SaiPa sinnitteli loppuun asti - "70 torjuntaa pystyy ottamaan"

LIIGA / Raportti
Tuohimaan otteluputki vain pitenee.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
SaiPan kausi on näyttäytynyt tällä kaudella pitkälti tragediana. Näytelmän esirippu laskeutui Kisapuiston osalta lauantaina TPS:ää vastaan, kun SaiPan vimmainen taistelu päättyi kalkkiviivoilla TPS:n 4–2-voittoon.

Pelillisten ongelmien ja loukkaantumisten piinaama SaiPa poistui kotikaukalostaan jotakuinkin saappaat jalassa. TPS oli ottelussa kuskin paikalla, mutta kotijoukkue piti kiinni pisteestä aina varsinaisen peliajan viime minuuteille asti.

SaiPa sai ensimmäiseen erään hämmentävän lahjan TPS-vahti Oskari Setäseltä. Turkulaiset olivat päässeet ylivoimalle, kun William Mäkinen oli hakkaillut Teemu Väyrystä estämisjäähyn arvoisesti. Elmeri Kaksonen vippasi purkukiekon, jonka jälkeen Sebastian Sjöholm kirmasi tavan mukaan vieraspäätyyn. Kiekon haltuun ottanut Setänen lähti avaamaan peliä, mutta passi päätyikin suoraan Sjöholmin lapaan.

− Sain kiekon vastustajan maalivahdilta, ei edes meikäläinen pistännynnä siitä ohi, Sjöholm kuvaili kaikelle kansalle ensimmäisen erän jälkeen.

Maali oli Sjöholmille ensimmäinen liigatasolla. Pelkkää herkkua ilta ei nuorelle hyökkääjälle ollut, sillä hän pääsi nieleskelemään myös jääkiekon kitkerämpää puolta. Nelisen minuuttia avausosuman jälkeen Sjöholm sai kiekosta osuman päähän.

TPS tuli koolla ja kokemuksella tasoihin vielä ensimmäisessä erässä. Pitkä vyörytys SaiPan maalilla palkittiin lopulta, kun Tomi Kallion epäonnistunut laukaus pomppi Jasper Lindstenille. Jälleen hikisen iltapuhteen edessä ollut Frans Tuohimaa oli jo aikaa sitten kaatunut torjuntatöissä vatsalleen, eikä Lindsten pistänyt avopaikasta ohi.

SaiPa tarjosi kotiyleisölle tahdonvoimaa

Vieraiden toista osumaa odotettiin toisen erän loppuun asti. TPS kilautteli aikansa tolppia, mutta lopulta Elmeri Eronen lämäsi ylivoimalla suoraan syötöstä kiekon sisään häkkiin.

Voitto vaikutti matkustavan länteen, mutta SaiPa onnistui nousemaan tasoihin kolmannessa erässä, kun niin ikään ylivoima tuotti tulosta.

− Kettunen pelasi siinä hyvin Mäkiselle viivaan. Mäkinen pääsi kävelemään viivaan ja ampui. Vähän osui jalkaani ja meni siitä sisään, myös liigamaalitilastonsa korkannut Lauri Piironen kertasi.

− Tuurimaali.

Ottelu sai julman päätöksen, kun SaiPa joutui nöyrtymään aivan kolmannen erän loppumetreillä. Ensin Erik Thorell näpäytti kiekon ilmasta yli pystyasennossa kärkkyneen Tuohimaan. Sama mies rankaisi minuutin päästä uudestaan turkulaisten siirtyessä 4−2-johtoon.

− Kiusa se oli pienikin kiusa, olisi kyllä pidemmälle voinut kestää, Ari Santanen mietti ottelun jälkeen ja muisti myös 49 koppia ottanutta Tuohimaata.

− Tuohimaa ennen peliä sanoi, että 70 torjuntaa pystyy ottamaan. Ei saanut ihan seitsemääkymmentä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo