Tommi Jokinen lirutti kiekon ohi Jussi Olkinuoran.

Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Nuoret pojat iskivät JYPin syväkyykkyyn − "Lataus meni yli"

Suomi 100-juhlaotteluun JYPin vieraaksi saapui paikallisvastustaja KalPa. Voittajasta ei ollut missään kohtaa epäselvyyttä, kun kuopiolaiset marssivat isäntien yli tylyin lukemin.

Joukkueet lähtivät otteluun hyvin erilaisista lähtökohdista. KalPalla oli alla 5−2-voitto Ässistä, kun taas JYP hävisi Ilvekselle samoin lukemin. KalPalta odotettua ylitsepursuavaakin itseluottamusta nähtiin runsain mitoin Jyväskylän perjantai-illassa.

JYPiltä odotettiin kasvojenpesua heikon Ilves-ottelun jäljiltä, mutta se jäi jo ensimetreillä vahvasti piippuun. Jäälle odotettiin nälkäistä hurrikaanilaumaa, joka puhkuu myös velanmaksua KalPan voitettua molemmat kauden aiemmat kohtaamiset.

KalPa lähti pitämään valtiaan viittaa heti ensiminuuteilla, eikä tulos jäänyt syntymättä. Avauserässä taululle ladotuista 0−2-lukemista JYP ei noussut enää missään vaiheessa.

− Hyvä vahva alku, ja oltiin oikeissa asioissa kiinni. Itseluottamus kasvaa päivä päivältä, Sami Kapanen juhlisti.

− 100-vuotiaan Suomen juhlaottelu meni näköjään latauksen osalta yli, Marko Virtanen harmitteli.

KalPa puhkui ja puhisi

Laadukkaasti hyökkäyksiään varioiva KalPa nappasi ottelun hallinnan itselleen nopeasti. Suorien hyökkäyksien nopeus ja paikanvaihdot hyökkääjien kesken olivat myrkkyä JYPille, joka jäi heikon puolustuksensa organisoinnin johdosta pahasti alakynteen.

Joni Ikosen ja Alexandre Texierin osumat sysäsivät JYPin itseluottamusta entistä alemmaksi. Hyökkäyksiinlähdöt olivat heikkoja, kun syöttötyöskentely oli paineen alla tai ilmankin sitä pahoissa ongelmissa. Tämä pumppasi entisestään kuopiolaisten renkaita, kun he pääsivät vyöryttämään laadukkaita hyökkäyksiä.

Toiseen erään voimasuhteet eivät juurikaan muuttuneet. KalPa ei luonut enää yhtä runsaasti maalipaikkoja, mutta latoi kuitenkin kolme lisämaalia taululle. Ikosen 0−3- ja Mikko Nuutisen 0−5-maalien välillä oli vain hieman alle kaksi minuuttia.

− Kuuma joukkue pisti kiekkoa verkkoon, Virtanen kuvaili.

Viiden maalin johto riitti kuopiolaisille, jotka passivoivat hieman pelaamistaan. JYP sai aikaiseksi näennäistä pyöritystä, mutta laadukkaat maalipaikat loistivat poissaolollaan.

Myös viitteitä turhautumisesta alkoi näkyä, kun JYP nappasi toisen erän aikana kaksi rangaistusta hyökkäyspäädyssä, ja aineksia useampaankin oli.

Päätöserässä ei panosta

Jos päätöserään lähdetään toisen joukkueen viiden maalin johtoasemassa, 20-minuuttisesta on vaikea odottaa kovin viihteellistä. Erän suurimmaksi tapahtumaksi jäi Nolan Yonkmanin ja Mikael Seppälän välienselvittely, josta kanadalaispuolustaja lähetettiin suihkuun.

JYP oli näennäisesti hallitseva osapuoli, mutta maalipaikkojen luominen oli todella vaikeaa. Myös Niko Hovinen oli maalillaan vakuuttavan varma.

Molempien joukkueiden urakat jatkuvat tiistaina. JYP isännöi CHL:n puolivälieräottelussa HC Kometa Brnoa, kun taas KalPa jatkaa liigataivaltaan HPK:n isännöinnillä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Kommentit

Avaintapahtumat

  • • Itseluottamuksen merkitys
    Lauantai-illassa ei jäänyt epäselväksi, kumpi joukkue pursuaa itseluottamusta. Näyttävät ja pelirohkeat ratkaisut toivat KalPalle maalipaikkoja, jotka eivät jääneet käyttämättä. Joni Ikonen avasi maalitilinsä perjantaina, mikä kantoi hyvänä itseluottamuksena Jyväskylään kahden maalin muodossa.
  • • Hovisen uskomaton vire
    Hovinen pelasi Jyväskylässä kauden viidennen ottelunsa. Tuloksena oli kauden viides voitto ja jo neljäs nollapeli. Hovinen tekee vakuuttavaa paluuta liigan huipulle.