HIFK taisteluvoittoon tehottomasta Jukureista - "Saadaan olla tyytyväisiä, että voitto raavittiin tuon esityksen jälkeen"

LIIGA / Raportti
Kasken osuma riitti HIFK:lle voittoon Jukureista.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Jukurit ei onnistunut hyödyntämään kahden ensimmäisen erän hallintaansa maalien muodossa HIFK:ta vastaan ja päätöserään terästäytynyt helsinkiryhmä korjasi ottelusta täyden pistepotin Oliwer Kasken osumalla.

Avauserän 0-1-lukemat mairittelivat HIFK:ta, sillä Jukurit hallitsi erää selkeästi. 13 kertaa erässä kiekon tielle venynyt Niklas Bäckström piti helsinkiläisryhmää pystyssä ja otti muutaman loistotorjunnan pysäyttäen muun muassa Jesper Piitulaisen avopaikan heti ottelun alussa.

Erän puolivälin jälkeen HIFK:n Oliwer Kaski kuitenkin iski pelin kuvan vastaisesti ylivoimalla ottelun avausmaalin. Hetkeä myöhemmin Lennart Petrellille avautui vierailijoiden erän ainoa kunnollinen maalipaikka, kun hän ajoi röyhkeästi maalille. Loisto-ottelun pelannut Juhana Aho kuitenkin koppasi hyökkääjän rystykudin.

HIFK:n huolimattomat syötöt omalla alueella tarjosivat erän loppupuolella Jukureille loistosaumat tasoitukselle, mutta erätauolle poistuttiin vierasjohdossa.

− Jukurit oli meitä edellä alusta alkaen niin kiekolla kuin jalalla eli vei meiltä sen ominaisen pelin. Peli oli meiltä enemmän selviytymistä ja maalipaikat meni Jukureille 7-1 jo ensimmäisessä erässä. Se tarkoittaa sitä, että Bäckström pelasi loisto-ottelun ja kestettiin tuo loppuhässäkkä, kommentoi HIFK-valmentaja Ari-Pekka Selin.

Jukurit pysyi pelin päällä myös toisessa erässä ja pääsi hakemaan tasoitusta kolmesti ylivoimallakin. HIFK kuitenkin puolusti oman maalin edustaa vahvasti ja onnistui katkomaan mikkelläissyötöt hyvin, eikä aivan huippuvaarallisia paikkoja syntynyt. HIFK:n yritykset kahdessa ensimmäisessä erässä tulivat pääosin kaukaa, eikä Aholla ollut juurikaan vaikeuksia pysäyttää niitä. 

− Voin olla tuloksesta huolimatta tyytyväinen peliin. Meidän prosessi on tässä vaiheessa. Kovasta yrityksestä ja ajoittaisesta halllinnasta huolimatta ei pystytty viimeistelyyn ja se on sellainen asia, mistä pelaajaa ei voi syyttää. Kaikkea muuta voi epäillä, mutta maalintekoa pelaaja yrittää aina tosissaan. Siinä ei taito ollut meidän puolella tänään suhteessa vastustajaan, jukuriluotsi Risto Dufva totesi.

Päätöserään HIFK tuli ryhdistäytyneenä ja painoi varsinkin erän avauspuoliskolla vahvasti mikkeliläispäätyyn. Tästä kertoo myös se, että Bäckströmille merkittiin erän ensimmäinen torjunta vasta reilun 13 minuutin pelaamisen jälkeen.

Helsinkiläisryhmän puolustus kesti loppuun saakka, eikä Jukurit tuntunut löytävän keinoja päästä enää lopussakaan maalille. Erän paras tilaisuus sille avautui aivan viimeisillä sekunneilla, kun aloitusvoiton jälkeen tulleen laukausken irtokiekko pyöri maalin edessä, mutta yritys tyrehtyi pelaajamuuriin.

− Kolmas erä oli meiltä jo vähän parempaa. Saatiin omaa lähtöpeliä liikkeelle ja päästiin vähän hyökkäämäänkin. Mielestäni Jukurit oli tänään erinomainen ja saadaan olla tyytyväisiä, että voitto raavittiin tuon esityksen jälkeen, Selin summasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo