KooKoo jatkoi voittoputkeaan − Irvingille nollapeli

LIIGA / Raportti
Irving oli kiekon tiellä 34 kertaa.
Kuva © Jarno Hietanen
KooKoo jatkoi keskiviikkona voittoputkeaan, kun se nitisti Lukon maalein 4-0. Tähtenä loisti kauden ensimmäisen nollapelinsä pelannut Leland Irving.

Kouvolassa käytiin todellinen häntäpään kamppailu, sillä KooKoo ja Lukko ovat Liigan pahnan pohjimmaisina. Kotijoukkue ei kuitenkaan antanut keskiviikkona Lukolle paljon mahdollisuuksia: Raumalaiset eivät saaneet paikoistaan sisään, mutta isännät poimivat hedelmät hyvällä prosentilla.

Lukosta etenkin Sami Lähteenmäki pääsi yrittämään maalintekoa useamman kerran, mutta KooKoon maalia vartioinut Leland Irving torjui kaikki yritykset ja jätti raumalaiset nollille. Keskiviikkoinen nollapeli oli Irvingin kauden ensimmäinen.

Sekä KooKoo että Lukko rakensivat tilanteita vastahyökkäyksillä, jotka päättyivät usein vaaralliseen laukaukseen. Kummankaan ylivoima ei kuitenkaan ollut kummoista, sillä pyöritykset ja todella vaaralliset paikat jäivät vähiin.

Ottelun alku oli vauhdikas, kun joukkueet kiitivät päästä päähän. Hyväntekeväisyyteen lahjoitettavat pehmolelut sai heittää jäälle vajaan kuuden minuutin pelin jälkeen, kun Anrei Hakulinen iski illan avausosuman Jarkko Malisen erinomaisesta syötöstä.

Kun lelut oli saatu lapioitua hyviin koteihin, Lukko oli heti iskussa. Raumalaisten Lähteenmäki pääsi pelin jatkuttua huippupaikkaan, mutta Irving koppasi kiekon päättäväisesti. Lähteenmäen vire jatkui läpi ottelun, vaikka tulos jäikin puuttumaan.

Jumboista parempi

Vierailijat saivat lisää kylmää vettä niskaansa heti toisen erän alussa, kun KooKoon kapteeni Josh Green antoi unelmasyötön maalia kohti liukuneelle Terry Broadhurstille. Amerikkalaishyökkääjän veto päätyi vain Kaapo Kähkösen patjoihin asti, mutta lopulta Kai Kantola iski irtokiekon maaliin.

Lukolla oli ottelussa vaikeuksia etenkin avauspelaamisensa kanssa, mutta toisen erän lopulla raumalaiset heräsivät. Joukkue pelasi aktiivisesti, eikä päästänyt Irvingiä helpolla. Kättään aikaisemmin satuttanut Aleksi Saarela ja Sami Lähteenmäki laukoivat ahkerasti − tuloksetta.

Raumalaiset eivät saaneet ylivoimaansa pyörimään myöskään päätöserässä. Pyöritys päättyi lopulta KooKoon Greenin läpiajoon ja tyylikkääseen 3−0-osumaan.

Vierasjoukkue sai lisää jobinpostia, kun Simo-Pekka Riikolan vasen jalka jäi laidan ja KooKoo-pelurin väliin. Taklaus oli puhdas, mutta Riikola talutettiin tuskaisena pukusuojan puolelle.

Raumalaiset saivat muutamia hyviä paikkoja ottelun lopussa, mutta joukkue ei saanut missään vaiheessa kiriä aikaiseksi. Kouvolalaiset iskivät viimeisen naulan Lukon arkkuun Kantolan 4−0-maalilla.

KooKoo kohtaa perjantaina Lappeenrannassa SaiPan. Lukko puolestaan saa Raumalle vieraakseen HPK:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo