HIFK otti kuskin paikan ottelusarjassa − Eronen ratkaisi jatkoerässä

LIIGA / Raportti
HIFK haki vierasvoiton Oulusta.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kärppien ja HIFK:n välinen ensimmäinen pudotuspeliottelu ratkesi jatkoerässä helsinkiläisten voittoon. Kärpät johti peliä kahteen otteeseen, mutta HIFK nousi kärsivällisesti rinnalle ja ohi.

Kärpät ja HIFK aloittivat pudotuspelien ensimmäisen kierroksen räväkästi. Avauspeliä oli pelattu vain 42 sekuntia, kun Joonas Rask iski vastahyökkäyksestä vierasjoukkueen johtoon.

Kärpät ei kuitenkaan karusta alusta hätkähtänyt, vaan otti kiekollisen hallinnan itselleen. Erityisen hyvässä vireessä oli oululaisten nelosketju, joka iski avauserässä Kärpille kaksi maalia. Miska Humaloja ja Sami Anttila nakuttivat molemmat tehot 1+1.

Ensimmäisen erän lopulla Kärpillä oli pitkä painostusjakso HIFK-päädyssä, mutta seuranneesta vastahyökkäyksestä Robert Leino teki tärkeän tasoitusmaalin. Avauserän neljästä maalista kolme syntyi vastahyökkäyksistä. Molemmilta joukkueilta nähtiinkin epävarmaa kiekollista peliä.

Peli oli kuitenkin vauhdikasta ja aktiivista. Myös puhtaita taklauksia nähtiin paljon, samoin pudotuspeleihin kuuluvaa jälkipeliä.

HIFK tuli toiseen erään selvästi paremmalla jalalla, mutta Kärpät kesti painostuksen ja otti erän edetessä taas hallinnan itselleen. Kotijoukkueen tehokas ylivoima rokotti nopeasti HIFK:n väärästä vaihdosta, kun Brock Trotter osui takatolpalta John Albertin hienosta syötöstä.

Vierasjoukkuekin pääsi kokeilemaan ylivoimaa, mutta Jussi Rynnäs torjui hienosti ainoan tekopaikan. HIFK-painostuksen aikana kultakypärä Juhamatti Aaltonen haparoi kiekon keskialueella, ja oululaisyleisö antoi aplodit entiselle kärppäpelaajalle.

HIFK tuli rinnalle ja ohi

Toisen erän lopulla HIFK-valmennus alkoi herätellä joukkuetta kokoonpanomuutoksilla. Kolmannen erän alussa muutokset palkittiin, kun Jarkko Malinen tasoitti pelin Aaltosen ja Lennart Petrellin esityöstä.

Aiempiin eriin verrattuna pelin tempo laski, ja HIFK otti enemmän hallintaa itselleen. Vierailijat saivat toisen ylivoimamahdollisuuden Mikko Niemelän otettua kampitusjäähyn. Kotiyleisön tunteita kuumensi, kun Aaltonen selvisi jäähyttä huitaistuaan Albertilta mailan käsistä kolmannen erän viime sekunneilla.

Enempää maaleja ei kolmannessa erässä nähty, joten pudotuspelit aloitettiin heti jatkoerällä.

Kärppien Saku Mäenalanen loi omalla vahvalla luistelullaan hyvän maalipaikan Ville Leskiselle, mutta Kevin Lankinen HIFK-maalilla torjui. Ottelun ratkaisu nähtiin, kun jatkoerää oli pelattu vajaat neljä minuuttia.

HIFK toi kiekon hyökkäysalueelle, ja puolustaja Teemu Eronen laukoi kiekon ohi Rynnäksen. Erosen laukaus lähti siniviivan päältä ilman maskia.

Ottelusarja jatkuu heti torstaina Helsingissä, jossa HIFK:lla on mahdollisuus katkaista sarja. 

» Lähetä palautetta toimitukselle