Henrik Haapalan tahtomaali kärkiottelun ratkaisuna

LIIGA / Raportti
Kultakypärä Haapala otti jälleen ratkaisijan viitan itselleen.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Tampereella nähtiin kärkiottelun arvolle sopiva ottelu, josta ei vauhtia ja jännitystä puuttunut. Pelin ratkaisua saatiin jännittää viimeisille hetkille saakka, jolloin esiin astui tuttu ratkaisija.

Kärkikamppailun ratkaisuosuma nähtiin vajaa kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Henrik Haapalaa ei KalPan puolustustyöskentely haitannut, vaan hän kurvaili vastustamattomasti laadukkaaseen maalintekopaikkaan. Ja vaikkei hyökkääjän rannelaukaus onnistunutkaan täydellisesti, oli se riittävän hyvä ohittaakseen KalPa-vahti Denis Godlan.

Tämän osuman jälkeen keltapaidat aloittivat vimmatun takaa-ajon ja KalPalla oli omat paikkansa tasoittaa ottelu. Tappara-maalilla Dominik Hrachovina joutuikin venymään ilmiömäiseen torjuntaan pari minuuttia ennen loppua, kun Mikko Nuutinen pääsi yrittämään maalintekoa maalin nurkalta.

Vierasjoukkue otti pelin viime minuuteiksi maalivahdin pois maaliltaan. KalPa saikin kiekon pariin otteeseen Tapparan puolustusalueelle, mutta kuopiolaisten laukaukset eivät onnistuneet ohittamaan kotijoukkueen puolustusta tai Hrachovinaa. Näin ottelu päättyi kotijoukkueen 3-2-voittoon.

− Olihan meillä omat paikkamme tasoittaa ottelu. Varsinkin siinä pari minuuttia ennen loppua kaksi tai kolmekin hyvää paikkaa, KalPan päävalmentaja Pekka Virta harmitteli.

Tappara aloitti vahvasti

Kotijoukkue tuli lauantai-illan pelin alkuun torstaiseen tapaan vahvasti. Kirvespaitojen hyvä liike ja varma kiekollinen pelaaminen aiheutti KalPan puolustukselle varsinkin avauskympillä jatkuvia ongelmia. Kuopiolaiset joutuivatkin rikkomaan ollessaan jatkuvasti askeleen tai kaksi myöhässä.

Lopulta kun Aleksander Ruuttu oli joutunut rangaistujen penkille estämisen vuoksi, Tappara pääsi ylivoimalla huudattamaan kotiyleisöään ensimmäisen kerran. Kirvespaidat toimittivat kiekon heti ylivoiman alussa suoraviivaisesti maalille, ja kun KalPan maalivahti Godla ei saanut irtokiekkoa haltuunsa, Sebastian Repo pääsi iskemään kiekon häkkiin ja pidensi pisteputkeaan jo viiteen peliin.

Avausmaalin jälkeen illan mittelö tasoittui ja vierasjoukkue pääsi paremmin peliin mukaan, mutta laadukkaille maalintekopaikoille Tapparan puolustus ei avauserässä KalPaa päästänyt. Sen sijaan varsinkin Tapparan kärkiketjut saivat pelin jatkuvasti lähelle KalPan maalia.

Tapparan illan toinen maali tuli kärkiketjujen vahvoista otteista huolimatta onnekkaasti. Kuopiolaiset saivat kiekon omalla alueella, mutta oman maalin edessä Juuso Riikola epäonnistui syötön vastaanotossa, ja peliväline pomppii puolustajasta Godlan olkapään yli maaliin. Maalintekijäksi kyseisessä tilanteessa merkattiin Joona Luoto.

KalPan tasoihin toisen erän tehohetkellä

Jos Tapparan toinen maali oli onnekas, niin myös KalPan avausmaalissa oli ripaus tuuria mukana. Laitaa pitkin hyökkäysalueelle noussut Eetu Luostarinen tyytyi heittämään kiekon maalille kevyellä rannelaukauksella, mutta lopulta lätyskä meni helpon näköisesti Hrachovinan kainalosta maalin perukoille. Maali oli 18-vuotiaalle hyökkääjälle liigauran ensimmäinen.

Vain hetkeä myöhemmin maalista lisää virtaa saanut vierasjoukkue pääsi ylivoimalle Jere Karjalaisen jouduttua kaksiminuuttiselle korkean mailan vuoksi. Ylivoimalla kuopiolaiset toimittivat kiekon maalille, ja Jaakko Rissanen ei erehtynyt paikassaan pelivälineen kimmottua maalin edestä hänen lapaansa.

Toisen erän tehohetki ei kuitenkaan keltapaidoille riittänyt, sillä kuopiolaiset eivät ottelussa enempää maaleja kyenneet tekemään.

− Meitä on vuosien varrella moitittu, että emme pelaa viihdyttävää jääkiekkoa. Enemmän tietysti lämmittäisi, jos pelaisimme vähemmän viihdyttävää kiekkoa ja voitettaisiin, mutta tänään pelasimme kuitenkin oikein hyvin. Olisimme mielestäni ansainneet jotain tältä matkalta mukaan. Pitkässä juoksussa joskus voitetaan, joskus hävitään ja nyt kävi näin, Virta totesi pelin jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle