Sport kukisti JYPin toisen erän onnistumisillaan

LIIGA / Raportti
Sportin edellinen suorien voittojen putki löytyy tammikuulta.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Vaasan Sport taisteli itsensä kahdesti tasoihin jyväskyläläisvieraita vastaan. Joel Kivirannan maali toisessa erässä oli liian suuri este JYPin murrettavaksi. Tomi Körkön varmistus tyhjään maaliin merkitsi Sportille kauden ensimmäistä putkea suorissa voitoissa.

Nopeasta takaiskusta huolimatta Sport onnistui nostamaan itsensä tasoihin, kun kultakypärä Markus Nenonen rokotti vanhaa seuraansa ylivoimalla. Ripeästä alusta huolimatta JYP ei onnistumut pääsemään ytimeen kiinni.

Vierasjoukkueen tehokkaasti pyörinyt ylivoima tuotti toisella yrityksellä tulosta, kun Jerry Turkulainen siirsi hurrikaanipaidat toistamiseen johtoon. Vaikka päävalmentaja Marko Virtanen ei pitänyt tiistaista CHL-kamppailua merkittävänä tekijänä, alkoivat joukkueen otteet väsyä toisen erän lopuilla.

− Sport oli tänään himokas ja nälkäinen, pitkä työ alkaa tuottaa tulosta. Tiukka matsi, ja olimme tänään tuon verran huonompia. Ei sen taakse voi mennä, kun kaikki tiedostivat tällaisen järjestelyn ja aikataulun, Virtanen kertoi ottelun jälkeen.

Sport tarvitsi vain vajaa kaksi minuuttia, kun vaasalaisisännät nousivat tappioasemasta tasoihin ja johtoon Jesse Paukun ja Joel Kivirannan komeilla osumilla. Päätöserässä JYP yritti hanakasti keksiä keinoa murtaa Sport-viisikko, mutta yritykset ja aika loppuivat kesken.

Kuudes kenttäpelaajakaan ei ehtinyt tuoda lohtua, kun Tomi Körkkö sinetöi 4−2-maalillaan Sportin kolmen pisteen voiton. 

− Varmasti kauden ehjin kokonaisuus meiltä. Kiitos kaikille pelaajille, mutta ennen kaikkea haluan kiittää yleisöä. Tänään oli erinomainen tunnelma hallissa, ja sieltä huokui positiivisia ioneja, joita ei viime aikoina ole hirveästi näkynyt, joten iso kiitos siitä. Tarvitsemme heidän tukeaan myös heikkoina ja hyvinä hetkinä, kommentoi Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen.

Kumpikin joukkue ottelee seuraavaksi perjantaina, kun Sport isännöi Tapparaa ja JYP puolestaan saa vieraita Hämeenlinnasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo