KooKoo jyräsi SaiPan - Tammiselle ja Karjalaiselle avausmaalit

LIIGA / Raportti
Tuohimaa ei päässyt helpolla torstai-iltana.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
KooKoo ei päästänyt SaiPaa helpolla torstai-illan kohtaamisessa Kisapuistossa. Kouvolalaisten neljän maalin toinen erä siivitti vieraat suvereeniin 7−1-voittoon.

Ottelu lähti SaiPan osalta samalla tavalla kuin edellisissäkin otteluissa: vastustaja saa paljon vetoja ja itse päästään vain vähän kokeilemaan. Avauserääkään ei SaiPa selvinnyt ilman takaiskuja, kun Ossi-Petteri Grönholmin laukaus löytyi maalin perukoilta.

Toinen erä eteni samalla kaavalla, paitsi tällä kertaa SaiPan verkot heiluivat entistä enemmän. Kouvolalaiset onnistuivat ylivoimalla maalinteossa kolmesti, ja yhdysvaltalaishyökkääjä Terry Broadhurst alusti toisen erän kaikki neljä maalia.  

Muina tehomiehinä kunnostautuivat Toni Hyvärinen ja puolustaja Mikko Virtanen. Hyvärinen vastasi kahdesta ylivoimamaalista, ja Virtanen nappasi maalin lisäksi kaksi syöttöpistettä.

Viimeiseen erään KooKoo ei juurikaan hidastanut tahtia. Keskialueen ylitys muuttui rauhallisemmaksi, mutta maaleja Kymenlaakson vieraat onnistuivat tekemään siitä huolimatta.

Jarkko Immosen osuman jälkeen Sami Tamminen iski Liiga-uransa avausmaalin komealla rannelaukauksella ylänurkkaan. SaiPa ei kuitenkaan suostunut jäämään ilman maalia. Leland Irvingin pudotettua Antton Mönkäreen vedon Henry Karjalainen heitti rystyltä kiekon kanadalaisveskarin selän taakse. Maali oli nuorelle SaiPa-hyökkääjälle uran ensimmäinen.

KooKoon suuresta maalimäärästä huolimatta Frans Tuohimaa ehti kiekon eteen yhteensä 49 kertaa, kun taas Irving toisessa päädyssä joutui torjuntatöihin vain kymmenen kertaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo