Ville Koho vietti kahden pisteen iltaa.

Mikko Lieri www.lieri.eu

SaiPa jälleen TPS:n turmana - "Jaksettiin pumpata riittävästi"

SaiPa otti jälleen arvokkaat pisteet taistelussa suorasta pudotuspelipaikasta. TPS kaatui lopulta tarkalla puolustamisella ja aktiivisella hyökkäyspelillä, jota avittivat myös turkulaisten virheet.

SaiPa loi pitkin avauserää hyviä tilanteita hyvällä rytmityksellä. David Goodwinille avautui avoin väylä, mutta laukaus osui Rasmus Tirrosen patjoihin. Seuraavassa tilanteessa Urho Vaakanaisen kuti oli valua sisään, mutta Tirronen ehti mailoineen väliin.

TPS:llä oli omat hallintajaksonsa, mutta tekopaikat olivat harvassa. Sekä Markus Nurmi että Elmeri Eronen kilautti sentään tolppaan. Erosen vetoon tuore TPS-värväys Zach Budish teki hyvän liikkuvan maskin. Myös Jonatan Tanuksen harhasyöttö avasi Nurmelle tekopaikan. Veto jäi kuitenkin vaisuksi.

Erän ainoa osuma syntyi hyvän tapahtumaketjun seurauksena. Vaakanainen riisti kiekon ja toimitti sen kulmaan Kim Strömbergille. Miehen syöttö tavoitti maalin edustalta Ville Kohon, joka iski kiekon yläkulmasta sisään.

Samaa kaavaa noudatteli myös ottelun toinen erä. Heti erän alkuun Ahti Oksanen pääsi kokeilemaan paluukiekosta, mutta aika ja tila loppuivat kesken. Valtteri Virkkunen puolestaan karkasi alivoimalla läpiajoon Henrik Tallinderin kiekonmenetyksen myötä. Tirronen kuitenkin hoiti tilanteen.

Myös toinen Palloseuran ylivoima jäi vajaaksi Tallinderin takia. Turkulaisten onneksi myöskään sputnikien ylivoima ei ollut parhaassa terässään, vaikka Joni Nikko vispasi rystyllä kiekon hieman yli maalin.

Ajoittainen huolimattomuus turkulaisten surmana

Tomi Kallio pääsi myös yrittämään maalin lähettyviltä, mutta Frans Tuohimaa oli jälleen kiekon tiellä. Hetkeä myöhemmin Virkkusen syötönkatko vapautti Saku Salmisen, jolla oli runsaasti aikaa sommitella vetonsa uppoamaan verkkoon. Näitä kiekonmenetyksiä manasi myös Kalle Kaskinen.

- Vähän liikaa tuli niitä, ja kaveri pääsi myös rokottamaan, Kaskinen harmitteli.

Erän lopulla myös Tanuksella oli avopaikka, mutta veto osui kiekon eteen heittäytynyttä Jani Forsströmiä päähän. Mies lähti pukukoppiin tilanteen jälkeen. Nurmi haki vielä viimeisellä minuutilla kavennusta ovelalla laukauksella. Maalin edessä päivystänyt Patrik Virta ei kuitenkaan saanut mailaansa väliin.

SaiPa pääsi aloittamaan päätöserän ylivoimalla, jonka aikana Cody Kunykin tarkka syöttö tavoitti takatolpalta Kaksosen, mutta Tirronen oli valppaana. Ylivoiman jo päätyttyä Kaksonen riisti kiekon TPS-puolustajalta ja purjehti maalille ujuttaen kiekon ohi Tirrosen. Tero Lehterä oli tyytyväinen omiensa työpanokseen.

− Vähän näkyy, että pelataan nyt paljon, mutta onneksi jaksettiin pumpata riittävästi, Lehterä tuumi.

SaiPan 3−0-osuma tuntui lannistaneen turkulaisryhmän. Vieraiden vedot lähtivät pääasiassa kaukaa maalista ja ilman maskia. Vajaa kahdeksan minuuttia ennen loppua vastahyökkäys tuotti sentään kaivatun tuloksen. Budishin tarkka syöttö ylsi Ilkka Heikkiselle, jolla oli helppo työ iskeä kiekko ohi Tuohimaan.

Kavennusosuma jäi laihaksi lohduksi, ja SaiPa loi itseasiassa paremmat paikat loppuminuuteilla: Kunyk tarrasi kiekkoon maalin edustalla, mutta Tirronen tuli reilusti vastaan ja selvitti tilanteen.

TPS haki lisäosumia lähes kolme minuuttia ilman maalivahtia. Lähimmäksi maalintekoa pääsi silti SaiPa-veskari Tuohimaa, jonka heitto meni muutaman metrin maalin ohi.

− SaiPa oli tänään tuon verran parempi ja ansaitsi kyllä voittonsa, Kaskinen myönsi.

SaiPalle voitto oli sekä kolmas putkeen että kolmas TPS:stä tällä kaudella. Vain kerran kauden aikana sputnikit nujertaneet turkulaiset saavat miettiä tosissaan keinoja karjalaisten kaatamiseksi mahdollisen keskinäisen puolivälieräsarjan varalle.

Kommentit