Kaakon herruus SaiPalle - Strömberg ratkaisi

LIIGA / Raportti
Kouvolasta saatiin lisää valoa keltamustaan syksyyn.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Kauden kolmas Kaakon derby tarjosi tasaista vääntöä. 3−2-voiton vei kuitenkin SaiPa, joka onnistui isäntiä paremmin ylivoimalla.

− Olemme lähestyneet tätä niin, että pystyisimme ottamaan yksittäisiä voittoja, mutta myös toisen perättäisen voiton. Se on opettelun asia.

− On varmaankin helppo arvata, mikä on seuraava tavoitteemme, SaiPan päävalmentaja Ari Santanen myhäili.

Ottelussa mentiin etenkin toisessa erässä päädystä toiseen. Vaikka toinen paikallisjoukkueista sai otteen pelistä, hetken kuluttua pelin painopiste oli jo kaukalon toisessa päässä.

KooKoo ei onnistunut käyttämään lauantaina ylivoimaa hyödykseen, vaikka Ilves-ottelussa joukkueen erikoistilannepelaaminen kukoisti. SaiPa puolestaan onnistui ylivoimalla.

− Tämä oli hyvä peli meiltä. Ensimmäisessä erässä aloitimme paremmin ja olimme parempia kuin KooKoo, Santanen kehui omiaan.

Ottelu sai sähäkän alun, kun SaiPa pääsi avaamaan maalitilinsä jo viiden minuutin pelin jälkeen KooKoon Mikko Lehtosen istuessa jäähyllä.

Kanadalaishyökkääjä Brock Totter sai kiekon John McFarlandin ja Tero Koskirannan syötöistä ylivoimalla lapaansa ja hän onnistui veivaamaan kiekon Leland Irvingin selän taakse.

Kotijoukkue sisuuntui lappeenrantalaisten osumasta, sillä joukkue puski vahvasti SaiPan maalille. Työnteko tuottikin tulosta, kun Kai Kantola löi kiekon sisään ja pelin tasoihin vain puolitoista minuuttia ottelun avausmaalin jälkeen.

− Saimme tukittua ja sekoitettua KooKoon kiekollisen avauspelin, Santanen analysoi.

Tasoissa loppuun asti

Toinen erä tarjosi paljon vauhtia, sillä molemmat joukkueet saivat hyviä pyörityksiä toistensa puolustusalueille.

KooKoo aloitti aggressiivisesti ja saikin kaipaamansa johtomaalin, kun ruotsalaispuolustaja Robin Jacobsson laukoi viivan tuntumasta pelin 2−1:een.

Ärsytetty SaiPa kuitenkin pisti samalla mitalla takaisin. Vierailijat taklasivat ahkerasti ja veivät pelin hallinnan kouvolalaisilta. Tasoitus nähtiin hieman ennen erän loppua Curtis Hamiltonin suorasta vedosta.

− Toiseen erään KooKoo oli juoninut uusia juttuja ja jouduimme juoksemaan perässä, Santanen harmitteli.

Tasainen ottelu ratkesi vasta kolmannessa erässä.

Kumpikin joukkue sai useita läheltä piti-tilanteita, mutta paikkansa onnistui käyttämään hyödyksi ainoastaan SaiPa. Lappeenrantalaiset nappasivat kolme pistettä Kim Strömbergin 3−2-ylivoimamaalilla.

− Kolmas erä oli meiltä hyvä ja meillä oli useita paikkoja tehdä maali. Mielestäni ansaitsimme voiton, Santanen hehkutti.

Isännät eivät saaneet tasoitusta ilman maalivahtia, joten Kaakon herruus matkasi tältä erää Lappeenrantaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo