Pudotuspelejä jahtaavien ottelulle dramaattinen ratkaisu: "Olisi kiva antaa pieni palaute"

LIIGA / Raportti
Rautiainen ratkaisi ottelun kahdella maalillaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Ilveksen ja KooKoon välisen ottelun alku oli haparoivaa molemmilta joukkueilta, eikä antanut kovinkaan isoja lupauksia kauniista osumista. Tällaisia kuitenkin saatiin päätöserässä, kun Ilves ratkoi ottelun ylivoimamaaleillaan, joihin johtaneista jäähyistä riitti puhetta myös ottelun jälkeen.

− Hieno ja tärkeä voitto meille, jokainen voi olla todella ylpeä itsestään, iloitsi Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi.

Avauserä oli kauttaaltaan melko sekavaa peliä. KooKoo oli hiukan niskan päällä erän alussa ja Ilves taas lopussa, mutta muutoin mentiin tasavahvasti päädystä toiseen.

Erässä kunnolliset maalipaikat jäivät puuttumaan, mihin vaikutti osaltaan molempien joukkueiden heikko pelinrakentelu ja syöttöjen laatu.

Erän puhuttavin tilanne oli, kun kotijoukkueen Sami Sandell sai iskun nivusilleen. Ilves-penkki protestoi voimakkaasti, ja tuomarit pitivätkin pitkän neuvonpidon tilanteen jälkeen. Rangaistuksia ei kuitenkaan vihelletty.

− Itse en tilannetta nähnyt, vain sen, kun Sandell tuli kyyryssä kohti vaihtoaitiota, kommentoi Kivi.

Maalihanat auki toisessa erässä

Toisen erän alkajaisiksi Ilves pääsi heiluttamaan verkkoa. KooKoo-puolustus hölmöili omalla siniviivalla ja Teemu Rautiainen kiitti Sandellin syötöstä.

Tamperelaisten riemu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun KooKoo tuli rinnalle. Patrick Bjorkstrand pääsi sutimaan maalin edessä pomppineen irtokiekon verkon perukoille.

Toisessa erässä paikkoja tuli huomattavasti ensimmäistä enemmän, varsinkin Ilvekselle. Viimeistely-yritykset olivat kuitenkin heikkoja, eikä tuurikaan ollut mukana päätypleksien paukkuessa kerta toisensa jälkeen.

Ilveksen nopean vaarallisten vastaiskujen sarjan jälkeen erän loppua hallitsivat hienokseltaan oranssipaitaiset vieraat.

− Tasainen ja tiukka vääntö, molemmat halusivat voittaa, pienistä marginaaleista pelattiin. Totta kai meidän on oltava parempia. Jos ajattelen toisen erän loppua ja kolmannen alkua, niin me olimme pelin päällä ja määräsimme mitä jäällä tapahtuu, haimme maalia, kertoi KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola.

Ottelun ensimmäisiä rangaistuksia saatiin odotella aina päätöserään asti, mutta kun niitä tuli, alkoivat maaliverkot heilua. Ensin pelattiin hetki tasavajaalla, mutta sitten vuorossa oli Ilves-ylivoima KooKoon Michael Keräsen aloitusrikkeestä tulleen kakkosen vuoksi.

Ylivoima ehti pyöriä ainoastaan parikymmentä sekuntia, kun Ville Meskanen pääsi laukomaan tamperelaiset uudelleen johtoon kauniin kiekonsiirtelyn päätteeksi.

− Olisi kiva antaa pieni palaute, se ratkaisi pelin tänään. Kaksi erää oli pilli taskussa, sitten tällaiseen ratkeaa peli. Onhan se raakaa, vihastui Tuokkola.

− Se edellinen tilanne vielä, että mitä siinä tapahtui ja miksi tuli tasaparijäähyt, koska (Tapio) Laaksohan siinä teki aloitteen, KooKoo-valmentaja jatkoi viitaten neljällä neljää vastaan -tilanteeseen johtaneisiin rangaistuksiin.

Ilveksen päästyä toista kertaa ylivoimalle heilui verkko jälleen. Kiekko pyöri minuutin verran KooKoo-alueella, kunnes illan toisensa viimeistellyt Rautiainen upotti tarkan laukauksen maaliin.

Jännitystä Hakametsässä riitti kuitenkin loppuhetkille asti. KooKoo pääsi loppuhetkillä hakemaan kavennusta ilman maalivahtia peräti kuudella kolmea vastaan. Emil Kristensen kavensi lukemat 2−3:een, mutta sen lähemmäksi eivät kouvolalaiset enää päässeet.

− Loppu harmittaa, ei se viimeinen kaksi minuuttia, vaan sen toisen maalin jälkeinen hetki. Siinä semmoinen pelirohkeus ja kiekolla pelin liikuttaminen ja sitä kautta hyökkäämään pääseminen epäonnistui, päätti Tuokkola.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo