Pelicans varmisti pudotuspelipaikan − "Kaiken maailman korppikotkat on ollut haaskalla jo"

LIIGA / Raportti
Jesse Mankinen osui kahdesti KooKoota vastaan.
Pelicans teki runkosarjan viimeisessä kotiottelussaan tarvittavan voittaessaan KooKoon 3-1, ja varmistaessaan näin paikan pudotuspeleissä. KooKoo näyttäytyi Lahdessa vajaamiehisenä, sillä jo kesälomia odottelevan joukkueen kokoonpanosta löytyi vain neljätoista kenttäpelaajaa.

Kokonaisuudessaan peli oli ennakkosuosikin asemassa torstai-iltaan lähteneelle Pelicansille nihkeä. Vaikka kouvolalaiset olivatkin liikkeellä kapealla rosterilla, ei Pelicans saanut hyökkäyspäässä juhlia pystyyn. KooKoo sinnitteli pelissä mukana aivan loppuun asti, kunnes Hannes Björninen sijoitti kiekon tyhjään maaliin. Tappio oli KooKoolle jo kymmenes putkeen.

− Me pystytään tappamaan tällä hetkellä pelistä se tunne ja intensiteetti, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola selitti joukkueensa peliä.

Illan ehdoton hahmo oli Jesse Mankinen. Hyökkääjä katkaisi seitsemän ottelun maalittoman putkensa iskemällä kaksi maalia. Ensimmäisessä erässä Mankinen karkasi läpiajoon ja veivasi kiekon KooKoon maaliin Samu Perhosen jalkojen välistä. Perhosen jalkojen välistä upposi myös toisessa erässä Mankisen illan toinen maali, kun hyökkääjä karkasi jälleen puolittain läpi. Perhosen ilta oli kuitenkin muuten onnistunut ja mukaan mahtui näyttäviäkin torjuntoja.

Pelicans jatkaa pudotuspeleihin, KooKoo kesälomalle

Pelicans varmisti paikkansa pudotuspeleissä kolmantena kautena peräkkäin, mistä Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen oli erittäin tyytyväinen ottelun jälkeen.

− Täytyy kiittää joukkuetta, että pokka pysyi tänään ja ollaan playoffeissa, miten hienoa!

− Kaiken maailman korppikotkat on ollut haaskalla jo, ettei tästä tule mitään, mutta me ollaan menty omien asioiden kautta koko ajan.

Vastaavasti Tuomas Tuokkola ei ollut oman joukkueensa kauden loppuun tyytyväinen. Sinnikäs pelaaminen ja Toni Hyvärisen tekemä KooKoon illan ainokainen eivät lämmittäneet valmentajan mieltä, hänen miettiessään kokonaiskuvaa.

− Nää ei oo olleet kivoja aikoja kellekkään, ei tästä saa hyvää makua jäämään vaikka keksisi mitä, Tuomas Tuokkola summasi.

Molemmilla joukkueilla on edessä vielä yhdet ottelut ennen runkosarjan päättymistä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo