Maalivahtitragedia sai Jyväskylässä jatkoa − "Ei me yhtä miestä suolata"

LIIGA / Raportti
Jussi Olkinuora sai kaivaa kiekon kolmesti selkänsä takaa.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYPin ja TPS:n kärkikamppailuun mahtui moninaisia vaiheita. TPS:n voitto vaikutti pitkään selvältä, mutta lopulta voitto tuli pienimmällä mahdollisella erolla.

Jyväskylässä ennakkoasetelmat olivat varsin mielenkiintoiset. JYP ja TPS mittelivät suurista pisteistä runkosarjasijoituksia ajatellen, eikä ottelun roolia kakkossijaa ratkaistaessa sopinut vähätellä.

Pelin kuvasta kevään lähestyminen oli aistittavissa vain harvoin, sillä pelin kuva oli varsin sekava. Keskinäisistä kohtaamisista tutuiksi tulleeseen tapaan myös maalivahdeilta nähtiin erikoisia lapsuksia, tällä kertaa 1−0- ja 3−0-osumat lipsahtivat Jussi Olkinuoran piikkiin.

− Tänään ei ollut Jussilla paras päivä, mutta ei me yhtä miestä lähdetä suolaamaan, Marko Virtanen puolusteli.

JYP kiri vielä lopussa, mutta TPS onnistui pitämään johtonsa loppuun saakka. TPS tarrasi sarjan kakkossijaan 3−2-voitolla.

− Kyllä tämä on kova paikka pelata, mutta hyvin vastasimme lopulta haasteeseen, Kalle Kaskinen vastasi.

Onni on ansaittava

Ottelun alkupuolella JYP oli hieman enemmän niskan päällä, mutta usein hallinta jäi varsin näennäiseksi. Pyrkimys ykkössektoriin oli hyvin niukkaa, eikä maalinteko ulkosektorilta onnistunut.

Varsinkin isäntäjoukkue pyrki hidastamaan pelin tempoa hitailla lähdöillä. Hitaampi tempo vaikeuttikin erityisesti TPS:n hyökkäyspelaamista, kun keskialueella oli tila vähissä.

− Alussa oli hieman vaikeuksia päästä kiinni vaadittuun pelinopeuteen ja kamppailukovuuteen, Kaskinen mietti.

Tästä huolimatta erän ainoat maalit nähtiin tappavan tehokkaasti operoineen Oula Palven ketjun tekemänä. Avausmaali upposi onnekkaasti nollakulmasta heti erän toisella minuutilla ja toinen pomppasi JYPin puolustajasta verkkoon. Maalien tekijät olivat Palven laiturit, Petrus Palmu ja Zach Budish.

Korkeiden panoksien vuoksi toiseen erään sopi odottaa nälkäistä JYPiä, mutta sitä nähtiin aniharvoin. Jarkko Immosen ketju sai käännettyä painopistettä hetkittäin TPS:n päätyyn, mutta muuten isäntien panos hyökkäyssuuntaan jäi vaatimattomaksi.

− Pitkään olimme pari maalia takana, se väkisin ohjaa peliä, Virtanen pyöritteli.

TPS puolestaan pelasi erinomaista vieraskiekkoa. Jopa pieni säästöliekki saattoi olla jo käytössä, sillä esimerkiksi ylivoimalla maalia ei haettu kovin nälkäisesti.

Turkulaisten hyvyys perustuikin voimakkaasti varmaan avauspelaamiseen, sillä sen kautta JYPin löysästi puolustanut ja karvannut viisikko onnistuttiin repimään verrattain helposti.

− Edes toisessa erässä ei tullut suurempaa paniikkia paineen alla, sillä tulimme sieltä hyvin pois, Kaskinen kiitteli.

JYPin kiri ei riittänyt

Ottelu vaikutti ratkeavan kolmannen erän alkupuolella, kun Budish pääsi Olkinuoran seikkailun jälkeen iskemään vierailijat kolmen maalin johtoon. 

JYP onnistui kuitenkin luomaan vielä kirin viimeisellä kympillä, kun paineistusta korkealla lisättiin ja halu alkoi näkyä tekemisestä.

Palkinnoksi tuli kuitenkin vain kaksi osumaa Immoselle ja Mikko Kaltevalle, jotka eivät riittäneet viemään ottelua jatkoajalle.

− Hyvä kapina loppuun, mutta tänään taisi olla pomput TPS:n puolella, Virtanen mietiskeli.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo