HIFK koki kahdeksan maalin nöyryytyksen − "Tämän alemmaksi ei voi mennä"

LIIGA / Raportti
Pelicans tuuletti kahdeksaa maalia.
Pelicans murskasi HIFK:n näytöstyyliin 8−3 loppuunmyydyssä Lahden jäähallissa. Vili Sopanen teki ottelussa hattutempun.

Pelicans tyrmäsi loukkaantumisista kärsineen HIFK:n suvereenisti jo avauserässä. Pussinokat ottivat vierailijoilta heti alussa luulot pois, kun ensimmäisen 20-minuuttisen jälkeen taululla komeilivat lukemat 4−0.

Lahtelaisilla oli kahdeksan maalin ilotulituksessaan jopa kolme neljän tehopisteen miestä. Antti Erkinjuntti teki tehot 2+2 ja Juhani Tyrväinen 0+4, mutta maalitehtailussa kunnostautui ahkerimmin hattutempun tykittänyt ja pisteet 3+1 herkutellut Vili Sopanen. Iikka Kangasniemi ja Stefan Lassen saalistivat maalin ja kaksi syöttöä mieheen.

− Tämä oli tärkeä voitto. Minulla ja joukkueella on ollut vaikeita aikoja, joten tällaiset matsit ovat tärkeitä henkisesti. Nyt oli rankka viikko, kolme peliä neljään päivään. Pääsemme vähän huilaamaan ja treenaamaan ennen Ässät-peliä, kertoi kolmen maalin Sopanen ottelun jälkeen.

Ottelu alkoi kierroksen muihin otteluihin nähden 20 minuuttia jäljessä, sillä ennen kamppailua juhlittiin Marko Jantusen nimeämistä lahtelaisen jääkiekkoilun kunniagalleriaan. Pelicans otti loppuunmyydyistä juhlistaan ilon irti, mutta HIFK-päävalmentaja Antti Törmänen ei luonnollisesti ollut taiston tauottua juhlatuulella.

− Tiesimme, että tämä on Pelicansille juhlapeli. He halusivat juhlia tänään, ja se näkyi. Meistä ei ollut tänään kyllä mihinkään. He olivat halukkaampia, he voittivat kaikki kaksinkamppailut ja tekivät kolme ylivoimamaalia.

− Nyt pitää miettiä isosti ja tarkasti. Ei auta, tämän alemmaksi ei voi mennä. Siten täytyy nyt ajatella, harmitteli Törmänen.

HIFK:lla kaksi liigadebytanttia

HIFK:lta kaksi pelaajaa tekivät ottelussa liigadebyyttinsä. Ykkösparissa 18-vuotias puolustaja Oliver Schnitt pelasi lähes 19 minuuttia, ja Pelicansin kuudennen osuman jälkeen Kevin Lankisen tilalle HIFK-maaliin vaihdettu Niilo Halonen suoriutui mukiinmenevästi torjuttuaan 11 laukausta 13:sta.

Kotijoukkueen riveissä puolestaan maalivahti Jere Myllyniemi pelasi lainapestinsä ensimmäisen ottelun. Pelicans on 33-vuotiaalle veskarille jo kauden viides seura. Turkoosipaitojen päävalmentaja Petri Matikainen kiitteli Myllyniemeä.

− Jere oli maalissa hyvä ja toi rauhallisuutta. Viime aikoina takkuillut alivoimamme oli tänään parempaa.

Suurinumeroisesta voitosta Matikainen oli syystäkin mielissään.

− Lataus oli tänään hyvä ja se tuotti tulosta. Olimme tehokkaita, loimme paikkoja ja oli tylyä meininkiä. Maaleja tuli, jätkät saivat pisteitä ja voitimme, päätti Pelicans-luotsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo