Kymmenennen sijan "final countdown" Lukolle − "Tänään ladattiin niin perkeleesti"

LIIGA / Raportti
Ilmari Pitkänen napautti kiekon maaliin kahdesti.
Kuva © Elmeri Elo - http://elmerielo.kuvat.fi/

Rauman 1980-luvun teemaillassa nähtiin melkoinen ottelu. Maalinteko aloitettiin vasta 38:nnen peliminuutin kohdalla, mutta avausmaalin jälkeen Lukko laittoi isomman vaihteen päälle. Isäntäjoukkue iski kolme maalia noin kuuteen minuuttiin.

Peli oli ennen avausmaalia vaisua ja varovaista. Kumpikin joukkue vältteli virheitä, eikä varteenotettavia tilanteita juurikaan nähty. Ottelu heräsi kuitenkin henkiin, kun Mikko Jokela laukoi toisessa erässä ylivoimalla kiekon maaliin Ryan O'Connorin erinomaisesta poikittaissyötöstä.

− Pelattiin helvetin hyvä peli, olimme kaksi erää niskan päällä. Olimme äärettömän kurinalaisia ja liikuimme hyvin. Meillä oli paikkoja mennä 2−0-johtoonkin, mutta emme saaneet maalia tehtyä, KooKoon Tuomas Tuokkola harmitteli.

Vierailijat hallitsivat avauserää, ja etenkin hyökkääjät Juha-Pekka Haataja ja Terry Broadhurst yrittivät maalintekoa useamman kerran. Todellisia uhkia Kaapo Kähkösellä ei kuitenkaan ollut.

− Meillä on ollut KooKoon kanssaan ongelmia, sillä olemme hävinneet Kouvolassa kaksi kertaa. Heillä oli henkinen yliote meistä. Se näkyi kahdessa ensimmäisessä erässä, sillä emme päässeet peliin mukaan sillä tavalla, kun olimme suunnitelleet, Lukon päävalmentaja Kari Heikkilä linjasi.

Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat vaisuja, mutta kolmannessa alkoi räiskyä. Lukko tasoitti pelin heti erän alussa Keaton Ellerbyn osumalla. Raumalaiset saivat tasoituksesta valtavasti energiaa.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Toni Koivisto iski kiekon maaliin Jesse Virtasen ja Kähkösen syötöistä. Syötön myötä Virtanen rikkoi sadan liigatehopisteen rajan ja nousi puolustajien pistepörssin piikkipaikalle.

− Meidän joukkueessa parasta on se, että olemme jääneet monessa pelissä alakynteen ja nousseet sieltä. Meillä on tällä hetkellä sitkeä joukkue. Pojat eivät anna periksi, eivätkä katso taululle, mikä tilanne siellä on, Heikkilä kehui omiaan.

Lisää vettä myllyyn heitti Ilmari Pitkänen. Ellerby kaivoi kiekon itselleen ja syötti sen Pitkäselle maalin eteen, joka toi pelin jo 3−1:een.

− Kolmas erä on surullinen: Se, mitä lopussa tapahtui. Ensimmäinen maali oli harmittava, puolustusvirhe ja hyökkäyspäässä päästiin tekemään.

− Sitten oli tuo loppuepisodi, meitä ei kohdeltu jäällä ihan rehellisesti, Tuokkola viittasi KooKoolle annettuun rangaistukseen.

Maalintekovaikeuksista kärsinyt KooKoo pisti kuitenkin raumalaisille kampoihin. Päävalmentaja Tuomas Tuokkola otti jo viisi minuuttia ennen loppua Samu Perhosen pois maaliltaan, ja joukkue haki tasoituksella kuudella viittä vastaan.

Riski kannatti, sillä Kai Kantola ohjasi Haatajan kipakan laukauksen maaliin. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, kun Koivisto onnistui jo toistamiseen. Viimeinen niitti KooKoon arkkuun oli Pitkäsen osuma tyhjään maaliin.

− Joukkue teki hirveän työn, 5-2 on kaikkea muuta kuin oikea lopputulos. Tänään ladattiin niin perkeleesti ja laitoimme tuonne kaikkemme, Tuokkola puhisi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo