Sykähdyttäviä hetkiä Hakametsässä − Tappara kunnioitti veteraaneja ja kiekotteli Lukon nurin

LIIGA / Raportti
Tampereella tunteet olivat pinnassa, kun ennen ottelua jäälle marssi ryhmä sotaveteraaneja
Kuva © Saana Hakala
Tampereen iltapäiväottelussa sarjakolmonen Tappara sai vastaansa Liigassa viidentenä olleen Rauman Lukon. Hiukan vaisumman jakson jälkeen Tappara on saanut pelin juonesta jälleen kiinni, ja Lukko joutui lopulta taipumaan lukemin 4−2. Kotijoukkueen laaja materiaali osoitti vahvuutensa, kun kaikki ketjut onnistuivat vuorollaan maalinteossa.

Tampereella suurimmat tunteet koettiin jo ennen kuin kiekko putosi jäähän. Suomen satavuotisjuhlallisuuksien hengessä kentälle käveli yhdeksän sotaveteraania, joille runsaslukuinen yleisö osoitti seisten suosiotaan.

Myös oopperatenori Pentti Hietanen oli paikalla tulkitsemassa Maamme-laulua, mikä olikin osoitus Tapparan organisaation hyvästä pelisilmästä. Veteraanit ansaitsivat kuulla Hietasen esittämän sykähdyttävän version kansallislaulusta, eikä jonkun satunnaisen laulelijan puolivaloilla luikauttamaa tulkintaa.

Kun ottelu pääsi lopulta alkamaan, osoitti Tappara heti alkuhetkistä asti, että valmistautumien oli osunut kohdilleen. Kotijoukkue pääsi luomaan vaarallisia tilanteita vierailijoiden maalille, mutta Lukon Kaapo Kähkönen kesti vielä alkuminuuttien rynnistyksen.

− Vahva esitys joukkueelta eilen ja tänään. Erittäin vahva ilmapiiri jengissä, mikä näkyy hyvin vahvana yhteistyön jääkiekkona, kommentoi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi joukkueensa viime päivien otteita.

Tappara pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle viiden minuutin kohdalla. Jyri Marttisen taklauksen johdosta Otto Rauhala lensi vaarallisesti pää edellä laitaan, mutta ei onneksi loukkaantunut tilanteessa.

Kirvesrintojen ylivoima pyöri vakuuttavasti, ja ajassa 5:28 Sebastian Repo pääsi ujuttamaan maalin edestä kotijoukkueen ensimmäisen maalin. Tappara jatkoi hyviä otteita heti seuraavassa vaihdossa, kun Aleksi Elorinne kilautti kiekon tolppaan.

Se on niin helppo antaa johtavalle joukkueelle jäähyjä.

Ottelun kuva tuli varsin nopeasti selväksi: Tappara hallitsi peliä Lukon pyrkiessä iskemään nopeasti vastaan. Erän puolivälin jälkeen vierasjoukkue joutui uudelleen vajaamiehiseksi, kun Eetu Koivistoinen komennettiin rangaistusaitioon korkeasta mailasta.

Lukon alivoima on tällä kaudella ollut Liigan parasta, mutta Tappara ei lauantaina tilastoista piitannut. Myös toinen kotijoukkueen ylivoima päättyi maaliin, kun maalin edustalle unohtunut Tomas Záborský siirsi Tapparan kahden maalin johtoon.

− Eilen saatiin kaksi ylivoimamaalia, ja tänään myös kaksi. Se on tottakai tärkeä asia. Se antaa joukkueelle henkistä voimaa, sanaili Rautakorpi taiston tauottua.

Sopuisa toinen erä ja viime hetken kavennus 

Lukko sai tilaisuutensa päästä otteluun mukaan heti toisen erän alussa. Ensin Juhani Jasu sai rangaistuksen kampituksesta, ja hiukan ennen Jasun rangaistuksen umpeutumista, Niko Mikkola laitataklasi itsensä jäähylle. Lukko ei kuitenkaan onnistunut ylivoimiaan hyödyntämään.

Rangaistusten jälkeen ottelu jatkui ensimmäisen erän kaltaisena. Tappara hallitsi, ja Lukko yritti iskeä nopeasti vastaan. Ajassa 26:27 Teemu Nurmi ajoi röyhkeästi maalille, ja siirsi kirvesrinnat jo kolmen maalin johtoon.

Kolmannen maalin jälkeen ottelun intensiteetti laski selvästi, ja kaukalossa nähtiin varsin sopuisaa pelailua toisen erän loppuhetkille asti. Erän viimeisellä viidellä minuutilla Tamperelaisten kultakypärä, Kristian Kuusela otti ensin jäähyn estämisestä, ja välittömästi jäähyltä päästyään uudelleen huitomisesta.

Tässä vaiheessa lämpötila alkoi nousta kaukalossa, kun samassa ajassa Kuuselan kanssa rangaistusaitioon lähetettiin myös Valtteri Kemiläinen ja Joakim Hillding toisiinsa kohdistuneista väkivaltaisuuksista.

Lukon ylivoima on ollut koko kauden varsin tehotonta, mutta erän viimeisellä sekunnilla lopulta tärppäsi. Vierasjoukkueen Toni Koivisto onnistui ohittamaan Tapparan Christian Heljangon ajassa 39:59, antaen raumalaisille vielä toivoa. Tapparan valmentaja Jukka Rautakorpi ei ollut kovin mielissään illan tuomarilinjasta.

− Se on tietysti tuo jäähykynnys kun johdat peliä kolmella maalilla. Se on niin helppo antaa johtavalle joukkueelle jäähyjä. Niin se vaan menee. Mutta hienosti joukkue sieti sen ja kärsivällisyys säilyi.

Tappara puolustaa kliinisesti − Karjalainen ratkaisee

Lukko ei saanut siirrettyä pukukoppimaalin energiaa kolmanteen erään. Joukkue hallitsi näennäisesti, mutta Tappara puolusti kliinisesti, kärsivällisesti ja taloudellisesti. Hiukan ennen kolmannen erän puoliväliä kovassa vireessä oleva Jere Karjalainen lopetti lukon näennäisen pyristelyn.

Otto Rauhala kaivoi puhtaan aloitusvoiton hyökkäysalueella, siirsi kiekon Karjalaiselle, ja tämän nopea ja tarkka kuti painui neljännen kerran Kähkösen selän taakse.

Jere Friberg antoi Lukolle vielä toivoa ylivoimamaalillaan viisi minuuttia ennen loppua, mutta Tapparan koko viisikon staattinen puolustuspelaaminen oli tänään liikaa Lukolle. Loppusummerin soidessa Hakametsän valotaululla komeili lukemat 4−2.

− Kyllä vastustaja tänään oli aika lailla paineen alla alusta loppuun asti. Ei passivoiduttu missään nimessä kun johdettiin peliä vaan pelattiin aktiivisesti loppuun asti, sanoi Rautakorpi ja antoi koko joukkueen lisäksi erityistä tunnustusta maalivahti Christian Heljangolle.

− Heljanko oli erittäin vahva tänään, etenkin kun oli niin paljon alivoimia. Huikeita koppeja poika ottaa. Hienoa nuorelle miehelle.

Molemmat joukkueet jatkavat pelejään tiistaina. Tappara matkustaa Lahteen Pelicansin vieraaksi, ja Lukko palaa takaisin Hakametsään, kun vastaan asettuu Ilves.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo