HPK puristi kaksi pistettä - Emil Larmi voiton takuumiehenä

LIIGA / Raportti
Larmi onnistui upeasti avausottelussaan.
Kuva © Marko Jansson
Hämeenlinnassa nähtiin vauhdikas ottelu, jossa kotijoukkue karkasi ottelun alussa kahden maalin johtoon. Hyvin taistellut vierasjoukkue pääsi lopussa rinnalle, muttei onnistunut puristamaan ottelusta kuin yhden pisteen.

HPK sai kauden ensimmäiseen otteluun vastaansa Kärpät, joka kärsi tiukan tappion perjantaina Turussa. Vierasjoukkue tulikin otteluun terävällä liikkeellä. HPK:n maalilla ensimmäisen ottelunsa pelannut Emil Larmi pääsi näyttämään parhaita torjuntojaan heti ensi minuuteista lähtien.

HPK onnistui nipistämään lopulta kaksi pistettä voittomaalikilpailusta. Nuori maalivahti Larmi torjui kaikki kolme vastustajan yritystä.

Sakari Manninen avasi kotijoukkueen kauden maalitilin napakalla rystylaukauksella. Syöttöpisteen saalistivat paluumuuttaja Niko Kapanen ja puolustaja Joonas Lehtivuori.

Manninen oli mukana myös joukkueen toisessa osumassa antamalla oivaltavan syötön Philippe Cornetille maalin eteen. Cornet harhautti kärppävahti Sami Aittokallion ja laittoi kiekon maaliin tolpan vierestä.

Aittokalliolla oli illan mittaan useita paikkoja, joissa maalivahti on varmasti parhaana iltanaan terävämpi. Kiekko tuntui pomppivan torjunnoista ja oli jo kerran vieriä varusteista maaliin torjunnan jälkeen.

Kotijoukkueen puolustuksessa eniten helisemässä oli Niklas Frimanin ja Petteri Nikkilän muodostama puolustajapari. Friman pääsi kertaalleen hyvän nousun päätteeksi koittamaan kiekon laittoa jo verkon perälle, mutta viimeistely jäi sen verran veltoksi, että Aittokallio sai maalillaan patjan kiekon tielle.

Hyvä yritys palkittiin kuitenkin ylivoiman muodossa, kun Toni Kähkönen joutui pysäyttämään Frimanin jatkoyrityksen jäähyn arvoisesti.

Nikkilä aiheutti kotiyleisölle ylimääräisiä sydämen tykytyksiä luistelemalla laiskasti kärppäleirin purkaman kiekon perään. Takaa lujaa polkenut Jari Sailio pääsi pienen poikittaisen jälkeen kiekkoon kiinni alivoimalla kotijoukkueen kenttäpäädyssä. Kiekon perään lähtenyt Larmi ehti kuitenkin takaisin tolppien väliin ajoissa.

Illan mittaan nähtiin useita pikku nujakoita maalien edessä vihellyksen jälkeen, mikä oli luonnollisesti yleisön mieleen.

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen ja kauden avausvoittoon.

− Ottelun alussa oltiin hieman alakynnessä ja juostiin siinä vastustajan perässä. Sen jälkeen saatiin juonesta kiinni ja saatiin tehtyä vapauttava maali. Viimeinen viisitoistaminuuttinen oli vaikeaa, mutta taistelemalla siitä selvittiin.

Kärpät saa maalijyvän kohdalleen ja vie ottelun jatkoajalle.

Kärppien kavennuksesta vastasi Antti Kalapudas. HPK:lla oli ongelmia tilanteessa saada miesvartiointia kuntoon ja Kalapudas sai suhteellisen rauhassa viimeistellä osuman aivan HPK:n maalin edestä.

Larmi kertasi joukkueen heikkoa hetkeä ottelun jälkeen naureskellen.

− Voisi aamulla muutaman rännikiekon ottaa harjoitukseksi. Joni Tuulola taisi hieman kaveria auttaa, kun ei veto lähtenyt ränniin. Ehkä siitä voi pienen osan ottaa myös omaan piikkiin ja katsoa sainko maaliin syöttöpisteen.

Kärpät haki tasoitusta kolmannessa erässä, jossa molemmilta joukkueilta nähtiin jo hieman rauhallisempaa tekemistä. Tasoitus tulikin lopulta ylivoimalla, kun Lasse Kukkonen ohjasi Mika Pyörälän vedon maaliin Janne Lahden istuessa rangaistusta korkeasta mailasta.

Jatkoajalla ratkaisun avaimia tarjottiin tasaisesti molemmille joukkueille. Hyvistä yrityksistä huolimatta ei ratkaisua lisäajalla nähty ja edessä oli voittomaalikilpailu, jossa Oula Palven osuma ratkaisi ottelun kotijoukkueen hyväksi.

− Hyvä ja vauhdikas ottelu, jossa meille oli iso asia se piste, joka saatiin enemmän kuin eilen. Oikeaan suuntaan ollaan menossa, mutta paljon on vielä tekemistä viisikkopelaamisen kanssa. Ollaan tyytyväisiä pisteeseen, vaikka vituttaakin se toinen piste joka jäi saamatta, kommentoi kärppäluotsi Kai Suikkanen oman joukkueensa tekemisiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo