HPK kaatoi aseettoman SaiPan - Larmille jälleen nollapeli

LIIGA / Raportti
Sakari Manninen teki HPK:n ensimmäisen osuman.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Voittojen makuun päässeet HPK ja SaiPa kohtasivat Hämeenlinnassa. Tasaisesti alkanut ottelu oli lopulta kotijoukkueen heiniä selvin lukemin. HPK voitti ottelun neljän maalin turvin ja viimeisenä lukkona joukkueessa toimi jo toisen nollapelinsä pelannut Emil Larmi.

Juho Olkinuora joutui SaiPan maalilla tositoimiin heti ottelun ensihetkistä alkaen, kun Antti Pennasen valmentama HPK jatkoi edellisistä otteluista tutuksi tullutta aggressiivista karvauspeliä.

− Joiltain osin ottelu lähti hyvin alkuun, mutta kiekon kanssa olimme hieman huolimattomia. Toki pitää antaa myös tunnustusta vastustajalle hyvästä pelaamisesta, HPK-luotsi Pennanen kertasi ottelun alkua.

Oula Palven ketju oli jo alusta asti vahva ja Sakari Manninen teki meille ensimmäisen maalin. Toisen erän alku oli meiltä todella aneeminen ja olin hyvin pettynyt meidän pelaamiseen. Viimeinen puolituntia oli meiltä hyvää ja fyysistä tekemistä, Pennanen kehui ansaitusti.

SaiPa joutui lyömään ison määrän pitkiä kiekkoja läpi ottelun purkaakseen HPK:n pyörityksen omalta puolustusalueeltaan. Kotijoukkue sai ottelun alkuun mahdollisuuden ylivoimalla, kun John Mcfarland lähti kärsimään rangaistusta koukkaamisesta.

Heikosti ylivoimapelissään alkukaudella onnistunut HPK ei saanut tälläkään kertaa palkintoa ensimmäisistä erikoistilanteista. Kotijoukkueen kultaista kypärää kantanut Janne Lahti ravisteli ylivoima-apinaa joukkueen selästä tekemällä viimein erikoistilannemaalin toisen erän lopussa.

Tasakentällisin kotijoukkue jatkoi myös onnistumisiaan. Manninen hoiti kiekon SaiPan verkkoon pienen kikkailun päätteeksi. Myös Teemu Turunen onnistui vierasjoukkueen maalilla lyömällä kotijoukkueen kolmannen osuman.

HPK:n neljäs maali tuli Palven mailasta. Puolustajan jaloista lähtenyt laukaus yllätti SaiPan maalilla torjuneen Olkinuoran.

SaiPan päävalmentaja Ari Santanen oli tyytyväinen joukkueensa tekemisiin ottelun ensimmäisen puolikkaan aikana.

− HPK aloitti ottelun terävästi ja meillä olikin tiedossa, että heillä kyllä jalka liikkuu ja maisema vaihtuu. Pelasimme ensimmäisen erän ihan hyvin ja puolustimme
tiiviisti. Sitten tuli yksi paha virhe ja HPK pääsi ottelussa johtoon, Santanen kommentoi taistelun päätyttyä.

− Toisen erä alkupuolisko oli myös hyvää pelaamista, mutta sitten ote herpaantui ja etäisyydet kasvoivat liian suuriksi. Meidän ilta oli taputeltu siinä vaiheessa, kun HPK sai otteen pelistä ja meni ottelussa kolmen maalin johtoon, Santanen jatkoi.

Tero Koskiranta oli vierasjoukkueen pirteimpiä pelimiehiä ja keskushyökkääjä oli monta kertaa yrittämässä ratkaisua Emil Larmin vartioimalla maalilla. Ottelun toisessa erässä ottelun tasapaino hieman tasoittui ja omassa osassa olivat erikoistilanteet.

Larmi oli HPK:n maalilla jälleen hyvässä vireessä ja torjui kiekkoja välillä jopa hieman eksoottisissakin asennoissa.

SaiPa oli päästä kolmannen erän alussa päästä pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Kotijoukkueen Petteri Nikkilä sai rangaistuksen kiinnipitämisestä, kun Kirill Tulupow istui jo omaa rangaistustaan kampituksesta.

SaiPan Matti Järvinen meni kuitenkin tuomariston mielestä jäähän vähän liian näyttävästi ja tuomarit passittivat myös hänet jäähyaitioon sukeltamisesta.

HPK pääsi ottelussa pelaamaan minuutin kahden miehen ylivoimaa, mutta tekeminen oli erikoistilanteessa tehotonta.

Ajoittain pelattiin myös kovaa taklauspeliä ja tilanteet näyttivät hieman vaarallisiltakin. Henrik Forsbergin taklaus osui Lasse Lappalaisen kasvoihin, mutta tuomaristo katsoi, ettei tilanteessa ollut jäähyn arvoista rikettä.

HPK pelasi maltillisesti ottelun loppuun saakka, eikä SaiPa pystynyt uhkaamaan sen johtoasemaa taistelusta huolimatta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo