Elimäen kahden maalin ilta syntymäpäivälahjana Pelicansille

LIIGA / Raportti
Elimäki tuplasi Liiga-maalimääränsä.
Kuva © Timo Savela
Lahdessa vietettiin juhlallisuuksia lauantai-iltana, kun Pelicans juhli syntymäpäiviään tamperelaisten virkaveljiensä kanssa.

Pelicans ja Tappara viettivät lauantai-iltaansa lahtelaisten 20−vuotisjuhlan parissa. Edelliskauden kohtaamiset päättyivät pääosin tamperelaisten dominointiin, mutta tällä kertaa juhlakalu sai kahmittua synttärikakun lisäksi jatkoaikavoiton.

Juhlapelikaanit olivat ottelun vakuuttavampi osapuoli tasaviisikoilla. Kirvesrinnat ovat perinteisesti olleet lahtelaisjoukkueen pakiston murheenkryyni, mutta lauantai-iltana vieraat pysyivät tarkassa vahdissa Pelicansin tehostautuneen puolustusosaston ansiosta. Tamperelaisilla ei ollut asiaa parhaille maalipaikoille.

Kotijoukkue meni johtoon keltaiset retrosulat hulmuten vain kaksi minuuttia ottelun alusta Roope Elimäen suorituksella. Ilta ei ollut muutenkaan hassumpi 23−vuotiaalle hyökkääjälle, sillä toisessa erässä seurasi seuraava täysosuma, ja mittelön viimeiset varsinaisen peliajan minuutit tarjosivat myös mahdollisuuden tolppien helinään.

Pelicans sortui edelliskautta varjostaneeseen hölmöilyyn jäähyilemällä ja antamalla Tapparalle useita ylivoimamahdollisuuksia, joihin ensimmäisen erän lahtelaisten kahden maalin johto kariutui Jani Lajusen ja alkukauden tehottomuudesta kärsineen Jan-Mikael Järvisen osumiin. Maalien välissä ehti vettä virrata vain kolmen minuutin verran.

Elimäen 3−2-osuma ei riittänyt lahtelaisten voittoon varsinaisella peliajalla, sillä Järvisellä oli halua näyttä Tappara-kannattajille tehottomuuspuheiden olleen vain menneen talven lumia tai viime kesän sateita. Pikkumusta upposi Juvosen taakse tamperelaisten kolmannella ylivoimaosumalla viimeisessä periodissa.

Voiton ratkaisi lopulta nuorempi pommikoneveljeksistä, Juhani Tyrväinen, joka päätti lahtelaisten juhlallisuudet kahden pisteen voittoon. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo