SaiPa saamassa suurimman heikkoutensa kuntoon - jatkosopimuksen sorvannut vahvistus heräsi ja kaatoi Jukurit

LIIGA / Raportti
Roy Radke karisteli jonkinlaisen apinan niskastaan kauden toisella ja kolmannella maalillaan.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Ennen Liigan maajoukkuetaukoa ylivoimansa kuntoon saanut SaiPa onnistui ratkaisemaan ottelun Jukureita vastaan tiistaina monen epäonnistumisen jälkeen kolmannen erän ylivoimamaalilla.

Tiukasti suorasta puolivälieräpaikasta vääntävä lappeenrantalaislauma haki pisteet Mikkelistä tiukoin 3−2-luvuin.

− Harmittaa. Toinen erä oli meidän, viimeiseen erään piti lähteä aktiivisesti hyökkäämään, isäntien pääkäskijä Risto Dufva kertasi pelin draaman kaarta.

Maajoukkuetauolla jatkosopimuksen sorvannut, ja päätöserässä kahdesti ainoastaan minuutin sisään osunut Roy Radke toi vieraat ensiksi rinnalle ja vei sen jälkeen vielä ohi ylivoimamaalillaan. Johtonsa menettänyt Jukurit ei SaiPan viimeisen erän vahvan rynnistyksen jälkeen enää noussut, vaikka maalivahti Sami Rajaniemi olikin tontillaan erinomaisen varma luoden isäntiin uskoa.

− Kaksi nopeaa maalia, ja maisema muuttui toisenlaiseksi. Hyvin yritettiin loppuun asti, Dufva pyöritteli.

Maajoukkuetauolla SaiPan ylivoimaprosentti oli käsittämättömän huono 9,21 ja samalla koko sarjan heikoin. Ilvestä vastaan syksyn viimeisessä ottelussa lappeenrantalaiset kuitenkin iskivät seitsemästä maalista peräti kolme ylivoimalla nousujohteisen vireen jatkuessa myös tiistaina.

Tämän kauden toisen ja perään kolmannen osumansa iskeneen Radken ylivoimamaali takasi jo sarjakutoseksi kivunneille vieraille ansaitun voiton, sillä joukkue sai Jukurien vahvan toisen kaksikymppisen jälkeen vielä jostain lisävaihteen - vaikka ylivoima siis pitkään pahasti takkusikin. Ennen onnistumistaan SaiPa tuhlasi ylivoima-aikaa kahdeksan minuuttia.

− Oli mallikastakin pelaamista, mutta toisessa erässä hölmöiltiin. Ajatus karkaili vääriin asioihin. Lopusta tuli oikein komedia, hyvä että pystyttiin taistelemaan, lappeenrantalaisten päävalmentaja Tero Lehterä sanoi viitaten komedialla päätöserän viimeisiin sekunteihin, jolloin vieraat pelasivat lähes puoli minuuttia kolmen miehen alivoimalla.

Jukureille tappio oli jo 11:s edellisen 12 pelin aikana. Kiekon kanssa liikaa niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin sekoillut sarjajumbo ei päässyt lopussa enää tolppaa lähemmäksi Jesper Piitulaisen ammuttua maanuoliaisella pikkumustan pystyrautaan.

Pienet asiat tuntuvat kääntyvät edelleen sarjanjumbojoukkue Jukureita vastaan.

− Pari kamppailutappiota maalin edessä, SaiPa teki kaksi maalia niistä. Tästäkin selvitään, Dufva loi uskoa omiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo