x

Osallistu Jatkoajan lukijatutkimukseen

Tutkimuksessa kartoitamme lukijoidemme mielipiteitä Jatkoaika.comin toimitukselliseen sisältöön liittyen. Vastaamalla lukijatutkimukseen voit siis tuoda äänesi kuuluviin ja vaikuttaa sivuston tulevaisuuteen.

Tutkimukseen vastaamiseen kannattaa varata aikaa noin 5 minuuttia. Kaikki vastaukset käsitellään täysin luottamuksellisesti ja nimettöminä.

Kaikkien kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 10 kappaletta tyylikkäitä Jatkoaika-pipoja.

Osallistu kyselyyn tästä »

Ei kiitos

Nelosketju pääsi juhlimaan muutamaan otteeseen.

Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Kärpät palasi joululomalta virkeänä ja kaatoi KooKoon

Kärpät ja KooKoo kohtasivat keskiviikkona kolmatta kertaa kuluvalla kaudella. Kaksi aiempaa kohtaamista ovat päättyneet kotijoukkueen voittoon ottelun varsinaisen peliajan päättymisen jälkeen. Tälläkin kertaa kotijoukkue voitti, mutta ratkaisu nähtiin jo varsinaisella peliajalla. Kärpät vei ottelun nimiinsä lukemin 3-0.

Pelin tapahtumat pitivät kotiyleisön varpaillaan aivan kolmanteen erään asti, kun ensimmäistä hyväksyttyä maalia päästiin todistamaan vasta kolmannen erän alussa. Ottelun ensimmäisen ja toisen maalin iski Kärppien uuteen uskoon viilattu neloskenttä Jan Hruska − Aku Kestilä − Sami Anttila.

Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen nosti nelosketjun ja erityisesti tsekkiläishyökkääjä Hruskan esille ottelun jälkeen.

− Ei ole ihan nelosketjun rooli ratkoa pelejä ja tehdä maaleja, mutta tänään he tekivät kaksi ensimmäistä ja olivat isossa roolissa.

− Hruskalle ei ole meinannut oikein mistään löytyä paikkaa. Hän on käynyt jokaikisessä ketjussa keskushyökkääjänä, ja nyt pelasi nelosen laidassa. Minun mielestäni hän pelasi tänään parhaimman pelinsä kärppäpaidassa, Suikkanen pohti.

Kärppien kolmannen maalin iski Saku Mäenalanen ja syöttöpisteet merkattiin Ilkka Mikkolalle sekä Ville Leskiselle.

Muutama minuutti ennen toisen erän loppua Kärppien Kestilä onnistui iskemään kiekon KooKoo-maaliin, mutta maali hylättiin ketjukaveri Anttilan seistessä maalivahdin alueella. Hylkäämispäätös sai oululaisyleisön hereille ja vihellyskonsertti oli korvia huumaava.

Vierasjoukkue KooKoo pelasi edellisen ottelunsa Kouvolassa maanantaina, kun taas kotijoukkue Kärppien edellisestä ottelusta oli ehtinyt vierähtää jo reilu viikko. Pelituntuman puutteesta huolimatta Kärpät tuli ottelun alkuun terävämmällä jalalla.

− Pikkusen pelotti ennen peliä, kun joululomalta tullaan eikä ole yhtään matsia alla, että miten päästään rytmiin kiinni. Meidän alku oli kuitenkin niin hyvä, ettei se ainakaan mistään joululomasta johtunut, että meinasimme välillä olla tiukilla, Kärppien päävalmentaja Suikkanen kertoi.

KooKoo on voittanut viimeisistä seitsemästä pelistään viisi. Maanantain ottelu JYPiä vastaan sekä keskiviikon otteluissa joukkue on kuitenkin saanut pataansa lukemin 0−3. KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola on ottelun jälkeen pettynyt.

− Nyt harmittaa kyllä niin paljon, kuin voi miestä harmittaa. Molemmat joukkueet antoivat kahteen erään muutaman hups-paikan, joista ei tehty maaleja. Muutama kiekonmenetys, joista kaveri sitten teki maalit. Kärpät kävi kutakuinkin kolme kertaa kolmannessa erässä meidän päässä ja teki kolme maalia.

− Olen ihan äärettömän tyytyväinen silti tuosta kokonaisuudesta ja sitkeydestä, millä tuo jengi painaa menemään. Toinen peli tällä viikolla ja toinen peli kolmella kentällisellä. Meiltä puuttuu kolme sentteriä, Tuokkola jatkoi.

Molemmat joukkueet pelaavat vielä perjantaina. KooKoo Vaasassa Sportia vastaan ja Kärpät Tampereella Tapparan vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit

Avaintapahtumat

  • • Erien alut
    Erityisesti erien ensimmäiset viisi minuuttia olivat vauhdikasta ja viihdyttävää jääkiekkoa.