Jukurit jäi sarjajohtajan jyrän alle jo ensimmäisessä erässä - Eetu Laurikaiselle nollapeli

LIIGA / Raportti
Juha-Pekka Hytönen iski vierasjoukkueen kolmannen maalin.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Mikkelin torstai-illassa vietettiin Roosa nauha -teemaottelua, kun kotijoukkue Jukurit sai vieraita Jyväskylästä. Jukurit jäi ottelun ensimmäisestä erästä lähtien JYPin jalkoihin, ja vieraat korjasivat pisteet kotiin puhtaasti 3–0-lukemin.

Ottelussa vietettiin Roosa nauha -teemaa, ja sen mukaisesti kotijoukkue pelasi ottelun pinkeissä erikoispaidoissa. Ennen ottelun alkua palkittiin Jukureiden päävalmentaja Risto Dufva, sillä hän saavutti 600. liigaottelun rajapyykin päävalmentajana. 

Kotijoukkue tuli ensimmäiseen erään varsin tahmeasti ja jäi vierasjoukkueen jalkoihin varsin nopeasti. JYP sai erän aikana luotua useita maalintekopaikkoja Jukureiden kenttäpäätyyn ja noin kolmen peliminuutin kohdalla vierasjoukkue siirtyi ansaitusti 1−0-johtoon Micke Saaren maalilla. 

Vierasjoukkue vyörytti pitkiä hyökkäyksiä kotijoukkueen päädyssä ja siirtyi kahden maalin karkumatkalle, kun ottelua oli pelattu kaksitoista minuuttia. JYPin toisesta maalista vastasi virolaistaustainen hyökkääjä Robert Rooba.

Kotijoukkue sai luotua muutamia hajanaisia maalintekopaikkoja JYP-päätyyn, mutta vierasjoukkueen maalissa torjunut Eetu Laurikainen pysäytti kiekot varsin eleettömästi. Ensimmäisessä erässä kotijoukkueen maalivahti Sami Rajaniemi otti kahdeksan torjuntaa, kun taas Laurikainen joutui venymään kiekon eteen ainoastaan neljästi.

Kolmannessa erässä vierasjoukkue pääsi kokeilemaan kolmatta kertaa ylivoimalla pelaamista, kun kotijoukkueen Henrik Koivisto lähti jäähyboksiin istumaan kaksiminuuttistaan kampituksesta. Vierasjoukkue sai ylivoimansa aikana tilanteita aikaiseksi. Koivisto ei kerennyt istua boksissa kuin noin minuutin verran ennen kuin kiekko löytyi kolmannen kerran Rajaniemen selän takaa. JYPin kolmannesta maalista vastasi kokenut Juha-Pekka Hytönen. Ottelussa ei nähty tämän osuman jälkeen enää maaleja.

Erä oli kotijoukkueelta paljon parempi, sillä vierasjoukkueen maalivahti Laurikainen joutui torjumaan kaksitoista kertaa, kun kotijoukkueen maalissa torjunut Rajaniemi torjui seitsemän laukausta.

— Ensimmäinen erä meiltä oli erittäin hyvä. Teimme meidän näköisiä maaleja kaksi kappaletta. Meillä oli hyvä lataus ja hyvää vieraspelaamista. Toinen erä yksi kauden huonoimmista. En tiedä mistä se johtui. Viimeinen erä oli sitten voittavaa pelaamista. Muutama turha jäähy ja sitä kautta teimme pelin vaikeaksi itsellemme, kommentoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa vierasjoukkueen päävalmentaja Marko Virtanen.

— Tiesimme ennen peliä, että jos JYPin kelkassa pystymme pelaamaan, voimme pelata vaikka Suomen mestaruudesta. Sillä tavallahan se menee, kun on sarjajohtaja vastassa ja haaste on kovin mahdollinen. Ensimmäisessä erässä jäimme meidän parhaastamme, mutta meillä oli toki hyviäkin pätkiä. Molemmat JYPin maalit olivat huolimattomuusvirheitä. Paransimme hienosti toiseen erään, kommentoi illan juhlakalu Dufva lehdistötilaisuudessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo