KalPan junasta ei jarruja löydy − Kärpistä kuopiolaisten uusin päänahka

LIIGA / Raportti
Kuuden ottelun voittoputkessa kelpaa juhlia.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Liigan tämän hetken kuumin joukkue jatkoi voittoputkeaan torstai-illassa oululaisten kustannuksella. Tämän Kuopion junan vessa ainakin toimii, jarruista ei tosin voida sanoa samaa.

Kotijoukkue KalPa lähti illan kamppailuun tähtäimessään kuudes peräkkäinen voitto. Kärpät puolestaan halusi takaisin pisteiden makuun kahden tappiollisen ottelun jälkeen.

Vieraileva Kärpät aloitti pelin pirteästi ja pääsi metsästämään avausmaalia ylivoimalla vain puolen minuutin pelin jälkeen. Jan Hruškan aloitusvoitoista seuranneita tilanteita lukuunottamatta ylivoima jäi kuitenkin vaisuksi ja avausmaali jäi odottamaan syntymistään.

Ensimmäisen erän edetessä ote siirtyi isännälle, joka pääsi pyörittämään useamman pitkän hyökkäyksen Kärppien päätyyn. KalPan aktiivinen pelaaminen tuotti kuitenkin lopulta vain muutaman maalipaikan, kun Sami Aittokalliolle merkattiin vain kuusi torjuntaa ensimmäiseen erään.

Vieraiden Mikko Lehtonen avasi illan maalihanat ja vei Kärpät 0-1-johtoon erän toisen ylivoiman aikana. Ovela laukaus löysi John Albertin tekemän maskin takaa tiensä ohi hämmentyneen Denis Godlan.

Myös Kärppien loukkaantumissuma sai jatkoa, kun Toni Kähkönen joutui jättämään pelin kesken erän loppupuolella.

Toinen erä kuopiolaisittain

Kärpät aloitti toisenkin erän vahvasti, mutta onnistujien kirjaan kirjattiin vain KalPa Otto Leskisen kauden ja liigauran avausmaalilla.

Kauan ei isäntien johtomaaliakaan tarvinnut odottaa, kun Juuso Riikolan viivatoimitus ylivoimalla kimposi lopulta Albertin mailan kautta vieraiden verkkoon.

KalPan pelissä huomioitavaa oli jokaisesta pelaajasta paistava kiekkovarmuus. Siinä missä Kärppien pelaajien lavoissa kiekko pomppi jatkuvasti, asettui se kuopiolaisten lapaan vaivattomasti ja löysi tiensä pelaajalta toiselle sulavasti ja nopeasti. Jokainen pelaaja on keskenään samalla sivulla, mistä iso kiitos kuuluu mainiota työtä tehneelle Pekka Virralle.

Toisen erän loppupuolella peli löysi uuden temmon, kun molemmat joukkueet pelasivat vuoronperään vauhdikkaasti kiekkoa nopeilla hyökkäyksillä ylöspäin. Viihdyttävä jakso ei kuitenkaan tuottanut maaleja lukuisista paikoista huolimatta.

Aivan erän lopussa KalPa pääsi vielä kahden miehen ylivoimalle. Kärppien alivoima Lasse Kukkosen johdolla kykeni kuitenkin tylsyttämään kilpipaitojen maalipaikat. Myös Aittokallio pani maalilla parastaan ja Jaakko Rissasen ylärimaan päätynyttä laukausta lähemmäs maalintekoa kuopiolaiset eivät päässeet.

KalPa jatkoi uskomatonta toisen erän virettään nostaen viimeisen kuuden pelinsä maalisuhteen toisissa erissä huimiin lukemiin 13-0. Kuopiolaisten toisen erän maalitehtailusta on muodostunut sääntö, jonka vahvistavaa poikkeusta saadaan odottaa yhä illan kamppailun jälkeen.

Pökköä pesään, mutta tuli ei ota syttyäkseen

Kolmannen erän alkuun jääneillä ylivoiman jämäminuuteilla Jesse Mankinen viimeisteli KalPan upean kiekon siirtelyn jälkeen isännät jo kahden maalin johtoon. Esityön maaliin teki kuopiolaisen tehoduon toinen osapuoli Matias Myttynen.

Kärpät löysi omaan peliinsä uuden vaihteen kolmannessa erässä aloittaessaan kirin toden teolla. Etenkin kaksikko Jiří Tlustý-Mika Pyörälä jauhoi väsymättä pitkää hyökkäystä toisensa perään KalPan päädyssä. Kovan paineen alla Miikka Pitkänen joutuikin lopulta rikkomaan päästäen Kärpät hakemaan kavennusta ylivoimalla.

Kärppien lupaava pyöritys kuitenkin tyrehtyi Tlustýn ottamaan Godlaan kohdistuneeseen kahden minuutin estämisjäähyyn. Pirteästi esiintynyt tšekki luisteli jäähyaitioon lyhyen mielenosoituksen päätteeksi.

Kirivaihde ei hyytynyt kuitenkaan lopulta jäähyyn, vaan Kärpät jatkoi sinnikästä vyörytystä sen jälkeenkin. KalPan puolustus onnistui kuitenkin pitämään kärppäpelaajat pihdeissään mainiosti ratkaisuhetkillä. 

Ottelun lopputulos oli lopulta molemmille joukkueille varsin tuttu; KalPalle kolme pistettä ja Kärpille nolla. Kuopiolaiset pitävät näin ollen tiukasti kiinni sarjataulukon toisesta sijastaan Kärppien pysytellessä taulukon pohjamudissa. Molempien joukkueiden ottelut jatkuvat lauantaina Kuopiossa Tapparaa ja Oulussa KooKoota vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo