Oulussa juhlittiin Juha Junnoa ja ottelun murskavoittoa – Sportin Kankaanperä sikaili ulosajon

LIIGA / Raportti
Kärppien puolustaja Miika Koivisto on osoittautumassa odotusten mukaisesti huippuhankinnaksi.
Kuva © Sirpa Pöyhönen
Lauantaina Oulussa juhlistettiin Juha Junnoa ennen Kärppien ja Vaasan Sportin välisen ottelun alkamista. Seremonioiden vuoksi ottelu alkoi noin 10 minuuttia normaalia myöhemmin. Itse ottelukin oli oululaisittain menestyksekäs, Kärppien voittaessa lukemin 8–1.

Ottelun aluksi Juha Junno piti lyhyen puheen. Yleisöä pyydettiin juhlallisen tapahtuman ajaksi seisomaan. Samaan aikaan videotaululla näytettiin kuvakollaasi Junnon 21 vuoden aikaisen taipaleen tapahtumista Oulun Kärpissä. Liiga, Sport ja Kärpät palkitsivat kukin erikseen legendaarisen toimitusjohtajan.

Kyyneleet eivät olleet Junnolta kaukana hänen tervehtiessään puheensa lopuksi yleisössä istunutta Kärppien hallituksen entistä puheenjohtajaa Seppo Arposta. Junno sai kaikistellen sanottua: "Kiitos, kun tulit tänne".

Tunteet olivat Raksilan jäähallissa siis pinnassa jo ottelun alla.

Ensimmäinen erä ottelussa sujui kuitenkin varsin rauhallisissa merkeissä. Molemmat joukkueet saivat yhden ylivoimapelimahdollisuuden, mutta maalit jäivät tuolloin vielä syntymättä. Edellisenä iltana jatkoajalle kotipelissään asti päätynyt Sport oli ensimmäisessä erässä hieman alakynnessä.

Toisessa erässä Kärpät karkaa

Toista erää ei ehditty pelata kuin minuutin verran, kun Kärppien edellisessä pelissä kaksi maalia viimeistellyt Ville Leskinen laukoi terävästi kiekon maaliin. Viisi minuuttia avausmaalista Julius Junttila sai ohjata maalin kulmalta Miika Koiviston komean alustuksen jälkeen Kärpät 2–0-johtoon.

Kärpät meni toisessa erässä jo kolmen maalin johtoon, kun viime kaudella Liigan parhaaksi valittu puolustaja Koivisto ampui kiekon Sportin maalivahti Rasmus Rinteen längistä kiekon maaliin. Tämän jälkeen ottelussa alkoi esiintyä pikku hiljaa pieniä nahinoita.

Kolmannessa erässä Kärpät murskaa Sportin

Kolmas erä näytti erän puoliväliin saakka olevan lähinnä muodollisuus, kunnes puolivälissä erää Liigan kaikkien aikojen jäähykuningas Markus Kankaanperä taklasi kyynärpäällä päähän Kärppien Leskistä. Kankaanperä sai viiden minuutin jäähyn ja hänet passitettiin ulos kaukalosta. Nykylinjan mukaan pelikieltoa lienee jäähyalttiille puolustajalle luvassa useita otteluja.

Sportin peli hajosi täysin, ja jäähyjä tuli lisää. Illan erikoisena mainittakoon, että Kärppien mentyä kultakypärä Charles Bertrandin illan toisella maalilla 6–0-johtoon Sport otti aikalisän ajassa 52.35.

Lopulta maaleja tuli kuin liukuhihnalta. Sport onnistui rikkomaan Veini Vehviläisen nollapelin nelisen minuuttia ennen loppua.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo