Tappara jatkoaikavoittoon tuttujen sankareiden voimin

LIIGA / Raportti
Jukka Peltola ampui näyttävän kuvion päätteeksi ottelun voittomaalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara otti viidennen peräkkäisen voittonsa venymällä jatkoaikavoittoon kotonaan JYPiä vastaan. Tapparan sankareita olivat kaksi tehopistettä mieheen keränneet Veli-Matti Savinainen, Henrik Haapala ja Jukka Peltola.

Tappara ja JYP kohtasivat toisen kerran tällä kaudella. Jyväskylässä JYP oli parempi maalein 2−0 ja aloitti myös Hakametsässä vakuuttavasti. Jyväskyläläisten aggressiivinen karvaus oli Tapparalle myrkkyä. Erityisesti puolustaja Otso Rantakari oli kiekollisena usein vaikeuksissa.

JYP meni jo avauserässä kahden maalin johtoon ja hallitsi ottelua muutenkin. Tapparalla oli vaikeuksia murtaa JYPin karvausta, eikä kotijoukkue päässyt juuri tekopaikoille. JYPin tehopelaaja oli puolustaja Juuso Vainio, joka oli mukana joukkueen molemmissa maaleissa.

Ensin Vainion laukauksen paluukiekon iski maaliin JYP-kapteeni Juha-Pekka Hytönen ja erän lopulla Vainio laukoi itse helpohkosti siniviivalta kiekon ohi Dominik Hrachovinan.

Toiseen erään Tappara sai hieman peliään paremmin käyntiin. Paras paikka siunaantui Veli-Matti Savinaiselle, joka pääsi Jani Lajusen syötöstä läpiajoon. Maalipörssin kärkimies harhauttikin jo JYP-maalivahti Pekka Tuokkolan, mutta laukoi kuitenkin ohi.

Tappara ei suostu häviämään

Kolmannessa erässä Tappara sai kirin kunnolla käyntiin. Ensin kapteeni Jukka Peltola pääsi JYP-puolustuksen estelyistä huolimatta Aleksi Salosen siniviivalaukaukseen väliin ja ohjasi kavennusmaalin.

Tappara sai huomattavasti lisää energiaa kavennuksesta ja illan kolmannella ylivoimalla Savinainen laukoi neliön keskeltä tasoituksen vajaat neljä minuuttia myöhemmin. Tapparan tasoituksen jälkeen JYP otti aikalisän. 

Varsinaisen peliajan loppu oli varovaista pelailua ja jatkoajan odottelua. Jatkoajalla JYP oli terävämpi ja pääsi paremmille tekopaikoille. Kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksessä Hrachovina venyi huippupelastukseen.

Jatkoajan viimeisellä minuutilla Tappara namutteli voittomaalin. Kultakypärä Henrik Haapala ja Savinainen pelasivat kärsivällisesti tekopaikan Peltolalle, joka sai iskeä kiekon tyhjään maaliin taidokkaan hyökkäyksen päätteeksi.

Viidennen peräkkäisen voittonsa ottanut Tappara jatkaa sarjakärjessä. JYP sai yhden pisteen ja on kolmen pisteen päässä pudotuspeliviivasta sijalla 12. Molemmat joukkueet pelaavat vielä lauantaina. Tappara matkustaa Kuopioon KalPan vieraaksi, JYP puolestaan isännöi Ässiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo