Jyväskylässä "normipäivä": Kaksi uran avausmaalia ja viisi keskenjäänyttä peliä

LIIGA / Raportti
Pala liigahistoriaa. Turkulaisen ylivoimaosuma toi JYPille voiton.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Jyväskylän lauantai-illassa nähtiin äärimmäisen värikäs ottelu, kun SaiPa haastoi JYPin. Aneemisen alun jälkeen tapahtumia alkoi tulla yli äyräiden. Lopulta JYP nappasi 5−2-voiton.

JYPin kannalta otteluun lähtö oli katastrofaalinen, kun Anssi Löfman loukkaantui taklaustilanteessa. Hetkeä myöhemmin kapteeni Tuomas Pihlman komennettiin suihkuun päähän kohdistuneesta taklauksesta. Samassa tilanteessa Matti Järvisen ottelu jäi kesken.

JYPin päävalmentaja Marko Virtanen näki tilanteessa hopeareunuksen.

− Se jäähy sytytti meidät todenteolla, ja aloimme heittäytyä pelille aivan eri tavalla.

Kolmannessa erässä oli keltapaidan vuoro lähteä suihkuun päähän kohdistuneesta taklauksesta, kun Lauri Taipaluksen taklaus Joel Sundiin epäonnistui täydellisesti.

Tuosta taklauksesta seurasi myös ottelun ratkaisu, kun ensimmäistä liigaotteluaan pelannut Jerry Turkulainen pamautti uransa avausmaalin vieden JYPin 3−2-johtoon.

− Viimeisen erän jäähymäärällä on vaikea voittaa yhtäkään ottelua, Ari Santanen summasi pelin.

SaiPalle kosmeettista lohtua toi Joona Jääskeläinen, joka tarvitsi uransa ensimmäiseen liigamaaliin seitsemän ottelua.

Viisikkopeleissä riitti toivomisen varaa

Kuten tapahtumasumasta voi päätellä, ottelun kuva ei ollut tylsää puurtamista, vaikka ensi minuuteilla sellaisen päätelmän saattoikin tehdä. Etenkin JYPin syöttötyöskentely ja keskialueen puolustus oli heikkoa, minkä johdosta SaiPa pääsi marssimaan hyökkäysalueelle.

Vaikka näistä ei laatupaikkoja seurannutkaan, Santanen oli näkemäänsä erittäin tyytyväinen.

− Ottelu alkoi juuri haluamallamme tavalla. Harvoin näkee, että JYPin karvauksen alta tullaan noin helposti pois.

Pelin edetessä myös SaiPan pakko alkoi levitä. Etenkin toisessa erässä hurrikaaniryhmä alkoi harrastaa kiekon tiputuksia takaisin puolustusalueelle, mihin SaiPa reagoi ryntäämällä perään.

Tämä avasi JYPille tilaa pelata kiekko selustaan, mistä Jani Tuppuraisen 2−1-johtomaali toisessa erässä oli erinomainen esimerkki.

SaiPalle onnistuneet keskialueen ylitykset olivat vähäisempiä, sillä avauspelaaminen alkoi katketa usein JYPin riistopelaamiseen. Parhaat paikat aukesivatkin keskialueen riistoista, joista lappeenrantalaiset pääsivät rintamana hyökkäysalueelle.

Jääskeläisen 1−1-maalia lukuun ottamatta laadukkaat maalipaikat jatkoivat loistamista poissaolollaan.

− Meidän puolela tuska ja pelko näkyy vielä hieman tekemisessä. Onnistuimme kuitenkin tasakentällisin puolustamaan SaiPan pois hyviltä maalipaikoilta, Virtanen analysoi.

Lopulta ottelun avaimeksi muodostui ylivoimapelaaminen, jossa JYP oli selkeästi edellä. SaiPa esitti erittäin aneemisen viiden minuutin ylivoiman ilman yhtään kunnollista maalipaikkaa, kun taas jyväskyläläiset iskivät voittomaalin Taipaluksen taklausta seuranneella ylivoimalla.

− Pelin alussa ylivoimamaali olisi helpottanut meidän urakkaa. Ennen JYPin 3−2-osumaa ottelu oli hyvin tasaväkinen, Santanen harmitteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo