Kärppien mahtivire jatkui kärkiottelussa – Manner: "Tämä oli peli, joka meidän piti voittaa"

LIIGA / Raportti
Ottelun avausmaali syntyi Mikael Ruohomaan laukauksella. TPS-maalivahti Oskari Setänen katsoo kiekon menneen maaliin.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Oulun Raksilan jäähalli oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella loppuunmyyty, kun sarjaa johtava Oulun Kärpät kohtasi ennen ottelua sarjassa toisena olleen Turun Palloseuran. Oululaiset jatkoivat hurjaa kotivoittojen sarjaansa ja voittivat ottelun lukemin 5–3 (2–0, 1–1, 2–2) .

Lauantai-ilta, kotijoukkue Kärpät sarjakärkenä ja vastustaja TPS oli ennen ottelua sarjassa toisena. Halli oli loppuunmyyty ja Halloweenin teeman mukaisesti pukeutuneet tanssineidot ja osa vastaavasti pukeutuneista katsojistakin loivat hyvät ja tunnelmalliset lähtökohdat kärkiottelulle.

Kärppien alku oli jälleen vierasjoukkueen kannalta tylyä, kun toisen erän alussa oululaisten ykkösketju tehtaili Kärpille jo 3–0-johtomaalin. Tällä kertaa Charles Bertrand teki maalin, syöttäjinä olivat hyökkääjät Julius Junttila ja Mikael Ruohomaa.

Kärppien ykkösketju tehtaili lauantaina tehot 3+4. Maajoukkuetauolle lähdettäessä kyseinen ketju on tehnyt 22 ottelussa yhteensä hurjat 71 pistettä. Junttilalla on koossa jo 23 syöttöä. Tällä tahdilla Junttila on lähellä rikkoa Liigan kaikkien aikojen yhden kauden syöttöennätyksen. Kyseinen ennätys on kaudelta 1986–1987, jolloin Kärppien silloinen tähtipelaaja Kari Jalonen antoi 64 maalisyöttöä.

– Ykköskenttä oli ihan huikea. Heidän pelinsä tänään kruunasi tuon kentällisen syyskauden, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner kertoi pelin jälkeen.

Kärppien hyvän alun jälkeen TPS alkoi kuitenkin parantaa pelaamistaan. TPS:n maalivahti Oskari Setänen otettiin Kärppien kolmannen maalin jälkeen vaihtoon ajassa 20.38. Maalille luisteli 26-vuotias Rasmus Tirronen.

– Kärpät oli juuri niin vahva, nopea, luova ja vaarallinen, kuin osattiin odottaakin. Harmittavia olivat nuo meidän päästämät maalit, tuli vähän helppoja maaleja alussa meitä vastaan, TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen tuumi ottelun jälkeen.

TPS kavensikin ottelun pari minuuttia maalivahdin vaihtamisen jälkeen, kun Petrus Palmu yllätti kärppävahti Veini Vehviläisen. Ennen tuota maalia Vehviläinen oli pelannut kotikaukalossa Raksilassa yli 202 minuuttia päästämättä maaliakaan.

Toisen erän loppupuolella Kärpät sortui jäähyilemään, mutta TPS ei saanut ylivoimaansa hyödynnettyä.

– Ehkä meiltä vähän loppuivat lopussa voimat kesken. Ylivoimalla ei enää riittänyt energiaa tehdä maalia. Sanoin tuossa pelin jälkeen pojille, että tässä on meidän taso. Nyt on pelattu 21 peliä ja tämä on taso, mistä mennään eteenpäin, Kaskinen analysoi.

TPS yritti, mutta Kärppien rutiini riitti

Jäähyistä pelinsä hieman sekottanut Kärpät meni kuitenkin kolmannen erän puolivälissä jälleen kolmen maalin johtoasemaan, kun Liigan pistepörssin kärkinimi Junttila iski ottelun voittomaalin.

– Meillä meinasi kärsivällisyys pelin loppupuolella pettää, kun TPS oli niin vaarallinen ja valmis suojaamaan omaa ydinaluettaan sekä lähtemään siitä nopeisiin vastaiskuihin. Yhtään ei pysty näissä peleissä puhaltamaan ulos ja niin sanotusti pellailla, vaan pitää jatkuvasti keskittyneesti painaa eteenpäin. Koko ajan oli tunne, että tämä on meidän ilta, vaikka ei voinutkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa, Manner kertoi.

Ottelun lopussa TPS:n Olli Juolevi halusi painia Kärppien Miska Humalojan kanssa, mutta tuomarien väliintulo esti suuremman kahakan.

Sarjan kärjessä jatkavan Kärppien kotisaldo on voiton jälkeen entistä kovempi. Kotiavauksessa HPK:ta vastaan kertyi vain yksi piste, mutta sen jälkeen Kärpät on ottanut edellisistä 10 kotiottelusta täydet 30 pistettä. Maaliero noissa otteluissa on 46-13. TPS tippui tappion myötä sarjassa kolmanneksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo