Tamperelaiset ryöstivät pisteet Mikkelistä − Bulmer iski kauden toisensa

LIIGA / Raportti
Pirteästi esiintynyt Topi Nättinen ei saanut palkintoa kovasta työstään.
Kuva © Petri Lyytikäinen, www.pietusphoto.fi
Ilves haki arvokkaan vierasvoiton Mikkelistä. Tasaisen kamppailun ratkaisijoiksi nousivat Brett Bulmer ja Aleksi Mustonen, joiden maaleilla tamperelaiset voittivat lukemin 2-0.

Mikkelin perjantai-ilta ei tarjonnut katsojille suurta pelillistä viihdykettä. Ottelussa ei herkuteltu todellisilla maalipaikoilla, minkä vuoksi molemmat maalivahdit selvisivätkin ottelusta melko helpolla.

 Kolme pistettä, siihen me ollaan tyytyväisiä. Joona Kunnaksen eka peli, (Teemu) Aallolle 800 peliä ja maalivahti piti nollan. Paljon hyvää tänään, vähäsanainen Ilves-valmentaja Karri Kivi tiivisti ottelun.

Ilves joutui lähtemään otteluun muun muassa ilman Teemu Rautiaista ja Matias Sointua. Tamperelaisten kultakypärää kantanut Aleksi Mustonen pystyikin muutamaan otteeseen väläyttelemään kiekollisia taitojaan.

Vierailijat pelasivat Mikkelissä pääosin virheitä vältellen ja tiiviisti puolustaen. Tamperelaiset saivat luotua muutamia pidempiäkin pyörityksiä, mutta tiukasti puolustanut kotijoukkue piti pelin tiukasti kulmissa.

Jukureiden puolustus kuitenkin rakoili, kun Brett Bulmer viimeisteli kauden toisen maalinsa vastahyökkäyksestä. Peräti kolmesti maalinedustalta kiekkoa sohinut Bulmer sai lopulta kiekon ohi Jukurit-vahti Sami Rajaniemen.

− Kyllä meidän pitää aika nöyränä olla. Tämä on kova sarja ja tälläkin viikolla painetaan maanantaista perjantaihin kolme peliä. Se mittaa niin henkisiä kuin fyysisiäkin voimavaroja, jukurikäskijä Risto Dufva tuumi.

Myös Jukureiden hyökkäyspeli jäi ottelussa pahasti vajaaksi. Toisessa erässä mikkeliläisvalmennus alkoi herättelemään joukkuetta sekoittamalla ketjuja, vaikka koostumukset palasivatkin entiselleen heti kolmanteen erään

Kotijoukkueen peli piristyi hieman, mutta isännät eivät päässeet ykkössektorin paikoille. Myös ylivoima jäi Jukureilta lepsuksi, eikä Ilveksellä ollut suurta hätää puolustaa kotijoukkueen hyökkäyksiä.

Kamppailun päätöserässä Ilves tyytyi varjelemaan omaa aluettaan. Vierasjoukkueen puolustuspeli toimikin mallikkaasti, eikä Jukurit saaut rakennettua kulmapelistään maaleja, vaikka viimeinen erä olikin selvästi kotijoukkueen paras.

− Ei saatu rentoutta hyökkäyspeliin, että oltaisiin maalinteossa onnistuttu. Me kuitenkin paransimme loppua kohti ja meillä oli mahdollisuudet iskeä avausmaali, Dufva kommentoi.

Jukureiden aneeminen esitys kotikaukalossa synkistyi lopulta entisestään, kun Mustonen viimeisteli Jerry D'Amigon syötöstä pelin 2-0:aan.

Jukureiden kausi jatkuu tulevan viikon tiistaina ottelulla TPS:ää vastaan. Samaisena päivänä Ilves saa kotikaukalossaan vastaansa Vaasan Sportin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo