Ässien vahva reissuvire sai jatkoa

LIIGA / Raportti
Teemu Vuorisalon ketsuppipullo aukesi.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Ässät jatkoi vahvoja otteitaan vieraskentillä voitettuaan SaiPan maalein 4−3. Jäähyttömän ottelun pelanneet sputnikit tulivat ottelussa kaksi kertaa rinnalle, mutta eivät enää kolmatta.

Ässien aktiivisuus oli alussa liikaa SaiPalle, joka ei tuntunut pääsevän omista lainkaan pois. Porilaiset onnistuivat myös maalinteossa jo alkuminuuteilla. Teemu Vuorisalo laukoi kiekon päätyyn, josta se kimposi Per Savilahti-Naganderin luistimesta sisään. Maali oli Vuorisalolle kauden ensimmäinen.

Ässät onnistui toistamiseen vahvan alkurynnistyksensä aikana, kun Marco Insam iski näyttävän kuvion päätteeksi kiekon ohi Jussi Markkasen.

Andreas Bernardille kirjattiin ensimmäinen torjunta vasta erän puolivälin tienoilla. Seuraavasta tilanteesta SaiPa onnistui jo kurittamaan entistä veskariaan. Ässien vaihdon ollessa pahasti kesken Lasse Lappalaisen pitkä syöttö tavoitti Eetu Kosken, joka laukoi kauden avausmaalinsa ohi Bernardin.

SaiPa sai luotua muutaman vaarallisen paikan maalin lisäksi. Ahti Oksasen terävä kuti valui kaukana maalista olleen Bernardin jalkojen välistä, mutta Maksim Matushkin onnistui kauhomaan kiekon italialaisvahdin alle.

Myös David Goodwinin terävä rynnistys Ässien maalille tuotti tekopaikan, jonka Bernard tosin selvitti.

Erän loppu oli jälleen Ässiltä vahvaa tekemistä. Paras paikka siunaantui Philip McRaelle, joka pääsi yrittämään viimeistelyä aivan lähietäisyydeltä. Markkanen piti lukemat sentään siedettävinä.

SaiPa tuli selvästi aktiivisemmin toiseen erään ja loi tukun laadukkaita paikkoja. Myös Ässät sai muutaman tilanteen vastahyökkäyksistä, parhaana Ville Korhosen tarjoilu Jarno Kärjelle, joka ei onnistunut ohittamaan Markkasta.

Myös Bernard otti ison torjunnan tilanteessa, jossa Kalle Maalahti ohitti useat ässäpelaajat ja pelasi kiekon maalin eteen Saku Salmiselle.

Bloodille merkatun miehen tuomio

SaiPan terävyys aiheutti Ässille myös jäähyjä. Ben Blood lensi hieman kyseenalaisesta tilanteesta ulos, tuomiona jalkapyyhkäisy. Kyseessä oli enemmänkin puun takaa tullut taklaus.

Sputnikien ylivoima ei meinannut käynnistyä millään, ja Ässät pääsi alkuun iskemään vastaan pari kertaa. Mikko Salmio pääsi yrittämään suoraan syötöstä, mutta Markkanen hoiti jälleen.

Lopulta kotijoukkue sai myllyn pyörimään eikä aikaakaan, kun Topi Nättisen syöttö tavoitti Kim Strömbergin, joka tälläsi pelin tasoihin. Ässät otti myös pari kaksiminuuttista, mutta SaiPan ylivoima jatkoi pääosin ponnettomana.

Kotijoukkue ei sortunut lainkaan jäähyihin, mutta Ässät onnistui hyödyntämään keltapaitojen väsyneen viisikon. Pitkä pyöritys päättyi Vuorisalon komeaan yksilösuoritukseen. Mies latoi lopulta oman irtokiekkonsa sisään.

SaiPa tuli toistamiseen tasoihin päätöserässä. Strömbergin hyvin ajoitettu syöttö tavoitti vauhdissa olleen Joni Nikon, jonka terävä laukaus painui ohi Bernardin.

Kauaa ei peli tasoissa taaskaan pysynyt, kun Ässät vyöryi jälleen SaiPan maalille. Salmion oiva syöttö tavoitti Jussi Makkosen, joka laukoi kiekon yläkulmaan.

SaiPa lähti jälleen jahtaamaan tasoitusta. Cody Kunyk taituroi itsensä vapaaksi, ja veto osui tolppaan. Jatkotilanteesta kotijoukkue pääsi myös ylivoimalle. Siinä kiekko saatiin jälleen tolppaan asti Jonatan Tanuksen toimesta.

Loppuun SaiPa sai vielä kunnon pyörityksen. Riskinotto oli kostautua, kun Nättinen menetti kiekon keskialueella. Kultakypärä pelasti kuitenkin tilanteen itse, eikä Ässät päässyt ylivoimahyökkäykseen.

SaiPan peräkkäisten kotivoittojen ennätys on vaihtunut viiden ottelun tappioputkeen. Ässät puolestaan nappasi kuudennen voiton viimeiseen seitsemään reissupeliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo