Tunteita herättävä ratkaisu tasaväkisessä kamppailussa

LIIGA / Raportti
KooKoo suuntaa seuraavaan vuoteen voittajana.
Kuva © KRISTIAN SALMINEN - KRISTIAN.SALMINEN@JATKOAIKA.COM
KooKoon taistelu Kuparisaaren illassa tuotti joukkueelle kaksi pistettä, ja kotijoukkue Sport lähtee seuraavaan vuoteen murheellisen seitsemän ottelun tappiokierteessä.

Vaasalaisten ryhdikäs liike tuotti tulosta ylivoiman muodossa pitkästä aikaa. Avauserää oli vain parisen kymmentä sekuntia jäljellä, kun Markus Nordlund laukoi kauden toisen osumansa.

Kumpikin maalivahti sai työskennellä todella paljon ottelussa. KooKoolla oli useita hyviä paikkoja ensimmäisellä 20-minuuttisella, mutta Mika Järvinen onnistui pitämään lukemat nollilla.

KooKoo onnistuikin lopulta avaamaan joulutauon jälkeiset maalihanat myös ylivoimalla. Juha-Pekka Haataja jatkoi vahvoja otteitaan ohjaamalla Ryan O'Connorin laukauksen ohi Järvisen. Päätöserässä ei juurikaan helppoja maalintekopaikkoja kummallekaan osapuolelle ilmaantunut, mutta Leland Irving sekä Järvinen hoitivat omat tonttinsa.

Jatkoajalla Sportille esiintyi hyviä tilaisuuksia rakentaa armoniskua KooKoolle, mutta ottelu sai yllättävän käänteen. Anrei Hakulinen koukkasi Joel Kivirannan kumoon ja yllätti läpiajosta Järvisen hanskapuolelta.

Tuomaritoiminnan lisäksi Hakulisen rikkeen viheltämättä jättäminen herätti paljon tunteita, ja päävalmentaja Tomek Valtonen ilmaisi tunteitaan huitaisemalla mailalla ensin laitaan ja sitten pleksiin. Lehdistötilaisuudessa tunnelma oli kuitenkin rauhallinen.

− Molemmat joukkueet latasivat kaikkensa tuonne kaukaloon, mitä oli ladattavissa. Lähdimme hyvin, mutta sitten Sport tuli äärettömän vahvasti. Toisessa erässä saimme ison ylivoimamaalin. Järjettömän kovaa vääntöä, ja mahtava ottelu, Tuomas Tuokkola summasi ottelun.

− Hyvä peli meiltä. Oli paikkoja tehdä maaleja, mutta ei tehty, Valtonen tiivisti.

Raitapaitojen linjaukset herättivät myös valmentajistossa kommentoitavaa.

− Minä voin aloittaa. Ei kannattaisi hirveästi kommentoida, mutta ei sitä tiennyt, mitä sieltä tulee tänään ja koska. Viimeisestä tilanteesta tyytyväinen, koska teimme voittomaalin, mutta varmasti olisi ollut mahdollisuus myös toisenlaiseen ratkaisuun. Sekavaa kuitenkin oli, analysoi KooKoon päävalmentaja.

− Yhdyn Tuomaksen mielipiteeseen. Käteni ovat sidotut, ja hymyilen. Jokainen voi siitä vetää omat johtopäätöksensä. Kiitos ja hyvää uutta vuotta, Valtonen vastasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo