Puustisen sadas liigamaali ja Aaltosen kädet liikaa Jukureille

LIIGA / Raportti
Puustisen syöttöyritys toi lopulta hyökkääjälle sadannen liigaosuman.
Alkukauden aikana pahasti alisuorittanut HIFK vei tällä kertaa täyden pistepotin mukanaan Mikkelistä. Vierailijat tyylittelivät 4200-päisen mikkeliläisyleisön edessä tylyt lukemat: 4-1.

Jukureiden viime kotiotteluista tutut vaikeudet jatkuivat myös torstaina HIFK:ta vastaan. Punapaitainen vierasjoukkue pelasi erittäin vahvan pelin niin omalla maalinedustalla kuin hyökkäyspäässäkin. Kotijoukkueen peli jäi puolestaan paljon vajaaksi, eikä joukkue onnistunut viimeistelemään yhtään osumaa.

− Joku meni meillä tässä vauhdinottovaiheessa eli ennen ottelua pieleen. Meidän ponnistaminen ei osunut lähellekkään lankkua, Jukureiden päävalmentaja Risto Dufva aloitti.

HIFK:n maalinsuulla pelannut Kevin Lankinen selviytyi lopulta yllättävän helpolla iltapuhteestaan. Jukureiden laukaukset jäivät liian usein vaarattomiksi ja vaikka Lankinen torjui laukauksia eteensä, pelasivat helsinkiläiset vahvasti mikkeliläisten mailat pois maalinedustalla.

Helsinkiläiset aloittivat ottelun ryminällä. Jukureiden tuttuun kotihalliin palannut Mika Partanen loi ottelun alkutahdit, kun hän venytti verkkoja jo 49 sekunnin jälkeen.

Jukurit pääsi ylivoimille, mutta niistä ei sen suurempaa syntynyt. HIFK:n jatkoi vahvaa alkuaan myös ylivoimalla, kun paluun loukkaantumisensa jälkeen tehnyt Juuso Puustinen viimeisteli uransa 100. liigaosuman hieman onnekkaasti maalin kulmalta.

− Näytti ensin, että emme meinaa saada ylivoimalla onnistumista, mutta Puustinen teki. Sadas maali hänelle ja isot onnittelut siitä, HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen iloitsi.

Kotijoukkueen hyökkäyspeli jäikin varsinkin avauserässä vajaaksi, eikä joukkue päässyt organisoituihin hyökkäyksiin HIFK:n pelatessa tiiviisti keskialueella.

Aaltonen hassutteli Jukureiden puolustusta

Pelin edetessä toiseen erään kotijoukkue pelasi puolestaan vahvemmin. Kiekonhallinta ei kuitenkaan tuonut onnistumisia, eikä joukkue päässyt todellisille tekopaikoille.

− Toinen erä oli meiltä selkeästi parempi. Meille oli tärkeätä se, että taistelu ja yrittäminen ei loppunut numeroista huolimatta, Dufva tuumi.

Vaikka HIFK joutuikin lyömään pitkiä kiekkoja, piti se keskustansa tiiviinä. Hyvän ottelun pelannut Juhamatti Aaltonen onnistui lisäämään vierailijoiden johdon jo 3-0:aan hassuteltuaan puolustaja Keni Karalahtea ja maalivahti Mika Norjaa.

Kolmannessa erässä Jukurit jatkoi toisesta erästä tuttua hallintaansa ja joukkueen hyökkäyspeli näyttikin entistä vaarallisemmalta mitä pidemmälle peli eteni. 

Kotijoukkueen kavennuksen sivalsi monesti maalipaikassa alkukaudella epäonnistunut Jesper Piitulainen, jolle maali oli kauden ensimmäinen osuma. 

Piitulaisen maaliin syöttöpisteen saanut Miika Roine oli kaventaa ottelun loppulukemia kahteenkin kertaan, mutta molemmat hyökkääjän ohjaukset päätyivät Lankisen ja HIFK:n onneksi rimoihin.

Täten Mikael Johansson sihtaili kiekon tarkasti tyhjään maaliin kauden toisella osumallaan.

− Olemme tässä opin tiellä. Ihan uljas takaa-ajon saimme, mutta se ei tuottanut kuin yhden maalin hyvästä yrityksestä huolimatta, harmitteli Dufva.

− Loppu oli taistelua siitä, että pystymme pitämään johtoaseman. Se oli haastavaa. Pari ylärimaa vastustajalle ja muutama alivoima hyökkäyspään jäähyistä. Isot pisteet meille ja kova ryöstö täältä, Törmänen päätti.

HIFK:n kausi jatkuu jo huomenna, kun TPS:lle luvuin 2-5 hävinnyt KooKoo saapuu helsinkiläisten vieraaksi. Jukurit pelaa seuraavan kamppailunsa puolestaan lauantaina lappeenrannassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo