Edes Kouvolan kirous ei kyennyt pysäyttämään Kärppiä

LIIGA / Raportti
Kärppien viimeisin voitto Kouvolassa ei ennättänyt 20 vuoden ikään. Kuva joukkueiden kuukauden takaisesta kohtaamisesta Oulussa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kärppien edellisestä vierasvoitosta Kouvolassa ehti vierähtää hyvä tovi. Viimeisimmät kärppäjuhlat nähtiin nimittäin vuosituhannen vaihteessa Kärppien pelatessa viimeistä vuottaan ykkösdivisioonassa.

Kärpät teki viimein sen, mitä ei hetkeen olla nähty – se voitti KooKoon vieraissa. Edellinen voitto Kouvolassa nähtiin vuonna 2000, kun joukkueet tahkosivat vielä ykkösdivisioonassa.

Toki tätä ällistyttävän pitkää voitotonta putkea hämmästellessä täytyy muistaa, että joukkueet pelasivat suurimman osan ajasta eri sarjoissa. KooKoo nousi takaisin Liigaan kaudelle 2015-2016, eli joukkueet ovat pelanneet lauantai-iltaa edeltäneen kärppävoiton jälkeen samassa sarjassa vain noin kahden ja puolen vuoden ajan. 

Toisaalta myös kahden ja puolen kauden mittainen tappioputki Kouvolassa on hämmästyttävä tilastofakta, kun otetaan huomioon joukkueiden materiaaliero kaudesta toiseen.

Onnistuneet haastot

Kouvolassa nähtiin lauantaina kaksi valmentajan haastoa epäselvissä maalitilanteissa. Ensimmäinen tapaus oli ottelun alussa nähty KooKoon maali, jonka Kärppien päävalmentaja Mikko Manner haastoi. Haasto oli onnistunut, sillä lopullinen tuomio oli maalin hylkäys maalivahdin häirinnän takia.

Ottelun edetessä samantyyppinen tapaus tapahtui Kärppien maalilla. KooKoon Siim Liivik vaikutti osuvan kärppävahti Veini Vehviläisen kypärään luistellessaan hänen ohi, minkä jälkeen KooKoon Anrei Hakulinen iski kiekon käytännössä tyhjään maaliin.

Päätuomari oli paraatipaikalla näkemässä Liivikin osuman, ja hän levittikin kätensä välittömästi kiekon ylitettyä maaliviivan. KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola haastoi tilanteen, ja pitkällisen tarkastelun jälkeen KooKoon maali hyväksyttiin.

KooKoo näytti, miten Kärpät on lyötävissä

Vaikka Kärpät pääsivät useamman kerran johtoon, ei KooKoo lannistunut vaan kampesi itsensä tasoihin. Ottelun varsinainen peliaika päättyikin tasatilanteessa 3−3. Jatkoajan loppupuolella Kärppien Ville Leskinen pääsi läpiajoon Saku Mäenalasen loistavan syötön myötä, eikä KooKoo-vahti Järvenpää onnistunut torjumaan Leskisen tarkasti alakulmaan sijoitettua kiekkoa.

Mutta miten KooKoo onnistui lähes päihittämään Kärpät, vaikka esimerkiksi Tappara ei kyennyt laittamaan Kärpille lainkaan kampoihin eikä Pelicansillakaan ollut perjantaina helppoa?

Vastaus on henkisellä puolella. Lauantaina nähtiin tällä kaudella todella harvinainen näky, nimittäin totaalisesti malttinsa menettänyt Kärpät. Miska Humaloja tappeli itsensä suihkuun tappelun aloittajana. Vehviläinen taas otti itselleen käytöskympin toisen erän päätyttyä, minkä yhteydessä myös Lasse Kukkonen otti poikittaisjäähyn.

Myös muut kärppäpelaajat pelleilivät. Jos Kärppien Leskinen ottaa painimatsin vastustajan kanssa, on se hyvä merkki siitä, että Kärppien pää ei sillä hetkellä ole kylmänä.

Näiden lisäksi ottelun aikana nähtiin iso liuta pelitilanteissa syntyneitä jäähyjä. Molempien joukkueiden yhteenlasketut jäähyminuutit olivat peräti 84.

KooKoo istui jäähyllä Kärppiä enemmän, mutta Kärppien jäähyilyn ja Humalojan ulosajon ansiosta normaalisti toimivat ketjut olivat jatkuvasti sekasorrossa. Joukkue ei kyennyt ammentamaan kahdeksan ottelun voittoputkesta saamastaan rutiinista samalla tavalla kuin aiemmissa otteluissa.

Tämän myötä KooKoo pysyi jatkuvasti pelissä mukana, eikä kotijoukkueen voitto ollut ollenkaan kaukana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo