Pitsiturnaus 2016: TPS katkaisi Lukon voittoputken jäähykimarassa

LIIGA / Raportti
Elmeri Eronen viimeisteli TPS:n kolmannen osuman.
Kuva © Timo Savela
Pitsiturnauksen viimeisessä ottelussa tuomarit saivat tehdä täyden päivätyön viittoessaan pelaajia jäähyaitioon. Tasapaksusti jaetut tuomiot toivat otteluun mielenkiintoisen lisän, jonka TPS onnistui lopulta käyttämään hyväkseen.

TPS lähti hakemaan pitkän päivän päätteeksi Lukon jo neljään voittoon venähtäneeseen putkeen katkaisua. Päättäväinen peli vei ottelun alkuun TPS:n kahden maalin lupaavaan johtoon.

Lukko pääsi Markus Kojon jäähyn myötä kuitenkin vahvasti ottelun alussa liikkeelle. Ylivoimayritys jäi vaisuksi ja seuraavaksi oli TPS:n vuoro yrittää ratkaisua erikoistilanteesta.

Joukkueet tuntuivat kilpailevan enemmän jäähyminuuteista, kuin onnistumisista maalien muodossa. TPS:n Jasper Lindstenin jäähyn myötä joukkueiden voimasuhteet tasoittuivat hetkeksi, kunnes oli Lukon Aaron Gagnonin vuoro mennä istumaan jäähyaitioon.

TPS onnistui ensimmäisenä lyömään kiekon verkkoon Tarmo Reunasen toimesta ja ottamaan ottelussa johtoaseman.

Ottelussa mentiin tasakentällisin tasaisesti molempiin kenttäpäätyihin. Lukon joukkueesta Toni Koivisto oli kentällä jatkuvasti näkyvässä roolissa. Lukko sai paikan laittaa numerot tasoihin, kun Teemu Lämsän maila nousi Peter Tiivolan kasvoihin jäähyn arvoisesti.

TPS:n alivoimaneliö ei liiemmin antanut tilaa Lukon ylivoimalle ja aktiivinen pelaaminen toi myös tulosta maalin muodossa. TPS meni kahden maalin johtoon, kun Elias Karvonen karkasi läpiajoon ja lirutti kiekon Lukon maalivahti Antti Karjalaisen patjojen välistä.

Erikoistilanteiden täyttämä ottelu jatkui tuttuun tahtiin, kun TPS:n Kojo marssi jälleen jäähyaitioon. Lukko kavensi vielä ottelun erikoistilanteen voimalla aivan maalin edestä Sami Lähteenmäen toimesta ennen erätaukoa.

Lukon takaa-ajo jäi torsoksi

Tauon jälkeen ottelua jatkettiin nostamalla jälleen tuomarin käsi pystyyn. Tällä kertaa jäähylle marssi TPS:n Patrik Virta. Aleksandar Georgijev TPS:n maalilla sai tehdä täyden päivätyön erikoistilanteen aikana pitääkseen verkkonsa tyynenä.

Tasakentällisin ottelu eteni selkeästi maltillisin ottein, eikä kumpikaan joukkueista halunnut takaiskuja tililleen. Pientä nujakointiakin nähtiin maalin edessä ottelun mittaan, mutta mitään rangaistuksen arvoista ei poikien keskinäisissä paineissa saatu aikaiseksi.

TPS:n kolmas osuma tuli jopa hieman onnekkaasti, kun kiekko lirui tolpan vierestä maaliin Elmeri Erosen toimiessa viimeistelijänä.

Lukko jatkoi sinnikkäästi kavennuksen metsästämistä, mutta TPS:n puolustus esti tehokkaasti vastustajan yritykset. Lukko otti aikalisän, kun peliä oli reilut kaksi minuuttia pelaamatta.

Joukkue onnistui kaventamaan ottelun pelatessaan ilman maalivahtia ja ratkaisevaa roolia tilanteessa otti Ilmari Pitkänen. Koivisto saalisti ottelun kavennuksesta syöttöpisteen.

TPS onnistui vielä lyömään ratkaisevan osuman tyhjään Lukon maaliin Jani Forsströmin toimesta. Tämän jälkeen ei enää ottelussa maaleja nähty ja TPS juhli Pitsiturnauksen voittoa ensi kertaa vuoden 2009 jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle