Hovinen paransi huikeita tilastojaan - KalPa kaatoi Sportin ensimmäisen ja toisen erän lopun maaleilla

LIIGA / Raportti
KalPa pääsi jatkamaan kovaa virettään Vaasassa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Alexander Ruuttun ja Alexandre Texierin onnistumiset ensimmäisen ja toisen erän viimeisillä minuuteilla riittivät pidentämään kuopiolaisten voittoputken kuuden ottelun mittaiseksi Vaasassa. Maalivahti Niko Hoviselle kertyi 20 torjunnalla kauden kolmas nollapeli ja neljännestä ottelusta neljäs voitto.

Kumpikaan maalivahti ei ottelun alussa juurikaan työllistetty ollut, vaikka Mika Järvinen ottikin pari näyttävää torjuntaa. KalPa oli kuitenkin alusta alkaen ottelussa niskan päällä, ja Sport sai rakennettua pari maalipaikkaa. Ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla Alexander Ruuttu onnistui ohittamaan Järvisen.

− Kokonaisvaltaisesti meiltä hyvä ottelu. Kolmannen erän alussa emme olleet oikeissa asioissa kiinni. Yhdellä katkolla kävimme keskustelua aikalisästä, mutta emme käyttäneet sitä. Viimeisessä puoliskossa puristimme yksinkertaisina. Maalivahtipelaaminen on meillä myös loistavassa kunnossa, KalPan päävalmentaja Sami Kapanen kommentoi.

Joni Tuulolalla oli unelmapaikka tasoittaa lukemat, mutta Niko Hovinen oli nuorta puolustajaa etevämpi. KalPalla oli myös useampi paikka lyödä tuntuvampi johto, mutta Kai Kantola epäonnistui kummassakin tilaisuudessaan. 

Ensimmäisen erän loppu toistui toisessa erässä, kun Alexandre Texier oli vapaana maalin edestä ja onnistui tolpan kautta siirtämään kuopiolaisvieraat kahden maalin karkumatkalle.

− KalPa vei ensimmäiset kaksi erää aivan täysin. Kolmannessa erässä alku oli meidän hallintaa, mutta emme saaneet tulosta. Penkki oli erinomainen, vaikka vaikea ilta olikin. Kaikki kunnia KalPalle, tuumi ottelusta Tomek Valtonen.

Hoviselle kauden neljäs ottelu, neljäs voitto ja kolmas nollapeli

Päätöserä ei suurta kiekkojuhlaa tarjonnut, ja KalPan tuorein ulkomaalaishankinta Ryan Wilson kaunisti lukemiksi 3−0. Vaikka Hovisen kausi alkoi kahden ottelun jälkeen loukkaantumiselta, on kokenut kolossiveskari palannut menestyksekkäästi.

Neljästä ottelusta Hovisella komeilevat torjuntaprosenttina häikäisevä 99,13 ja päästettyjen maalien keskiarvona 0,25. Hovinen kuitenkin korosti voitoissa koko joukkuetta.

− Kyllä se kertoo nimenomaan siitä, että koko joukkue tekee tällä hetkelllä todella hyvää työtä. Harvemmin niitä nollapelejä saa silloin, kun joutuu päällään seisomaan tuolla kaukalossa.

Voittoputken lisäksi KalPa on kaapinut pisteitä yhdeksästä perättäisestä ottelusta. Seuraavaksi kuopiolaiset isännöivät Ässiä perjantaina. Samana päivänä Sport vierailee Raumalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo