SaiPan länsirannikon kiertue käyntiin helpolla voitolla

LIIGA / Raportti
Jussi Markkasen paluu tositoimiin tuotti heti nollapelin.
Kuva © Harri Bragge - www.facebook.com/hbphotography.fi -
Rauman perjantai-illassa kohtasivat keltapaitaiset joukkueet Lukko ja SaiPa. Vierasjoukkueen länsirannikon kahden ottelun kiertue alkoi hienolla ja osin yllätykselliselläkin voitolla. Lukko jäi ensimmäistä kertaa kotiottelussaan ilman maalia ja hävisi ottelun niukasti lukemin 0-2.

Lukko ja SaiPa kohtasivat kuluvalla kaudella toistamiseen. Tällä kertaa kamppailtiin Raumalla, missä kupletin juoni oli samanlainen kuin ensimmäisessäkin kohtaamisessa Lappeenrannassa. Se kohtaaminen päättyi SaiPan niukkaan voittoon ja Lukko jäi ilman maalia. Nyt kävi täsmälleen samoin.

Lukko menetti edellisessä ottelussan ykkössentteri Arttu Ilomäen toipilaaksi, ja tämä näkyi ainakin kotijoukkueen ylivoimapelissä. SaiPan viisi kaksiminuuttista antoi Lukolle hyvän mahdollisuuden erikoistilannemaaliin, mutta saamaton ja juoneton Lukko jäi ensi kertaa kokonaan ilman maalia kotikaukalossaan.

Kunniaa kuuluu antaa myös vierasjoukkueelle, joka pelasi hyvää häirintäpeliä ainakin kaksi ensimmäistä erää.

Ottelun ratkaisuosuma nähtiin jo toisen erän alkupuolella, kun Lukon aktiivinen kolmen miehen karvaus ei saanut kiekkoa pois saipalaisilta, ja näin syntyi avoin kaista SaiPa-hyökkääjälle nousta maalintekoon.

− Pelattiin aktiivisesti ja puolustettiin hyvin. Näistä asioista on puhuttu joukkueen kanssa, ja nyt saatiin sanoma menemään perille. Hieno taistelu koko joukkueelta, summasi illan kamppailua vierasjoukkueen päävalmentaja Tero Lehterä.

− Yksi maali omiin, sen pitäisi riittää aina voittoon. Mutta nyt ei saatu kiekkoa verkkoon ja tappio siitä tuli, kotijoukkueen päävalmentaja Pekka Virta kommentoi tapahtumia lyhyesti.

Kaksi erää vieraiden, viimeinen Lukon

Avauserässä peli oli varsin tasaista ja tilanteita oli kummallakin joukkueella. Erä oli kuitenkin maaliton, ja lähemmäksi osumaa pääsi vierasjoukkue. Kiekko kimposi kuitenkin Lukko-maalin ylärimasta takaisin peliin.

Kotijoukkeellakin oli yksi tolppalaukaus, joten ei siinäkään tilanteessa maali kaukana ollut. Toisen erän alussa nähtiin jo ottelun voittomaali, kun Lukon ahne kiekonriistoyritys päättyi vieraiden nopeaan vastaiskuun. Laadukas laukaus painui aivan Lukko-maalin yläkulmaan.

Vierasjoukkue pelasi keskimmäisen erän varsin aktiivisesti, joten johto-osumaa voi pitää ansaittuna. Lukon vinkkelistä katsottuna voidaan todeta erän olleen surkea. 

Jo toisessa erässä alkanut vierasjoukkueen jäähyily jatkui vielä kolmannessakin erässä, mutta Lukko oli vieläkin mielikuvitukseton yrityksissään.

Muutaman kerran kiekko pomppi lähelle SaiPa-maalia, mutta pitkältä sairauslomalta tolppien väliin palannut kokenut Jussi Markkanen piti verkkonsa koskemattomana.

− Odotettiin sitä oikeaa hetkeä, jolloin Markkanen tekee paluun. Näki hyvin vaihtoaitioon asti, että koko joukkue halusi taistella Jussin edessä, eikä annettu kaikkia töitä hänen harteilleen, Lehterä kehui konkarivahtiaan.

Lukko jatkaa sarjaa nukutun yön jälkeen Porissa. SaiPan bussi lähtee puolestaan kasitietä kohti Turkua, missä vastaan luistelee TPS.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo