Jukurit riisti voiton Markkasen juhlaillasta

LIIGA / Raportti
Jussi Markkasen juhlailta ei saanut aivan satumaista loppua.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Lähes loppuunmyyty Kisapuisto kunnioitti uransa viimeistä runkosarjaottelua pelannutta Jussi Markkasta läsnäolollaan. Ottelun käsikirjoitus ei tällä kertaa noudatellut illan sankarin kaikkia toiveita.

Ottelu lähti hieman tahmeasti käyntiin eikä maalipaikkoja ollut nimeksikään. Jonatan Tanus oli päästä avopaikkaan, mutta kiekko ei tarttunut lapaan. Ahti Oksanen puolestaan suti kiekon maalinedustalta Sami Rajaniemen patjoihin.

Erän ainoassa erikoistilanteessa SaiPa ei saanut peliä kunnolla rauhoitettua. Paras paikka oli Joni Nikolla, joka ampui maalin edustalta plekseihin.

Jukurit pääsi muutamaan otteeseen hätyyttelemään Jussi Markkasen vartioimaa maalia, mutta viimeistä runkosarjaotteluaan pelannut konkari hoiti nämä lähentelyt rutiinilla.

SaiPa tuli toiseen erään hyvällä sykkeellä ja pääsi nopeasti myös ylivoimalle. David Goodwinilla oli useampi laatupaikka, mutta Rajaniemi tuntui olevan aina oikeassa paikassa. Jukurien veskari syöksyi myös Topi Nättisen avopaikkaan.

Pitkän sputnik-pyörityksen jälkeen myös Jukurit pääsi ylivoimalle. Isäntien passiivinen alivoima tarjoili avopaikan Turo Asplundille, jonka hän myös käytti: komea sijoitus yläkulmaan ohitti Markkasen. Hetken kuluttua vierasjoukkue pääsi hakemaan lisäosumia viidellä kolmea vastaan, mutta tämän pyörityksen SaiPa selvitti melko vaivattomasti.

Nättinen toimi muurinmurtajana

Jäähysuman jälkeen ote palautui nopeasti SaiPalle. Nättinen taituroi itsensä nokikkain Rajaniemen kanssa, mutta rystynosto painui ylärimaa hipoen maalin yli. Aiemmin erässä kiekon katsomoon heittänyt Nättinen lähti vielä uudestaan jäähylle sukeltamisesta, mikä kuumensi Kisapuiston yleisön. Erän loppuhetkillä yleisön tunteita kuumensi myös Urho Vaakanaisen käytösrangaistus vihellyksen jälkeisestä tuuppauksesta.

Päätöserän alussa SaiPa onnistui viimein ohittamaan Rajaniemen. Vladimir Denisov kuskasi kiekon siniviivan yli, ja Nättisen piiska sivalsi. 

Jukurit pääsi vielä pariin otteeseen hakemaan ratkaisua ylivoimalla. Jesper Piitulainen laukoi maalin yli Markkasen ollessa jäissä. Neljän minuutin ylivoimalla erän lopulla kiekko saatiin tolppaan asti.
Jatkoajalle venynyt ottelu ratkesi lopulta Piitulaisen tarkkaan vetoon, joka yllätti juhlakalu-Markkasen. SaiPan kapteeni Ville Kohoa harmitti vain se, ettei voittoa saatu kairattua.

- Sovittiin että jokainen laittaa kaiken likoon ja se kyllä toteutui, Koho näki.

Hetkeä ennen ratkaisua Valtteri Virkkusella oli tilaisuus korkata ketsuppipullo, mutta tila loppui mieheltä kesken ja kauden avausosuman teko siirtyi pudotuspeleihin.

Runkosarjassa tavoitteeseensa päässeet Jukurit poistui kesälomille voittajana. SaiPan tarina puolestaan jatkuu tiistaina pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

- Vastustajalla ei ole väliä. Pitää vain olla heti valmiina, sarja on niin lyhyt, Koho päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle