Kilpeläinen sulatti JYPin hyökkääjät

LIIGA / Raportti
KalPa oli alussa vahva.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
KalPa nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan välieräavauksessa. Eero Kilpeläinen kuului ottelun hahmoihin.

Liigan välierien toinen pari alkoi keskiviikkona Kuopiossa, kun JYP saapui KalPan vieraaksi. KalPa oli nopeiten välieriin edennyt joukkue 4−1-otteluvoitoin, kun taas JYP kampesi seitsemän ottelun sarjan HPK:ta vastaan.

KalPa sai siis viikon mittaisen tauon, kun taas JYP pelasi edellisen pelinsä neljä päivää aiemmin. Tästä saattoi arvailla, että JYP tulee otteluun valmiimpana, mutta toisin kävi.

Ottelu eteni voimasuhteiden vahvasti heitellessä puolelta toiselle. Lopullinen ratkaisu muodostui siihen, että JYP ei onnistunut ohittamaan Eero Kilpeläistä.

KalPa vakuuttava

KalPa tuli otteluun yllättävän voimkkaalla intensiteetillä ja kovalla tempolla, kun isännät lähtivät horjuttamaan JYPiä sekä liikkeellä että fyysisyydellään. Palkinto tulikin hyvin nopeasti, kun toisella peliminuutilla Otto Leskinen pääsi sutimaan kiekon tyhjään maaliin.

Vahva ote jatkui koko avauserän, sillä pelillinen hallintakapula oli koko ajan KalPan näpeissä. Pitkät hyökkäykset eivät kuitenkaan kääntyneet kovin usein vaarallisiksi maalipaikoiksi.

Pitkät pyöritykset söivät jyväskyläläisiltä runsaasti energiaa, eivätkä voimat juuri riittäneet oman hyökkäyspelin rakentamiseen. Tämän johdosta JYP joutuikin jatkuvasti vain luopumaan kiekosta. Harvoissa vastahyökkäyksissään JYP ajautui jatkuvasti huonoihin laukaisusektoreihin, eikä riistopelaaminen tuottanut suuremmin tulosta.

Toisessa erässä vierailijat alkoivat päästä omaan peliinsä paremmin kiinni. Kuopiolaisten aktiivisuus ei ollut enää täysin samalla tasolla, mikä antoi enemmän aikaa pelin rakenteluun omassa päädyssä.

Molempien joukkueiden nopeat käännöt tuntuivat olevan myrkkyä, kun keskialueella viisikot eivät kerenneet organisoitua. 

JYPille siunaantuikin useita maalipaikkoja, esimerkiksi Juha-Pekka Hytösen ja Juuso Pullin puolittaiset läpiajot. Kilpeläinen pelasi kuitenkin loistavasti, ja kuopiolaisten puolustajien paikkaukset olivat hyviä.

Myös KalPalle aukesi omat paikkansa, mutta Jussi Olkinuoran hyvät torjunnat sekä esimerkiksi Eetu Luostarisen heikko viimeistely pitivät taululla 1−0-lukemat.

KalPa piti johdon aktiivisuudella

JYP pääsi heti päätöserän alkuun ylivoimalle, mutta vierailijat eivät onnistuneet hyödyntämään maalipaikkojaan.

Tämän jälkeen KalPa lähti hallitsemaan ottelua aktiivisuudella. Palkintona painopiste pysyi enimmäkseen JYPin päädyssä, eikä palkinto jäänyt saamatta. Juuso Riikolan laukaus painui verkkoon.

Tämänkään jälkeen KalPa ei suostunut luopumaan aktiivisesta otteestaan. JYP sai pari paikkaa maalintekoon, mutta Kilpeläinen jatkoi erittäin vakuuttavia otteitaan. Kun KalPakaan ei osunut tyhjään maaliin, loppulukemat olivat 2−0.

Ottelussa nähtiin dramatiikkaa päätöserässä, kun Jerry Turkulainen blokkasi Riikolan laukauksen. Laukaus osui Turkulaista korvan seudulle, eikä nuorukainen pystynyt jatkamaan peliä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo