Liigajumbo savolaisten mankelissa − "Turhan suuri tasoero"

LIIGA / Raportti
Liigan ääripäiden välinen tasoero osoittautui suureksi, kun kotijoukkue KalPa toipui JYP-tappiostaan ja murskasi SaiPan.

Kotijoukkue KalPa otti Kuopiossa vierailleelta SaiPalta luulot pois heti ottelun alkuhetkillä ja dominoi kenttätapahtumia aina päätössummeriin saakka jopa niin suvereenisti, että 6−0-voittolukemat imartelivat eteläkarjalaisvieraita.

SaiPa-luotsi Ari Santanen tiedosti joukkueiden välisen tasoeron.

− Tiesimme joutuvamme puolustustaisteluun, mutta tasoero oli tänään turhan suuri.

Ensimmäisen huippupaikkansa KalPa loi tyypillisesti kulmapyörityksen päätteeksi, kun Aleksander Ruuttu pääsi ohjaamaan lähietäisyydeltä päin SaiPa-vahti Frans Tuohimaata kolmen ja puolen minuutin kohdalla.

Kotijoukkueen myllytys huipentui vain hetkeä myöhemmin, kun SaiPa rikkoi jäähyn arvoisesti kahdesti peräkkäin. 5−3-ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta yhden miehen ylivoimalla Mikko Nuutinen huitoi irtokiekon verkkoon ja KalPan ansaittuun johtoon.

Vain pari minuuttia myöhemmin eräs illan hahmoista Janne Keränen onnistui Arttu Ilomäen loistavasta esityöstä.

Avauserän jälkeen tilanne oli siis KalPalle 2-0, ja ottelu käytännössä ohi.

− KalPa oli riittävän terävä ja otti meidän tarjoamat ohjat käsiinsä, Santanen paketoi avauserän tapahtumat ottelun päätyttyä.

Kotijoukkue KalPa lähti otteluun hankalista asemista ruma vierastappio niskassaan.

KalPan päävalmentaja Pekka Virta oli tyytyväinen valmistautumiseen ja joukkueensa ilmeeseen läpi ottelun.

− Tosi vahvaa pelaamista alusta saakka, missään vaiheessa ei löysätty.

KalPa loi läpi ottelun pitkiä pyörityksiä SaiPa-päätyyn, hallitsi kiekkoa mielin määrin eikä päästänyt lappeenrantalaisvieraita missään vaiheessa kontrolloimaan pelivälinettä.

SaiPa jäi terävästi läpi ottelun liikkuneen KalPan jalkoihin ja joutui rikkomaan. Ilman SaiPa-vahti Tuohimaan vahvaa iltapuhdetta lukemat olisivat saattaneet olla vieläkin rumemmat.

KalPan parhaimmistoa oli erityisesti Ilomäen johtama joukkueen kolmosketju. Ketjun laiturit, kolme tehopistettä värkännyt Jesse Mankinen ja kahden pisteen Keränen, loivat toistuvasti vaaratilanteita SaiPan päädyssä.

Virran mieltä lämmittikin joukkueensa onnistumiset, joita kertyi laajalla rintamalla.

− Tänään kakkosesta tuli ykkönen. Minä siirtyi taka-alalle ja jokainen nautti toisten onnistumisista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo