Juhani Jasu ohjasi Tapparan avausmaalin ylivoimalla.

Saana Hakala

Tappara taisteli pisteet Jukureilta − "Tällainen voitto vie joukkuetta eteenpäin"

Tappara oli Jukureita vastaan alakynnessä, mutta teki maalin edestä tarvittavat osumat. Jukka Rautakorpi kehuikin joukkueen taistelua.

Jukureilla oli hyvä mahdollisuus yllättää Tappara Hakametsässä, mutta kotijoukkue taisteli ja puolusti uhrautuvasti. Juhani Jasun ja Jukka Peltolan maalit riittivät voittoon. Molemmat osumat syntyivät maalin edestä.

− Meillä oli eilen äärettömän kova peli ja tänään kova taistelu tuoretta jengiä vastaan, kehui päävalmentaja Jukka Rautakorpi Tapparan taisteluilmettä.

Jukureiden päävalmentaja oli myös tyytyväinen joukkueensa suoritukseen, mutta pettyi tulokseen.

− Se oli tiukka peli, maalin peli. Kelpo suoritus vieraissa.

− Se, ettei tullut voittoa, on toinen tarina. En ole mielissäni tappiosta, vaikka vastassa olisi Chicago Blackhawks. Voitosta tässä pelataan. Totta kai harmittaa, että Tappara oli maalin verran parempi.

Tappara otti pelissä seitsemän jäähyä, mutta Jukurit ei onnistunut ylivoimiaan hyödyntämään.

− Se oli meiltä loistavaa alivoimapelaamista, yhteistyöjääkiekkoa parhaimmillaan, kehui Rautakorpi myös joukkueensa alivoimapelaamista.

− Alivoimapelissämme oli kovuus ja viisaus samassa paketissa. Jäähyjen tappaminen antoi meille paljon voimaa, ja sitten onnistuimme tekemään kolmannessa erässä maalin ja puolustimme fiksusti.

Jukureiden kiri puolestaan tyrehtyi viime minuuteilla otettuun hyökkäyspään jäähyyn.

− Se oli tuomarilta sellainen show-jäähy, kommentoi Dufva.

Viimeistely Jukureiden ongelma

Vierasjoukkue painosti ja loi paikkoja Dominik Hrachovinan vartioimalle maalille, mutta Ville Leskisen osuma toisen erän viimeisellä minuutilla jäi Jukureiden ainoaksi maaliksi.

− Viimeistelyssä on ollut ongelmaa koko ajan, mutta parhaansa siellä jokainen yrittää.

Tapparan alkukausi on sujunut ennakko-odotuksia heikommin. Rautakorpi suhtautuu tilanteeseen kuitenkin toiveikkaasti.

− Välillä olen erittäin tyytyväinen peli-ilmeeseen, välillä on paljonkin parannettavaa. Emme voi ajatella menneitä tai tulevaa, vaan pitää keskittyä hetkeen.

− Tällainen voitto vie joukkuetta eteenpäin.

Tappara nousi voitollaan sarjataulukossa seitsemänneksi, Jukurit jatkaa Liigan hännillä. Jukurit pelaa seuraavankin ottelunsa Tampereella, keskiviikkona Ilveksen vieraana. Tappara kohtaa seuraavaksi perjantaina kotonaan Kärpät.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit

Avaintapahtumat

  • • Erikoistilanteet
    Tappara oli Jukureita edellä sekä ylivoimalla että alivoimalla. Kotijoukkueen avausmaali syntyi ylivoimalla Kristian Kuuselan hienosta syötöstä. Alivoimalla Tappara puolestaan taisteli uhrautuvasti.
  • • Maalineduspelaaminen
    Molemmat joukkueet loivat painetta maalin eteen, mutta Tappara hyödynsi paikkansa ratkaisevan maalin verran paremmin.