapparan ja Sportin välistä kamppailua tiistaina Hakametsässä ei voi kutsua ainakaan tylsäksi. Vauhdikkaassa ottelussa mätettiin yhteensä peräti 11 maalia.

Ottelun avauserä noudatti tapparalaisittain tutuksi tullutta kaavaa, kun kotijoukkueen vielä käynnistellessä koneitaan Sport pääsi iskemään illan avausmaalin. Osumassa oli ripaus hyvää onneakin mukana, kun puolustaja Mikko Pukan laukaus löysi kimmokkeen kautta tiensa Dominik Hrachovinan vartioimaan maaliin.

Tappara pääsi erän edetessä paremmin peliin mukaan, mutta seuraavastakin maalista vastasi silti Sport. Vierasjoukkue pääsi erän loppupuolella pelaamaan ylivoimaa, joka tuotti myös halutun tuloksen, kun Joonas Komulaisen tarkka laukaus ohitti Hrachovinan. Näin ollen tauolle lähdettiin Sportin johtoluvuissa 0-2.

Tapparan ajautuminen otteluissaan takaa-ajoasemaan alkaa olla jo enemmän sääntö kuin poikkeus, sillä marraskuun aikana Tappara ei ole vastannut ottelun avausmaalista vielä kertaakaan.

Tappara tehohetken turvin mukaan peliin

Toisessa erässä Tappara näytti taas, miksi se pitää sarjan piikkipaikkaa hallussaan. Kahden maalin tappioasema vaihtui reilun seitsemän minuutin aikana 3-2 johtoasemaksi, kun Otso Rantakari, Martin Røymark ja Jukka Peltola pölisyttivät maaliverkkoja Sport-vahti Rasmus Rinteen takana.

- Ei me huonosti pelattu ensimmäistäkään erää, ensimmäinen maali oli pomppu ja toinen Sportin hyvää ylivoimaa. Pystyttiin kuitenkin lyömään toiseen erään lisää kaasua. Siinä oli mahdollisuus ja paikkoja mennä 4-2 -johtoonkin, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola totesi.

Hätäisimmät ehtivät luulla Tapparan menevän jo menojaan, mutta Sport ja etenkin hyökkääjä Olavi Vauhkonen osoittivat eriävän mielipiteensä. Vain muutama minuutti Tapparan johtomaalin jälkeen koitti Vauhkosen tehohetken aika ja mies viimeisteli reilun minuutin sisään kaksi maalia.

Johtoaseman nopea vaihtuminen kuvastaa hyvin koko ottelua, jossa pelitilanteet aaltoilivat arvaamattomasti päästä toiseen.

- Ne Sportin kaksi maalia olivat nukahduksia, ne meidän täytyy jättää pois. Varmasti oli tänään kiekkoviihdettä parhaimillaan, Tapola summasi.

Lajusesta illan ratkaisija

Ottelun päätöserässä joukkueet jatkoivat siitä mihin ennen erätaukoa jäivät eikä puolustuspelin tiivistymisestä ollut tietoakaan. Vain noin minuutin pelin jälkeen hurjavireinen Veli-Matti Savinainen iski kotijoukkueen tasoihin jo kauden 16. maalillaan.

Maalin myötä Savinainen on nyt vain neljän maalin päässä yhden kauden maaliennätyksestään, joka syntyi miehen edustaessa Porin Ässiä mestaruuskaudella 2012-2013.

Hieman ennen erän puoltaväliä moni Hakametsän yleisössä luuli jo nähneensä illan ratkaisuosuman, kun Otto Rauhalan laukaus lipui hitaasti, mutta varmasti Sport-maaliin. Toisin kuitenkin kävi ja Tomek Valtosen valmentama vaasalaisryhmä osoitti sisukkuutensa vielä kerran.

Maalin jälkeen Sport vaihtoi maalivahtiaan ja veräjänvartijaksi luisteli Mika Järvinen. Järvinen ei ehtinyt olla maalinsuulla minuuttiakaan kun Tomi Körkkö toi vierailijat tasoihin Ville Viitaluoman hyvästä esityöstä.

Tasoitusosuman tuoma ilo vaihtui kuitenkin pian tuskaisiin tunnelmiin kun vierasjoukkue sortui tamperelaishyökkääjien paineen alla jäähyihin. Ensimmäistä tilaisuuttaan Tappara ei vielä kyennyt hyödyntämään, mutta toisella kertaa liigan paras ylivoimajoukkue ei erehtynyt.

Ottelussa pisteet 1+3 kirjauttanut Jukka Peltola syötti kiekon viivaan Otso Rantakarille, jonka laukoman kiekon Jani Lajunen ohjasi verkon perukoille. Näin Tappara nappasi kauden toisen voittonsa Vaasan Sportista joukkueiden kauden kolmannessa kohtaamisessa.

- Hyvä jääkiekko-ottelu, mutta harmittaa, että hävittiin. Varmasti yleisö viihtyi. Oli aktiivista jääkiekkoa varsinkin meiltä, vaasalaisten päävalmentaja Tomek Valtonen totesi ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo