Ilves luhistui toisessa erässä − "Kuusi paikkaa, ja neljä häkkiä − näkemiin!"

LIIGA / Raportti
Ilveksen pelaajat joutuivat pettymään toisessa erässä neljästi.
Kuva © Jarno Hietanen

Teemu Rautiainen iski kahdesti ja siivitti Ilveksen ensimmäisessä erässä johtoon, mutta Jukurit tuli toiseen erään sellaisella möyrinällä, että kissapedot jäivät täysin vastaantulijaksi. Loppuluvut maalittoman päätöserän jälkeen olivat mikkeliläisille 5−2.

Avauserä oli tasainen, vaikka Jukurit pääsikin heti ottelun alussa ylivoimalle, kun Santeri Vuoti otti kampitusjäähyn. Vierasjoukkue sai erän lopulla paineen Ilves-maalille.

Ilves oli ahneempi maalien näkökulmasta, sillä tupsukorvat johtivat ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen Rautiaisen kahdella maalilla. Jukurien avausmaalin teki Zach Budish. Osuma oli yhdysvaltalaiselle kauden kymmenes. Yhdysvaltalainen oli lopulta illan tehomies iskettyään tehot 1+3.

− Tulos on kiertänyt meitä. Hyvä pelaaminen vaatii enemmän, ja meillä on ollut vaikeaa siinä suhteessa. Tänään ei ollut vaikeaa. Ensimmäisen erän maalit olivat helpohkoja. Toisessa erässä olimme parempia, ja numeraalisesti ratkaisimme pelin, saneli Jukurien päävalmentaja Risto Dufva.

Toinen erä muutti pelin suunnan lopullisesti

Toinen erä alkoi vauhdikkaasti, kun molemmat joukkueet veivät tilanteet loppuun asti ja ryskyttivät laitoja painavilla taklauksillaan.

Edellisessä ottelussa HIFK:ta vastaan mikkeliläisten hyökkäyspelaaminen oli ollut tahmeaa. Nyt Jukurien suorahyökkäyspelaaminen pääsi loistoonsa.

Nestori Lähde toi Jukurit tasoihin ennen ottelun puoliväliä. Minuutti tästä, ja Hannu Toivosen selän takana helähti uudelleen. Teemu Tallberg vei vieraat johtoon. Lähde oli kokoonpanon ulkopuolella muutaman ottelun ennen perjantai-iltaa.

− Ehkä hän juuri sen takia teki nuo kaksi maalia. Sai hän ennen vilttikomennusta aika kauan yrittääkin. No, leikki leikkinä, heitteli Dufva.

Viiden minuutin tehojakso sai sinettinsä, kun Lähde teki Jukurien viidennen osuman, passittaen Toivosen vaihtopenkin puolelle. Antti Lehtonen otti hänen paikkansa tolppien välissä.

− En olisi kuvitellut avauserän jälkeen tätä tulosta. Toiseen erään vastustajalle kuusi paikkaa, joista neljä häkkiä − ja näkemiin, puhisi Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi.

Ilves-puolustaja Jarkko Parikka otti kaiken kukkuraksi jäähyn, jonka jälkimainingeissa Turo Asplund rykäisi joukkueensa 5−2-karkumatkalle.

Päätöserä ei tuloksellisia muutoksia tuonut. Ilves yritti parhaansa mukaan päästä Sami Rajaniemen vartioimalle maalille, mutta Jukurien puolustus pelasi viisaasti blokaten laukauksia, pelaten hyvää puolustuspeliä ja estäen syöttölinjat tehokkaasti.

− Viimeisessä erässä puolustuspelissä ei ollut hätää. Pojat peittivät kiekkoja, eikä Ilves saanut oikein tilanteitakaan. Olemme viime aikoina pelanneet ihan hyvin, mutta maalinteko on ollut ainut haaste, Dufva selvitti.

Ilves-leirissä pohditaan kevään tärkeiden pelien lähestyessä samaa kysymystä, kuin monena vuonna ennenkin.

− Jos haluaa seurailla pelejä aitiosta, eikä telkkarista, niin nyt olisi saatava vähän lisää puristettua, Kivi pohti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo