Sportin loppukiri ei riittänyt – kotijoukkue teki kolme maalia päätöserässä

LIIGA / Raportti
Radek Koblizek teki ensimmäisen Liiga-maalinsa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Sport-Kärpät-ottelun kaksi ensimmäistä erää oli Kärppien hallintaa, mutta päätöserässä Sport heräsi taisteluun. Peli loppui kuitenkin Kärppien voittoon lukemin 4−3. Radek Koblizek teki ottelussa Liiga-uran avausmaalinsa.

Ensimmäinen erä alkoi Kärpiltä hyvin. Oululaisjoukkue hallitsi kiekkoa ja varsinkin Kärppien tehokaksikko Julius Junttila ja Charles Bertrand oli alusta asti esillä. Aikaa ehti kulu vajaa kaksi minuuttia, kun Junttila löysi oivalla syötöllä Bertrandin, joka harhautti Mika Järvisen ja laittoi kiekon maaliin.

Maalin jälkeen kamppailtiin kovaa, erityisesti maalin edessä tönittiin jatkuvasti. Molemmat joukkueet rakensivat maalipaikkoja, mutta Kärpät oli lähempänä maalintekoa. Erän puolivälissä Kärpät sai ensimmäisen jäähyn. Mikael Ruohomaa esti Niklas Nevalaisen, kun Sport-puolustaja yritti päästä kiekolle. Sportin ylivoima pyöri hyvin, mutta hyvät paikat jäi rakentamatta.

Pari minuuttia myöhemmin Kärpät pääsi pyörittämään ylivoimansa. Ykkösylivoima pyöritti hyvin, mutta kunnon paikkoja ei tullut. Kakkosylivoima sai pelinsä käyntiin hyvin, ja hetkeä myöhemmin kiekko on jälleen Järvisen maalissa. Ville Leskinen laukoi kiekon maalia kohti, ja Nicklas Lasu ohjasi kiekon maaliin. Tilanne oli ensimmäisen erän jälkeen 0−2.

Koblizekin ensimmäinen Liiga-maali

Kärpät jatkoi toisessa erässä vahvaa pelaamistaan ja hallitsi toisen erän alkupuoliskon. Ajassa 21.15 Saku Mäenalanen pääsi läpiajoon ja laittoi kiekon Sportin maaliin. Maalin jälkeen Kärpät piti kiekon hallinnassa ja Sport ei päässyt rakentamaan peliä.

Sport pääsi ottelun puolivälissä takaisin peliin, mutta Kärpät oli edelleen vahvempi joukkue. Kärppien tšekkihyökkääjä Radek Koblizek rakensi itselleen hyvän maalipaikan ja laittoi kiekon maaliin. Osuma oli tšekille Liiga-uran ensimmäinen.

Ottelu oli kahden erän jälkeen Kärpille tilanteessa 4−0. Järvisen torjuntamäärä oli 14, Veini Vehviläisen puolestaan yhdeksän.

Maalivahdin vaihto herätti kotijoukkueen

Sport vaihtoi kolmanteen erään maalivahdin, mikä herätti joukkueen taistelemaan. Erän alku oli tasainen, ja Sport sai avausmaalinsa ajassa 46.46, kun Antti Kalapudas sai kiekon ja laittoi kiekon maaliin.

Kotijoukkue heräsi maalin jälkeen ja hallitsi kolmannen erän. Sport teki erän puolivälissä kaksi maalia 19 sekunnissa: ensin Olavi Vauhkosen rannelaukaus upposi Vehviläisen selän taakse, ja toisen maalin teki Sportin kultakypärä Michael Parks.

Kärpät vaihtoi Parksin maalin jälkeen maalivahtia, kun Jussi Rynnäs luisteli maalille. Sport yritti saada pelin tasoihin erän lopussa, mutta Rynnäs kesti Kärppien maalilla. Ottelun loppulukemat olivat 3−4.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo