Puolustajien pistepörssin kärkinimi ratkaisi Mikkelissä − "Ei tässä ole varaa dyynejä katsella"

LIIGA / Raportti
Sport pelasi vahvasti oman maalinsa edustalla.
Kuva © Petri Lyytikäinen www.pietusphoto.fi
Torstai-iltana Mikkelissä pelattiin tasaväkinen kamppailu, kun Jukurit isännöi Vaasan Sportia. Värikkäiden vaiheiden jälkeen kotijoukkue poistui ottelusta voittajana jatkoajan jälkeen maalein 4-3.

Liigassa kohtasivat perjantaina kaksi alavireistä joukkuetta, kun maalinteon kanssa tuskailleet Jukurit ja Sport ottivat mittaa toisistaan. Samoista sijoituksista kamppaileville joukkueille ottelu oli tärkeä, sillä voittaminen parantaisi mahdollisuuksia päästä pudotuspeleihin.

Kamppailun ratkaisua jouduttiin hakemaan aina jatkoajalta asti, kun Sport tasoitti kolmannessa erässä vain minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Kotijoukkue onnistui kuitenkin kokoamaan rivinsä, ja jatkoajalla puolustajien pistepörssin kärki Miika Koivisto ratkaisi lisäpisteen Jukureille värikkäiden vaiheiden jälkeen.

− Tietenkin on hieno asia, että pystyimme voittamaan. Meillä on ollut todella tiukkoja pelejä tässä vuodenvaihteen jälkeen. Tänään peli kääntyi meille oikein päin, Jukureiden päävalmentaja Risto Dufva kommentoi.

Kamppailu alkoi erittäin sähäkästi, kun Jukurit siirtyi jo kolmannella peliminuutilla johtoon. 1-0-osumasta vastasi Teemu Suhonen, joka palasi mikkeliläismiehistöön kahden viikon lainasopimuksella.

− Uusi pelaaja Suhonen kyllä vahvistaa meidän joukkuetta. Maalin lisäksi erittäin paljon monipuolisuutta ja kiekollista osaamista, Dufva iloitsi.

Vaasalaiset eivät jääneet tilannetta surkuttelemaan, vaan iskivät heti seuraavassa vaihdossa. Maalintekijänä kunnostautui kauden ensimmäisensä viimeistellyt Matti Lamberg, joka hyödynsi mikkeliläispuolustuksen toilailut omalla alueella.

Värikkään alun jälkeen peli tasaantui, eikä kumpikaan päässyt pahemmin maalipaikoille. Hetkellisen suvantovaiheen jälkeen ottelu heräsi eloon, kun Janne Ritamäki tökkäsi Miika Koiviston lähettämän kiekon ohi hyvin torjuneen Mika Järvisen.

Sport kampesi jälleen tasoihin

Pirteintä peliä vierailijoilta esitti 18-vuotias Robin Salo, joka sai peliaikaa hyökkääjänä, sillä Sportilla oli vain kymmenen hyökkääjää pelikunnossa. Aiemminkin hyökkääjänä pelannut nuorukainen ei tilannetta hätkähtänyt.

Kamppailun päätöserän alussa kotijoukkue esiintyi erittäin vahvasti, ja Jukurit-vahti Sami Rajaniemi joutuikin torjuntatöihin vasta seitsemännellä peliminuutilla. Heti torjuntatöihin päästyään hän joutui kuitenkin antautumaan, kun Tomi Körkkö tasoitti vahvalla pelillään lukemat 2-2:een.

Maalin jälkeen kumpikin iski vielä yhden osuman varsinaisella peliajalla. Ensin Jesper Piitulainen hassutteli yhdessä Joonas Kalliolan ja Topi Nättisen kanssa kiekon Sport-maaliin. Vain minuutti ennen loppua vierailijat onnistuivat jo kolmannen kerran tasoituksessa, kun Aleksi Laakso osui Salon syötöstä.

− Aika vähillä paikoilla Sport siinä rankaisi kahteen kertaan ja se menee miinuspuolelle, kommentoi Dufva.

Jatkoajalla ratkaisun iski Koivisto, joka luisteli röyhkeästi irti Sportin puolustukselta. Oivaltavan syötön maaliin tarjonneen Zach Budishin lisäksi syöttöpisteen merkkautti myös kahden pisteen iltaa viettänyt Janne Ritamäki.

− Ei tässä ole varaa dyynejä katsella. Voitto oli se, mitä halusimme ja voiton myös otimme, Dufva päätti.

Jukurit pelaa seuraavan ottelunsa viikon päästä keskiviikkona Kouvolassa KooKoon vieraana. Sportin ottelut jatkuvat puolestaan lauantaina, kun Tappara vierailee Kuparisaaressa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo