Pelicans pisti loistoesityksellä pitkän putken romukoppaan - "Tätä me halutaan lisää"

LIIGA / Raportti
Pelicansin maali oli tilkitty tiukkaan tiistaina. (Arkistokuva)
Loistava viisikkopuolustaminen ja maalivahti Janne Juvosen vuorenvarma torjuntavire siivittivät Liigan joulutauolle seitsemänneltä sijalta lähtevän Pelicansin selkeään 4−0-voittoon KalPasta tiistaina. Voitto oli lahtelaisille harvinaista herkkua, sillä edellisen kerran se on kaatanut KalPan runkosarjan ottelussa 3. tammikuuta 2015.

Vierailijat ykköslaukaussektorilta pois pitänyt Pelicans marssi selvään 4−0-voittoon varsin ansaitusti ottaen KalPasta maukkaan revanssin perjantain jälkeen.

Omista maalipaikoistaan tuhoisan tehokkaasti viimeistellyt lahtelaisjoukkue venyi yhteen kauden parhaimmista suorituksista unisen vierasjoukkueen isäntänä.

− Joukkue oli erittäin latautunut tänään, aamujäästä lähtien. Peli oli laadukas, loistavaa peliä, erittäin kova vastustaja. Pystyttiin kampeamaan taktisesti heidän päälle, pystyttiin pelaamaan erittäin suoraviivaista, vahvaa kamppailupelaamista, kotijoukkueen päävalmentaja Petri Matikainen luetteli pelin avainasioita.

Matikaisen mainitsemassa kamppailupelaamisessa KalPa jäi kotijoukkueen varjoon pahasti. Pelicansin, jälleen nähty, väkevä karvaaminen sekä kaksinkamppailutilanteet tuottivat 3173-päisen yleisön edessä kuopiolaisille sekä hyökkäys- että puolustuspäässä harmaita hiuksia.

− Taisi ratketa vähän ennen kuin peli alkoi. Se on asia, mikä huolettaa, ja täytyy saada korjattua, joulutauolle häviöstä huolimatta sarjakakkosena lähtevän KalPan pääkäskijä Pekka Virta sanaili.

− Pelicans oli tänään paremmin valmistautunut ja yhteinäisempi, kovempi taistelemaan ja puolustamaan. Ei kahta sanaa, parempi joukkue voitti, tappiosta huolimatta joukkueensa kanssa ilmiömäiseen syksyyn venynyt Virta kehaisi pussinokkia.

Yhden kauden parhaista peleistä pelanneelle Pelicansille osuivat 1+2-pisteet tehneet Antti Tyrväinen ja Ben Blood, maalin ja syötön saalistanut Justin Hodgman sekä Morten Poulsen. Loukkaantumisista huolimatta huikeaa kautta pelaava Vili Sopanen syötti kaksi maalia, Lahteen palannut ja erittäin hyvällä jalalla liikkeellä ollut Mikko Kousa puolestaan avasi pistetilinsä Pelicansin sotisovassa yhden syötön myötä.

− Erittäin tyytyväinen tähän päivään. Tämä on se, mihin Pelicans-joukkue pystyy parhaimmillaan, tätä me halutaan lisää, Matikainen hekumoi.

KalPan parhaimmat hetket nousta taisteluun mukaan olivat toisen erän puolen välin paikkeilla, kun Pelicansille tuomittiin kaksi kakkosta peräperään. Lahtelaiset eivät kuitenkaan tiistaina antautuneet mistään uhtautuvan puolustamisen sekä maalivahti Janne Juvosen varman torjuntavireen ansiosta.

− Oltiin valmiita puolustamaan, tiedettiin miten vahva KalPa on kääntämään peliä, ja hyökkäyspäässä. Tehtiin omista paikoista maaleja, Juvonen oli loistava maalissa. Koko joukkue voitti, Antti Tyrväinen sen sijaan tiivisti illan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo